Häät,  Leikit ja perinteet

Häätanssi

Kuva: Vill Sander

Kaupallinen yhteistyö: Tanssiurheiluseura Lumets

Etenkin minä olin toivonut, että tanssisimme häätanssinamme jonkin koreografian, sillä rakastan tanssimista ja ajattelin, että olisi hauskaa käydä yhdessä tanssitunneilla ja harjoitella pitkin kesää.

Olimme joskus aiemmin käyneet alkeiskurssilla kilpa- ja paritanssiin erikoistuneessa Tanssiurheiluseura Lumetsissa ja tykkäsimme opettajistamme niin kovasti, että oli aivan selvää, että menisimme sinne häätanssiakin varten. Minä halusin kovasti tanssia rumbaa, sillä en ollut ikinä päässyt kokeilemaan sitä ja kappaleeksemme valikoitui Eerikin ehdotuksesta Nopsajalan kaunis Lupaan olla.

Kävimme neljällä tanssitunnilla ja viimeisellä kerralla videoimme koko tanssin, sen jälkeen oli enää tehtävänä harjoitella sitä kotona. Koreografiamme oli tyylikäs, mutta tarpeeksi yksinkertainen, jotta me täysinä rumba-aloittelijoina selviäsimme siitä kunnialla.

Viimeinen treenikerta, koko tanssi kerralla purkkiin!

Emme kuitenkaan olleet ennättäneet harjoitella lainkaan niin paljon kuin olimme suunnitelleet, osaksi koronan takia siirtyneistä häistä ja siitä johtuneesta kiireestä johtuen. Vähintään yhtä paljon olin kuitenkin huolissani puvustani. En tiennyt millaista olisi tanssia se päällä, olkainongelman olimme äitini kanssa ratkaisseet, mutta pelkäsin, että joko minä tai Eerikki kompastuisimme helmaani.

Kokeilimme tanssia hieman kun olimme hääpäivänä alkupäivästä kuvauksessa, jotta näkisimme onko se edes mahdollinen pukuni kanssa, mutta tietenkään emme olleet koskaan tanssineet sitä kunnolla niin, että minulla olisi hääpuku päällä. Eerikki ei voinut nähdä pukua ennen häitä, tosin eipä minulla olisi sitä ollutkaan 😀 Mietin myös tanssisinko korkokengissä vai vaihtokengissäni, mutta päätin lopulta mennä korkokengillä, sillä ne ovat korkeammat ja silloin todennäköisyys kompastua helmaani olisi pienempi.

Häätanssi olikin suurin jännityksen kohteeni vihkimisen jälkeen. Muistan kuitenkin, kun tuli se häätanssia edeltävä hetki, niin tajusin, että tämä on minun ja Eerikin ensimmäinen tanssi avioparina. Tämä ei ole esitys kenellekään muulle – tai no, on, mutta se ei ole se oleellinen asia. Halusin tanssia häissäni, koska rakastan tanssimista ja nyt saan tanssia ensimmäistä kertaa aviomieheni kanssa ja aion nauttia joka hetkestä, se miten se menee on täysin toissijaista. Sain itseni yhtäkkiä aivan eri fiilikselle tämän tajuttuani ja jännitykseni katosi lähes kokonaan.

Lopulta häätanssi meni yllättävänkin hyvin! Suuri kiitos siitä menee Eerikille, joka oli niin tunnollisesti harjoitellut itsekseen, että pystyin luottamaan siihen, että hän kyllä vie kuten pitääkin. Mekon kanssa pyöriminen oli suurin haasteeni, mutta nopeasti sain kiinni siitäkin, että miten teen sen parhaiten. Ennen kaikkea, meillä todella oli hauskaa! Treenatessa olimme tuijottaneet lattiaa ja vain miettineet tahtia ja seuraavaa liikettä, nyt me molemmat katsoimme toisiamme, hymyilimme ja nautimme ensimmäisestä yhteisestä tanssistamme.

Kuva: Vill Sander
Kuva: Vill Sander

Mikäli haluatte harjoitella tanssikoreografian häihinne, suosittelen lämpimästi Lumetsia. Häätanssit toteutetaan aina hääparin toiveiden mukaan, voitte vaikka ehdottaa erilaisia kappaleita ja kysellä niihin sopivia tanssilajeja, mikäli ette ole varmoja, mitä haluatte häissä tanssia. Meillä kävi onni, että rumba, jonka kovasti halusin, sopi valitsemaamme kappaleeseen.

Tanssii tähtien tapaan -kurssit kuuluvat heidän vakio-ohjelmaansa ja se olisikin mielestäni ihana häälahja! Hauskaa yhteistä tekemistä, jossa onnistuu vain toimimalla tiiminä 🙂

Häätanssin jälkeen seurasi yllätysnumero, siitä ensi kerralla!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

fiFinnish