Bebe

1-vuotissyntymäpäivät

Terveisiä Floridasta! 🤍 Palailen meidän Amerikan reissuun vielä, mutta ensin haluan kertoa Jordanin ensimmäisistä synttäreistä!

Me olimme alun perin juhlimassa synttäreitä hänen virallisena päivänään sunnuntaina, mutta olimme olleet edellisenä viikonloppuna Saimaalla kylpylässä noin puolen suvun kanssa ja siinähän kävi niin, että suurin osa tuli kipeäksi sen jälkeen. Päätimme sitten siirtää juhlia viikolla, sillä oli tärkeää saada kaikki paikalle.

Jordanin varsinaisena päivänä päätimme sitten juhlia hieman kotona ja ajattelin, että teen hänelle sellaisen ”smash caken”, joka on siis vauvalle sopiva kakku, jonka hän saa tuhota tahtomallaan tavalla. Massiivinen virhe 😅.

Ensinnäkin, kakun teko vei kaksi päivää. Siis oikeasti, minusta on järjetöntä tehdä resepti yksivuotiaan vanhemmille, joka vaatii tunteja aikaa kahtena päivänä. Ilmainen business-idea, saa käyttää: kakkukauppa, joka myy smash cakeja. Eihän yksivuotiaan vanhemmilla ole aikaa tuollaiseen ja jos olisi ollut juhlat sinä viikonloppuna en oikeasti tiedä, miten olisimme selvinneet. Toisekseen, Jordan ei lämmennyt jutulle ollenkaan. Hän ihmetteli, mitä pitäisi tehdä, hipaisi vähän kakkua ja sitten mietti, että tulipa sottaiset kädet. Makukaan ei tuntunut tekevän sen kummempaa vaikutusta, okei, lopulta hän söi kakusta vähän, mutta mikään erityisen hauska juttu se ei hänestä ollut ja työtä oli siis mennyt varmaan kuusi tuntia tähän sirkukseen. Oikeasti 😅.

Äitini ja siskonpoikani olivat jo terveinä ja tulivat meille smash kakkukahveille ja avasimme muutaman lahjan. Perheeni oli ostanut Jordanille tosi kauniin lastenkeittiön, sillä Jordanin lempilelu Albertin olohuoneessa on leikkikeittiö. Äitini kokosi sen ja vieraiden lähdettyä leikimme sillä Jordanin kanssa koko illan.

Varsinaiset juhlat olivat sitten viikon päästä ja juhlimme niitä meillä. Teema oli mukautettu ”wild one” eli viidakon eläimiä. Värit olivat vihreä, kulta, valkoinen ja musta. En yleensä käytä mustaa juuri missään, mutta nyt Jordanilla oli mustat farkut juhla-asuna ja ne oli kyllä mielestäni hienot, vaikka muuten jatkammekin vaaleiden vaatteiden linjalla. Asuun kuului myös kultainen silkkirusetti, kultaiset lenkkarit, henkselit ja juhlapaita. Ja kruunu, kun sankari salli.

Eerikki ja minä annoimme hänelle lahjaksi vieraskirjan, jonka aiomme laittaa käyttöön kaikissa hänen juhlissaan täysi-ikäiseksi saakka, sitten hän saa sen muistona ihanista juhlista sekä sukulaisista ja ystävistä, jotka ovat olleet häntä juhlimassa. Meillä oli polaroid-kamera ja teimme valokuvausseinän vieraskirjaa varten.

Ruoat teimme itse ja kukaan ei ainakaan raportoinut ruokamyrkytyksestä, joten sen perusteella lasken ne menestykseksi. Tein pari piirakkaa ja keksejä ja Eerikki teki ihania cupcakejaan. Lapsille oli naksubuffetti ja sen lisäksi oli perus nakkeja ja lihapullia sekä krokotiili naposteltavat. Koska kyseessä oli brunssi tarjoilla oli mimosaa, hedelmäsmoothiea, kahvia ja teetä.


Jordan tykkäsi avata lahjoja ja nauttii juhlista ja ihmisistä, joten uskon, että hänellä oli kivaa, vaikka väitän, että yksivuotisjuhlat on enemmän vanhempia kuin vauvaa varten.

Olimme jakaneet juhlat kahteen kattaukseen, yhden perheelle ja toisen ystäville, mutta kolme ystäväperhettä joutui perumaan vielä samana päivänä koska lapsi oli kipeä, joten porukkaa oli huomattavasti enemmän sukujuhlissa. Tein kiitoslahjaksi kylpysuolapurkkeja, tosin laskettakoon se vuoden väsymyksen piikiin, että tein niitä jostain syystä ihan valtavasti. Laskin lopulta, että vaikka kaikki kutsutut olisivat tulleet, niitä olisi ollut yli 15 kappaletta liikaa. Spoiler alert: seuraavana jouluna kaikki saavat lahjaksi kylpysuolaa 😄.

Palasimme pari päivää sitten Miamista ja nyt yritämme saada Jordania tottumaan Suomen aikaan, se tuntuu menevän hitaasti, mutta ehkä ensi viikolla pääsemme jo normaaliin aikaan. Ihanaa uutta vuotta kaikille ja palataan pian!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

fiFinnish