
10 ideaa korona-ajan ystävänpäivään
Kaupallinen yhteistyö: Calligraphen
Tiedättekin ehkä jo, että fiilistelen aina kaikkia mahdollisia juhlia, joten haluan aina juhlia ystävänpäivääkin isosti. Viime vuonna kirjoittelin siitä, kuinka vaikeaa Helsingistä oli löytää teemaan sopivaa tekemistä, mutta tänä vuonna tilanne on tietenkin huomattavasti haastavampi. Ajattelinkin ehdotella sellaista hauskaa tekemistä ystävänpäivään, jota voi tehdä kotona. Kaikissa on vaihtoehto sekä kavereiden että kumppanin kanssa tehtäviksi.
- Koristele koti. Helppo tapa päästä tunnelmaan on koristella koti teeman mukaisesti. Hanki kotiin kauniita kukkia, askartele puolison tai kaverin kanssa teemaan sopivia koristeita tai panosta hieman ja osta koristeet valmiina. Me koristelemme kotimme Calligraphenin ihanilla koristeilla, meillä oli heidän tuotteita häissämmekin ja suosittelen heitä kovasti. Minä valitsin ystävänpäivän teemaväriksi vaalean lilan.
- Mikäli olet parisuhteessa, voitte tehdä kotiinne span sytyttämällä kynttilöitä, soittamalla musiikkia ja antamalla toisillenne hieronnan. Hierontaöljyn voi ostaa tai tehdä itse. Kavereiden kesken voi pitää spa päivän tehden kasvohoidot ja manikyyrit.
- Me olemme nyt korona-aikaan pitäneet omia maalaus ja viini-iltoja, olemme käyttäneet siihen Brit Con kursseja. Kymmenen dollarin kuukausimaksulla saa käyttöön kaikki heidän kurssinsa. Heiltä löytyy muuten kurssi myös hääkutsujen tekoon!
- Ystävänpäivää voi (ja kannattaa) juhlia koko päivä. Aloita päivä brunssilla, niin pääset juhlafiilikseen heti aamusta. Mikäli juhlistat ystävien kanssa, voitte sopia koristeisiin sopivan teemavärin, johon kaikki pukeutuvat. Puolison voi myös yllättää sänkyyn tarjoillulla aamupalalla.
- Romanttisille elokuville ei ole parempaa hetkeä kuin ystävänpäivä. Valentine’s Day elokuva on ehdoton, muita hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi Pretty Woman, Blondin kosto, How to Lose a Guy in 10 Days ja Isn’t it Romantic. Mikäli haluaa fiilistellä sinkkuuttaan, How to Be Singlen pitäisi sopia siihen. Tosin siitä on aikaa kun olen nähnyt sen, joten en ota vastuuta jos sekin päättyy siihen, että kaikki on hyvin vasta kun puoliso on löytynyt :D. Charlien enkelit toimii myös aina!
- Nauti talvesta! Nyt kun Helsingissäkin on kunnolla lunta, siitä kannattaa ottaa ilo irti. Mene pulkkamäkeen, tee lumienkeleitä ja ryhdy lumisotaan, koskaan ei ole liian vanha! Ulkoilun jälkeen on ihana tulla lämpimään kotiin, mennä kylpyyn, saunaan tai juoda kuppi lämmintä teetä.
- Pidä peliturnaus. Tähän sopii sekä konsoli- että lautapelit. Mikään ei myöskään estä ottamasta vanhaa kunnon strippipokeria käyttöön.
- Laita hyvä kiertämään. Yksi helpoimmista tavoista piristää itseään on tehdä joku muu onnelliseksi. Soita vanhemmille sukulaisille, lähetä ystävänpäiväkortteja tai vaikka kukkalähetys. Etenkin he, jotka ovat olleet paljon yksin koronan takia arvostaisivat elettäsi kovasti. Mikäli puolisosi on se, joka useammin tuo kukkia ja yllättää sinut, voit vuorostasi hemmotella häntä ystävänpäivänä.
- Panosta teeman mukaiseen illalliseen. Tee jotain erityisen hyvää ruokaa, tai mikäli tilaat harvoin ravintolasta, pidä taukoa kokkaamisesta ja tilaa valmiit ateriat. Kata vielä kauniisti, sytytä kynttilät ja laita sopiva soittolista soimaan.
- Hemmottele itseäsi. Ystävänpäivää voi viettää huippuseurassa ihan vain itsensä kanssa. Tee koko päivä lempiasioitasi, katso lempielokuviasi, tee lempiruokaasi ja ihan vain hemmottele itseäsi sinulle sopivalla tavalla.