Aamiaisarvostelu: Cafe Engel
Rakastan aamuja ja aamupaloja. Koska lomilla Eerikki nukkuu aina pidempään kuin minä, välillä hemmottelen itseäni käymällä yksin jossain kivassa paikassa aamupalalla. Tiedän, että monet vierastavat ravintolassa syömistä itsekseen, mutta koska tykkään tehdä asioita myös itsekseni ja uusiin maihin muuttaessani myös jouduin usein tekemään asioita yksin, minusta yksin ravintolassa syöminen on edelleen tosi hauskaa.
Viime aikoina olen syystä tai toisesta käynyt useamman kerran ulkona arki-aamupalalla ja niinpä ajattelin, että voisin kirjoittaa niistä arvostelut, jos lukijoiden joukossakin on arkiaamupalojen fiilistelijöitä.
Maanantaina olimme äitini ja siskoni kanssa aamupalalla Cafe Engelissä juhlistamassa siskoni syntymäpäivää (suunnilleen puolet suvustani on syntynyt marraskuussa).
Cafe Engel on kaunis sisältä ja ulkoa ja ikkunasta näkee tuomiokirkon sekä Senaatintorin. Kahvilassa on useita aamupalavaihtoehtoja ja minä valitsin Mysli-aamiaisen. Otimme kaikki eri aamupalat ja sen perusteella sanoisin, että munia ja pekonia vaikutti parhaalta (itselleni ilman pekonia). Mysli-aamiainen oli hieman vaatimaton, siinä oli pari palaa leipää ja pieni kulho mysliä, parasta siinä olivat hedelmät, joita tuli jokaisen aamiaisen kanssa. Aamupalaan olisi kuulunut turkkilainen jogurtti, mutta vaihdoin sen maitoon. Hinta oli 15.90 ja siihen kuului myös pieni mehu ja tee tai kahvi.
Kaunis paikka ja laaja valikoima erilaisia aamupaloja, valitussa aamupalassa olisi voinut olla hieman enemmän sisältöä. Kolme tähteä ***.