Mitä pakata sairaalakassiin 2.0
Tein esikoista odottaessa tosi kattavan listan siitä mitä synnyttäjä, tukihenkilö ja vauva tarvitsevat sairaalakasseihinsa, sen löytää täältä. Kuten usein totean, rakastan suunnitella, tehdä listoja ja valmistautua asioihin, joten oli selvää, että myös sairaalaa varten olemme varustautuneet kaikkeen mahdolliseen. Koska kuitenkin niin harva tavara…
Meidän vauvan sukupuoli
Meidän vauvan (oletettu) sukupuoli on selvinnyt! Kerroinkin jo aiemmassa postauksessa, että tällä kertaa päätin jo heti alkuraskaudesta, ettemme pidä sukupuolenpaljastusjuhlia, joten olen kertoillut ihmisille, kun olen jutellut heidän kanssaan ja nyt on aika kertoa se täälläkin. Eli meille tulee…. no poikahan se on!…
Kuinka valmistaa taapero vauvan tuloon
Olen aina halunnut enemmän kuin yhden lapsen, mutta siitä lähtien kun Jordan syntyi, ajatus ei ole tuntunutkaan ihan ongelmattomalta. Ensin minua vaivasi ajatus siitä, että tuntuisiko Jordanista siltä, että hän ei riitäkään? Tästä pääsin vihdoin yli kun ajattelin asiaa niin, että kuinka surullista…
Toinen raskaus
Kirjoitin joskus, kuinka en varsinaisesti nauttinut raskaana olosta, tarkalleen ottaen en pitänyt siitä lainkaan. Minulle oli kuitenkin ihan päivänselvää, että tekisin sen uudelleen jos vain olisimme niin onnekkaita, eipä tässä kukaan kukaan muukaan ole ilmoittautunut kiinnostuneeksi meidän vauvelia kantelemaan 😅. Huomaan kuitenkin, että…
Miten keksiä nimi lapselle?
Kun Jordan oli syntynyt, sanoin aina, että mikäli saamme joskus toisen pojan, olen pulassa, sillä en ikinä tule keksimään hänelle nimeä. Kun aloin odottamaaan uudelleen, arvasin lähes heti, että tämäkin on poika. Tämä ei johtunut mistään äidinvaisosta, vaan tein oletuksen ihan vain oireiden…
Seuraa vauva-arkeen
Olen kertonut aiemminkin täällä, kuinka hyvin viihdymme Jordanin kanssa Albertin Olohuoneessa, joten kun heidän mediatiiminsä tiedusteli, haluaisinko kirjoittaa aiheesta blogipostauksen innostuin heti ideasta. Albertin olohuone on hyväntekeväisyysjärjestö HelsinkiMission olohuonemainen tila Kampissa osoittessa Albertinkatu 33. Olohuone on auki vanhemmille ja lapsille joka arkipäivä paitsi…