Häät,  Häätiimi,  Morsiamen pukeutuminen

Hääaamu

Kuvat: Vill Sander

Hyvää hääaamun huomenta!
Jäimme viime kirjoituksessa torstai-iltaan, eli iltaan ennen häitä. Hääaamuna heräsimme kaasojeni kanssa St George hotellin hotellihuoneestamme, olin nukkunut reilu viisi tuntia, eli ihan hyvin ajankohdan huomioon ottaen. Olin halunnut näköalan Vanhankirkon puistoon, joten olin ottanut Atelier with balcony huoneen, jossa siis myös parveke. Kävimme ensimmäiseksi aamupalalla ja suuntasimme sitten takaisin huoneeseen. Meikkaajamme, ihana siskontyttöni Melissa, olikin jo aulassa odottamassa ja samalla tulivat myös kampaajat Villi Vaniljasta sekä kuvaajamme.

Tämän halusin nähdä hääpäiväni aamuna, kauniin Vanhan Kirkon ja puiston.
Mrs Enestam ja hääpuku odottavat vielä vuoroaan…

Mareena ryhtyi laittamaan minun kampaustani ja Hanne kaasojen ja morsiusneitojen. Myös morsiusneitoni olivat saapuneet paikalle ja aamu olikin yhtä puuterin ja hiuslakan tuoksuista tohinaa.

Hääaamuna tulee kuulemma aina kiire ja emme toki halunneet tästä perinteestä poiketa, joten kiireessähän sitä lopulta oltiin ja täytyy sanoa, etten ole ikinä nähnyt niin tehokasta meikkaustoimintaa kuin Melissalta sinä aamuna, joka lappasi meikkiä kasvoilleni kuin kone ja silti lopputulos oli täydellinen!

Lasi Sissi & Eerikki -kuohuviiniä ennen lähtöä
Kampaus ja meikki valmiina

Sitten saimme pienen hetken rauhoittua, otimme kuohuviinilasimme ja menimme parvekkeelle ottamaan muutaman kuvan.

Olin hankkinut kaasoille ja morsiusneidoille lahjaksi mintunvihreät aamutakit, joissa nimet edessä ja tittelit selässä. Sen lisäksi he saivat nimikoidut persikanväriset henkarit ja kaasot saivat vielä kultaiset kaaso-mukit.

Kultaiset Morsian ja Kaaso -mukit ovat Katariinan liikkeestä Helsingistä

Sitten olikin aika pukea päälle ja lähteä. Aamu oli mennyt todella nopeasti, oli vaikea uskoa, että nyt sitä sitten oikeasti mennään 😀

Ihana, kaunis isosiskoni valmiina lähtöön

Ihastelen aina Koffin panimohevosia, kun ne kulkevat kaupungissa ja olin haaveillut, että ne olisivat hääkyytini joku päivä. Kun meille valikoitui häät saaressa, unohdin tämän ajatuksen, kunnes yksi päivä keksin, että voisinhan pyytää heitä kyyditsemään meidät hotellilta venelaiturille. En tiennyt tekevätkö he tällaista lainkaan, mutta ainahan voi kysyä, ajattelin. Tässä oli hieman syvällisempikin merkitys, sillä edesmennyt isoisäni teki koko uransa Koffilla ja äitini aina kertoo kaikkia tarinoita Koffista niiltä ajoilta, joten ajatus siitä, että isoisäni olisi tällä tavoin mukana häissä tuntui ihanalta. Suureksi ilokseni idea sopi heille, joten hotellin edessä meitä odotti tämä ihana hevoskärrykyyti Frederik ja Gunnar -hevosten vetämänä.

Hauskaa oli tietenkin se, että kun rappuset laskettiin, tajusin heti, etten missään tapauksessa kykene nostamaan jalkaani tarpeeksi korkealle 😀 Minulla oli trumpetti-mallinen mekko, mekko oli siis vartalonmyötäinen takapuolen alle asti ja tehty tukevasta silkistä, joten se ei ollut varsinaisesti mikään cancan-asu.

Se hetki, kun tajuan, että tämä ei ole mahdollista 😀

No toimeliaina ihmisinä ei seurueeni jäänyt sitä sen kummemmin ihmettelemään, vaan morsiusneitoni Panda totesi, että ”ei hätää mä nostan sut”. Niinpä siis morsianta kainaloiden alta kiinni ja puoli metriä suoraan ylöspäin ja kaasoni taas olivat jo kärryssä ottamassa vastaan kikattavaa morsianta. Se oli niin epäelegantti nousu tähän tyylikääseen kyytiin, että harmi, ettei siitä ole kuvia 😀

Ihan omin avuin kipusin tänne…

Oli niin hauskaa istua hevoskärryn kyydissä matkalla kohti laituria. Ihmiset vilkuttelivat ja ottivat kuvia ja minä vilkutin takaisin. Muutama huusi onnittelutkin, se oli tosi ihanaa 🙂

Frederik ja Gunnar, sekä ajuri Sami, ajuri Viola ei kuvassa

Muistan kuitenkin kuinka paljon jännitin ja muistan ajatelleeni, että tuntuu kuin olisin palkintolammas, jota viedään teurastettavaksi – tuon ajatuksen muistan ajatelleeni monta kertaa, en tiedä miksi! 😀 Siinä minua kuljetetaan ympäri kaupunkia ja vilkuttelen ihmisille iloisesti, mutta kohta se on kohtalon hetki… Itse avioliitto ei minua jännittänyt, enkä ole koskaan epäillyt juuri Eerikin kanssa naimisiin menoa, vaikka se olisikin hyvin luonnollista sitäkin miettiä, mutta minä olen vain ollut onnellinen, että niin upea tyyppi haluaa mennä juuri minun kanssani naimisiin. Mutta jotenkin tuo päivä jännitti lopulta paljon enemmän kun olisin ikinä voinut ajatella. En osaa sanoa, enkä tiennyt silloinkaan, mikä minua tarkalleen jännitti. Luulen, että se oli ennen kaikkea se, että itse teen jotain, kuten kompastun seremoniassa, en saa valojani luettua tai en osaa häätanssiamme, mutta varmasti myös yleisellä tasolla jännitin, että kaikki menisi hyvin. Niinpä siis nousimme veneen kyytiin ja lähdimme kohti saarta, neljä morsiusseuruelaista ja yksi todella jännittynyt morsian…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

fiFinnish
en_USEnglish fiFinnish