Häätiimi,  Ideoita

Hääparin vanhempien pukeutuminen

Kaupallinen yhteistyö: Villisilkki

Kuva: Vill Sander

Morsiamen ja sulhasen äidin pukeutumista varten ei ole mitään tarkkaa etikettiä, mutta luultavasti tämä on suuri päivä heillekin ja he haluavat olla myös parhaimmillaan.

Pukukoodia jokaisen osallistujan tulisi toki noudattaa, useissa häissä se on puku miehille ja naisille juhlava mekko. Tästä voi mielestäni tehdä tyylikkäitä poikkeuksia, naiset voivat pukeutua juhlahaalariin tai vaikka juhlavaan housupukuun, miehet esimerkiksi kilttiin. Äitini tykkää kertoa, kuinka eräissä häissä Amerikassa miesvieras Teksasista oli pukeutunut pukuun pukukoodin mukaisesti, mutta jaloissaan hänellä oli timantein koristellut cowboy buutsit. Ihana tapa kunnioittaa pukukoodia, mutta silti pysyä tyylilleen uskollisena.

Koska tämä on suuri päivä myös vanhemmille, tämä voi olla hyvä hetki teettää uusi upea juhlavaate. Villisilkistä löytyy nimensä mukaisesti silkkejä joka värissä, mutta myös todella kattava valikoima pitsejä, eli todella upeita kankaita hääpukeutumiseen, niin morsiamille kuin häävieraillekin.

Koska äitini ompelee, hän halusi ehdottomasti tehdä itse pukunsa. Hän halusi pukea suuren hatun, hänen mielestään morsiamen äidillä tulee olla suuri hattu, mikä taas tarkoitti, hänen mukaansa, että mekko ei saa olla täyspitkä, sillä se ei ole kuulemma etiketin mukaista hatun kanssa.

Kuva: Vill Sander

Minä toivoin hänelle kultaista pukua, kultainen oli yksi teemaväreistämme. Kävimme yhdessä valitsemassa kankaat Villisilkistä ja lopputulos oli kultaisesta silkistä tehty mekko pitsisillä viittahihoilla. Asusteina hänellä oli valkoinen hattu ja valkoiset kengät kultakimalteella.

Vanhemmat voivat hakea inspiraatiota esimerkiksi häiden teemaväreistä ja pukeutua niihin. Mikäli hääparin vanhemmat tuntevat toisensa, minusta on hauska idea, että heillä olisi pukeutumisessa jokin yhteinen linja, miksei vaikka saman väriset asut.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

fiFinnish