• Muut

    Hääviikko: Päivä 2

    Tänään heräsin jo kello 6.30, enkä ollut siitä erityisen iloinen, olisin tarvinnut monta tuntia enemmän unta. Täytyy vain toivoa, että saisin edes yhdet hyvät yöunet ennen häitä. Kun sitten sain meilini auki, selvisi, että paketti, jonka olin tilannut häitä varten Zalandosta, olikin mystisesti…

  • Muut

    Hääviikko: Päivä 1

    Kaupallinen yhteistyö: Villi Vanilja Nyt se on alkanut, meidän hääviikkomme! Yritän kirjoittaa jotain joka päivä puuhailuistani maaliviivan häämöttäessä. Tänään heräsin siinä 8.30, johonkin hääuneen taas, taidan käydä hieman ylikierroksilla, sillä tiedän, että olisi tehnyt hyvää kyllä nukkua pidempään. Avasin meilit heti ja olin…

  • Muut

    Kummallisia hääunia

    Kuva: besthdwallpaper Häitä edeltävään aikaan tuntuu kuuluvan omituiset hääunet. Niitä en ole nähnyt vain minä, vaan ainakin Eerikki ja yksi bestmaneistä on nähnyt sellaisia jo. Päätin alkaa kirjoittamaan omiani ylös, jotta voin jakaa ne teidän kanssanne. Koska häihin on vielä noin kaksi viikkoa,…

  • Koronavirus,  Muut

    Hääuutisia!

    Kuva: VK Studio/Shutterstock Kuten tiedätte, mikäli olette blogia seuranneet, niin jouduimme siirtämään hääpäiväämme heinäkuulta koronavirustilanteen takia.Tämän johdosta teimme useita varasuunnitelmia, kuten häät myöhemmin kesällä, häät talvella ulkomailla ja niin edespäin. Tämän kesän häihin emme kovin tosissamme uskoneet, kunnes kesäkuun lopulla hallitus piti tiedotustilaisuuden…

  • Ideoita,  Muut

    Miten huomioida vieraat häissään?

    Kuva: Atlanta Wedding Photography/Pinterest Joskus kuulee parien sanovan, että tärkeintä häissä on heidän rakkautensa, eivät ne muuten ole niin tärkeät, tai että kyseessä on heidän päivänsä, ei sitä vieraita varten juhlita tai muuta vastaavaa. Nämä ovat kaikki oikein hyviä lähestymistapoja omiin häihinsä, mutta…

  • Koronavirus,  Muut

    Hääläppää slangiks

    Helsinki-päivä erikoispostaus 😀 Kirjoitan blogia kirjakielellä, mutta puhun normaalisti puhekieltä ja stadin slangia. Se johtuu siitä, että olen helsinkiläinen ja näin olen oppinut puhumaan. En koskaan harkinnutkaan, että kirjoittaisin tätä blogia slangilla, koska tiedän, että suuri osa ihmisistä ei silloin ymmärtäisi mistä kirjoitan.…

fiFinnish