Baby's sleep and sleep school
I felt like the previous post was a bit incomplete and I wanted to delve into the topic a bit more, especially to the sleep school part.
After Jordan was born, I assumed that sleep schooling was a normal part of raising a baby and would probably be necessary at some point. I didn't question the concept, or wonder if there were alternatives to it. I realized my doubts about sleep schools almost by accident.
I remember a thread on social media of instructions for parents from decades ago that are now considered wrong, and one was how mothers were forbidden to breastfeed too often, even if the baby was crying. The thought alone made me sad and anxious and I tried to comfort myself by thinking that maybe the mothers' instincts were stronger than such bad advice. However, it's easy to be horrified by things in the past now that we know better but are there things that are recommended right now but that we'll be horrified with later on? I started thinking, is there something I'm doing now because I'm told to do it but that my instincts are against?
Well, I realized that sleep schools have never felt right to me. The more I got to know about the subject the more I started to question them.
You probably already know me well enough to know that I don't want to hurt anyone's feelings or criticize anyone's choices. This post reflects on the subject, but I'm not here to tell you what is right or wrong. I just want to share my own thoughts, because I feel like there aren't that many texts questioning sleep schools, and I'm happy to hear your thoughts, for and against.
To quickly return to my story, I realized that deliberately ignoring my baby's signals didn't feel right. I remember someone telling me that they were instructed that the dad does the sleep school and the mother stays away for the first night, because it can be so difficult for the mother, her presence can confuse the baby and the father might be better at being strict. This sounded terrible to me. If it's an operation that the mother might not even be able to go through with, how can it be right? Also, if the baby gets comfort from their mother's presence, the thought of the mother being away during such a difficult experience seems wrong to me.
I will clarify a couple of concepts here, because the terms are not unambiguous. When I talk about sleep school, I mean some method where the baby is allowed to cry a little bit longer each time before parents go to them or/and only minimum contact is made with them when they wake up or something similar.
By accident I found an instagram account and then a website called unihiekkaa and everything I had been thinking about was there and much more! If you also question the idea of sleep schools, it's worth checking out. I'm trying not to repeat the site too much, but I'll just say that baby's sleeping can be helped by different methods without sleep schools. What's most important (and this was a really amazing realization for me, if it's true), there isn't necessarily anything wrong with your baby's sleep even if they wake up more often than someone else baby, and you don't necessarily have to do anything to it for the baby's sake. The author cites research that has found, roughly speaking, that babies didn't learn to sleep for longer periods as a result of sleep schooling, they just stopped sending signals to their parents at night, i.e. crying. So sleep schools succeed in improving parents' sleep, but it was not proved that they would improve the babies' sleep. The fact that the baby stops sending signals to their parents sounds really sad to me, although of course I'm speaking as a layman, I don't know the scientific side of the subject at all. Here's one more important side to the topic: if the parents' coping requires sleep school, I understand that very well and it can then be the best option for the family as a whole. Your own sleep is also super important for yourself, but it's also important for the baby that the parents don't drive themselves to exhaustion.
I talked about this with Eerikki and told him what I had read and uncharacteristically for myself I on purpose gave a lot of weight to how I felt, if usually I am mainly interested in what has been scientifically proven. I feel like parenting is something where I trust my instincts pretty well. I was a bit surprised even that Eerikki was of the same opinion and so we decided that, at least for the time being, we will not consider sleep schools. If the nights do not improve after the end of the summer, we look for other ways to help our baby to sleep. It's also encouraging that a couple of nights ago our baby slept better than ever, even though we hadn't changed anything. 😄
Our baby doesn't sleep
English 
Finnish
8 Comments
Maria
Kiva lukea samoja ajatuksia, mitä itsellänikin on unikouluista! Täällä 5kk tissimaakari, joka heräilee öisin 3-6 kertaa (useimmiten lähempänä 6 kuin 3 😁) ja useimmilla kerroilla auttaa vain imetys uneen. Tuntuu välillä siltä, että jokaiselle vauvalle tehdään unikoulu jossain vaiheessa, mutta oikeasti näin ei varmasti ole enkä koe unikoulua hyväksi ratkaisuksi meidän perheessä. Tiedostan kyllä, että ei tällainen yöheräily voi jatkua loputtomiin, mutta uskon (tai ainakin toivon..!) myös ajan korjaavan ongelmaa.
Sissi
Täällä herätään kanssa vähintään 4 kertaa yössä, mut nyt viime päivinä on ollut selvästi parempia öitä ja pidempiä unipätkiä, niin alan luottamaan, että kyllä tää tästä helpottaa, ihan varmana teilläkin! ☺️💗
MaisaK
Kiitos postauksesta, mielenkiintoisia ja hyviä pohdintoja. Kuten sanoitkin, on vaikeaa määrittää oikeaa ja väärää tässä kun tilanteita voi olla niiiin monia! Siksi onkin mielestäni hyvä idea mennä omien vaistojen mukaan, itse kun tuntee aina tilanteensa, lapsensa ja toimintatyylinsä parhaiten 🙂 Myötätuulia unimatkalle!!
Sissi
No juuri näin! Jokaisen perheen täytyy löytää heille sopiva tapa. Mut oli kiva tajuta, että unikouluillekin on vaihtoehto, eikä sellaista tarvitse tehdä, jos ei halua. Kiitos ja toivotaan, että unet tästä jatkaa paranemistaan! 💗
Lotta
Me pidimme lempeän syliunikoulun kun vauva oli 7kk, sillä heräilyjä oli vähintään 2h välein läpiyön ja tätä jatkunut useamman kuukauden. Siirryimme siihen että ruokaa (tissiä) sai 4h välein eli n.2 kertaa yössä ja aamulla. Huudatus ei ollut meillä ideana, ja kun vauva osasi jo nukahtaa itsenäisesti pyrimme nukuttamaan omaan sänkyyn aina, mutta jokaisesta itkusta pääsi syliin. Tämä toimi, ja nyt yöherätyksiä 10kk kohdalla on syömisten lisäksi vain yksi (joskus jopa 0) ja nukahtaninen yöllä käy hetkessä.
Neuvolan mukaan toisesta yösyötöstä voisi jo luopua, mutta se tuntuu vielä liialta. Vauvalla tuntuu olevan aina aamuyöstä nälkä joten mielummin annan syödä kahdesti yössä. Meillä lempeä unikoulu karsi turhia heräämisiä pois, ja ei tuntunut itselle liian rajulta vaikka ensimmäisinä öinä oli vastustusta kun ruokaa ei saanut aina kuin halusi
Sissi
Ihanaa, että löytyi apua ja unet paranivat! Odotan innolla sitä yötä, kun meillä herätään enää kerran.. tai edes kahdesti 😄😍
Sanna
Tämä oli niin mielenkiintoinen teksti, että on pakko kommentoida. Mulla on omien kokemusten perusteella tähän vähän eri kulma. En kuitenkaan missään nimessä halua tuputtaa omia ajatuksiani ja kokemuksiani sulle tai kellekään, oon vaan niin innoissani että näistä asioista puhutaan! (Ja siksi tästä tulikin maratonikommentti…) Liian usein tyydytään vain sanomaan, että vauvat nyt nukkuu huonosti. Toisaalta yksittäisen psykologin tai lääkärin sanomiset otetaan yleispätevänä totuutena (kuten se, että alle yksivuotiaita ei saa unikouluttaa tai että vauva nukkuu huonommin liikkeessä). Vauvat ja tilanteet on erilaisia, olisi mun mielestä epätodennäköistä, että kaikkiin pätisivät juuri samat lainalaisuudet.
Mulla on lähes samanikäinen bebe, pian 8 kk. Hän nukkui ensimmäiset kuukautensa varmaan aika tavanomaisesti, pari kolme kertaa yössä heräten. Hän nukkui vieressäni ja me molemmat nukahdimme imetykseen, joten tilanne oli hyvinkin ok. Neljän kuukauden iässä sitten iskivät hulinat ja unet menivät ihan rikki. Vauva heräsi pahimmillaan alle tunnin välein ja minä nukutin hänet aina syöttämällä. Pari viikkoa jaksoin sitä ja sitten oli pakko lopettaa: totesin että vauvalla ei mitenkään voinut yhtäkkiä olla nälkä alle tunnin välein varsinkin kun hän puklaili öisin itsensä märäksi ja vääntyili vatsavaivoissa. Itselläni puolestaan alkoi olla ikäviä väsymyksen sivuoireita kuten huimausta. Aina välillä tuli parempi yö, mutta aivan valtaosa öistä oli tiheää heräilyä. Luin aika monta uniopasta ja päädyin metodiin, jossa erotetaan syömisen nukahtamisesta. Siis opetetaan vauvalle muu tapa nukahtaa kuin syöminen. Käytännössä opetin vauvan ensin syliin-sänkyyn unikoululla nukahtamaan itse, minkä hän oppi todella nopeasti. Sitten aloin öisinkin rauhoitella hänet samalla metodilla, jos hän heräsi alle kolmen tunnin päästä edellisestä syötöstä. Tähän prosessiin meni vähän kauemmin, vajaan parin viikon päästä vauva heräsi vain kolmen tunnin välein. Sen jälkeen olen pikku hiljaa pidentänyt syöttöväliä entisestään.
Nyt vauvani nukkuu pääsääntöisesti noin klo 20-5, syö vieressäni ja jatkaa sitten uniaan vielä aamukahdeksaan. Toki poikkeusöitä tulee esimerkiksi hampaiden tulon, uusien taitojen ja nuhan vuoksi. Mutta kun pääosassa öitä saan itse hyvät unet, jaksan päivisin paremmin ja olen hyväntuulisempi äiti. Minun ei tarvitse nukkua päivällä vauvan nukkuessa vaan saan silloin aikaa tehdä omia juttujani. Sekin on omalle hyvinvoinnilleni todella tärkeää.
Syliin-sänkyyn unikoulu sopii niille, jotka eivät halua että vauva huutaa yksin (tosin tämä metodi ei ilmeisesti aina toimi yli puolivuotiaille, jotka saattavat vain provosoitua liiasta koskettamisesta). Itkua siihen toki kuuluu, mutta vauvan voi aina itkiessä nostaa syliin rauhoittumaan. Kyllä se oli muutaman yön rankkaa. Ihan mikä tahansa asia joka pitää tehdä univelkaisena keskellä yötä on rankkaa, mutta erityisesti oman lapsen pettymysitku. Unikoulun myötä olen kuitenkin tajunnut, etten haluakaan lohduttaa lastaan aina sillä sekunnilla kun tämä harmistuu. Haluan opettaa lapselleni, ettei hänellä ole mitään hätää nukahtaa itse omaan sänkyyn. Ja toisaalta sitten jos todellinen hätä tulee (kuten nuha tai hammaskipu), olen viereisessä huoneessa valmiina lohduttamaan häntä. On ihan ymmärrettävää, että vauva protestoi uutta nukahtamistapaa vastaan. Ajattelen, että vanhempana minun pitää ottaa protesti rauhallisena vastaan ja tukea lasta pettymyksen hetkellä. Kun olen itse levännyt, jaksan paremmin pysyä rauhallisena. Tällaisia pettymyksiä tulee varmasti tulevaisuudessa lisää, esimerkiksi päiväkotia aloittaessa.
Tässä pari lainausta Unihiekkaa etsimässä -kirjasta, joka perustuu moniin lähteisiin ja erilaisiin tutkimuksiin: ”Unikoulun tuottaman mahdollisen hyödyn ja haitan suhde on paljon monimutkaisempi kuin äkkiseltään luulisi.” — ”Huolimatta huudatuksen laajasta arvostelusta, sitä ei tieteellisesti ole todistettu vahingolliseksi. Vuonna 2010 julkaistun laajan katsauksen mukaan tähän mennessä ei ole julkaistu yhtäkään tutkimusta, joka olisi osoittanut haitallisia vaikutuksia lapsen ja vanhemman kiintymyssuhteeseen.” — ”Lukuisissa tutkimuksissa on sen sijaan havaittu unikoulun vaikuttaneen myönteisesti perheen ihmissuhteisiin.” – ”Myös itkun ja kiintymyssuhteen välinen yhteys on todellisuudessa paljon mutkikkaampi kuin arkijärjellä ajattelisi. Unikoulujen kohtaama laaja vastustus liittyy siihen, että yleensä normaali vanhempi ei halua antaa lapsensa itkeä yrittämättä lohduttaa tätä. Helposti kuitenkin unohtuu että käytännössä kukaan normaali vanhempi – ainakaan useamman kuin yhden lapsen vanhempi – ei pysty vastaamaan heti lapsen jokaiseen itkuun. Jokaiseen itkuun vastaaminen saattaa olla haitallistakin. Jos vanhempi on saatavilla ja lohduttaa todellisessa hädässä, lapsen on helpompaa kehittää perusluottamus ja turvallinen kiintymyssuhde. Kaikki lapsen itku ei kuitenkaan kumpua vakavasta hädästä vaan lievemmistä epämukavuuden tunteista. Joidenkin kiintymyssuhdeteoriaan erikoistuneiden tutkijoiden mukaan se, että vanhempi vastaa kaikkiin itkuihin kuten ne viestisivät suuresta hädästä, saattaa lisätä lapsen itkemistä, koska se estää häntä kehittämästä omia epämukavuuden sietokeinojaan.”
On hyvä, että erityisesti blogeissa ja sosiaalisessa mediassa vauvan unesta puhutaan yhä enemmän! Kunhan sama siirtyisi esimerkiksi perhevalmennukseen. Minusta puhe unesta on edelleen ihan liian yksipuolista. Ja liian usein siinä asetetaan vauvan ja vanhemman etu vastakkain: kärjistäen sanotaan, että joko nukut itse huonot unet tai sitten traumatisoit vauvasi unikoululla. En usko, että vauva traumatisoituu huutounikoulusta, mutta samalla ajattelen että vain vanhemman lohdutteluun tottunut vauva oppii kyllä lopulta ihan itsenäiseksi, siihen vain menee pidempään. On tärkeää, että vanhemmilla on riittävästi tietoa vauvan unesta, jotta he voivat tehdä omalle perheelleen parhaiten sopivat uniratkaisut. Usein, kun puhutaan unikoulusta, tarkoitetaan huutounikoulua, vaikka oikeasti on olemassa tosi lempeitä metodeita (syliin-sänkyyn-metodin lisäksi esimerkiksi Jay Gordonin unikoulutus). Vanhempia syyllistetään niin herkästi puoleen ja toiseen, sekä traumatisoimisesta että paapomisesta, mutta oikeasti vain he voivat tietää, mikä on parasta juuri heidän perheelleen – silloin kun heillä on tarpeeksi tietoa. Hienoa, että sinun perheesi puhaltaa niin vahvasti yhteen hiileen vauvan uniasioissa!
Sissi
Tosi hyviä pointteja nämäkin!
Tämä on selvästi aihe, jonka tutkimiseen voisi käyttää paljonkin aikaa, eikä silti löytyisi yhtä oikeaa vastausta, vaan jokaisen perheen pitää löytää heille ja juuri heidän vauvalleen toimiva systeemi. Ehkä joku päivä tiedetään enemmän ja voidaan oikeasti antaa jokin suositus suuntaan tai toiseen.
Olen ihan samaa mieltä, että vanhempien syyllistäminen on väärin, toivonkin, että onnistun kirjoittamaan vanhemmuudesta niin, ettei kukaan kokisi oman tapansa tulleen kritisoiduksi. Kaikki tekevät parhaansa, eikä suureen osaan kysymyksistä ole, ainakaan vielä, mitään yhtä oikeaa ratkaisua. On myös ok, että joinain päivinä oma paras ei ole sen kummempi kuin että lapset ovat turvassa ja perustarpeet on hoidettu. 🙂 Mitä unikouluihin tulee, niin tosi ihanaa, että sinäkin sait sellaisesta apua ja kuulostaa siltä, että tuossa tilanteessa se oli hyvä idea, vanhempien jaksaminen on super tärkeää.
Ihanaa viikonloppua ja kiitos tosi mielenkiintoisesta kommentista!