Häätapahtumat,  Parisuhde

Häitä ja romantiikkaa

Kuva: Kattaus, Made in Haven.

Julkaistu alun perin Meidän Häät -sivustolla.

Toivottavasti kaikilla oli kiva ystävänpäivä! 🙂

Kuten aiemmassa postauksessa mainitsin, me olimme varanneet ystävänpäiväksi huoneen Glo-hotellista ja tehneet pöytävarauksen Clarion Sky Room– baariin, mutta muuten suunnitelmamme olivatkin sitten täysin avoimet. Mikäli jollakin on hääyön hotelli vielä valitsematta, kannattaa ehdottomasti harkita Glo-hotellia Kluuvissa. Me ainakin olimme todella tyytyväisiä paikkaan.

Ihana spa-kylppäri huoneessamme

Kävin kirjautumassa huoneeseemme jo aamupäivällä ja hoitelin sieltä hieman hommia, kunnes oli aika suunnata ”deiteillemme” Clarionissa klo 17.

Eerikillä venyikin sitten töissä ja hän tuli lopulta tunnin myöhässä. Tiedän, että nämä asiat eivät ole oikein hänen käsissään juuri nyt, joten ajattelin, että mikäpä tässä ollessa, minulla on skumppaa ja näköala! Kaiken lisäksi rakkaussuhteeni Clarionin Sky Roomiin oli kokenut kolauksen, kun saimme sieltä joskus huonoa palvelua. Tämä asia oli selvitetty, mutta he päättivät silti muistaa minua pienellä ystävällisellä eleellä: he olivat laittaneet ystävänpäivän toivotuksen ja rasian vaahtokarkkeja minulle valmiiksi pöytäämme ja olin tästä pienestä, mutta minusta niin kauniista eleestä aivan järjettömän otettu ja iloinen 🙂

Mielessäni kävi kyllä, että ihmettelevätköhän naapuripöytäläiset, kun istuin siinä tunnin yksikseni viimeisen päälle pyntättynä vaahtokarkeilla ja skumpalla herkutellen ystävänpäivänä, pöydässäni vielä kyltti, jossa luki ”Hyvää ystävänpäivää Sissi!” 😀 Toisaalta, suhde itsensä kanssa on elämän pisin ihmissuhde, niin sitä, jos mitä tulisikin juhlistaa aina välillä, miksei juuri edellä mainitulla tavalla!

Sulhokin pääsi sitten kuuden jälkeen paikalle ja nautimme siinä sitten kuohuviiniä, vaihdomme lahjat ja ihastelimme maisemaa, kunnes nälkä ajoi meidät ravintolaan. Mitään ystävänpäivän teemaillallista emme löytäneet, mutta saimme ihan kelpo italialaista ruokaa ja viiniä, joten ei voi valittaa. Ruokailun jälkeen suunnistimme hotellille.

Ei, en ottanut omaa pehmoleluani mukaan hotellille (tällä kertaa), vaan huoneessa oli pikku-ilves, jonka ostamalla teki samalla pienen lahjoituksen Korkeasaarelle villieläinten suojeluun.

Seuraavana päivänä oli Made in Haven -tapahtuma. Tämä oli samantyyppinen kuin Klaus K:n hääkenraali -tapahtuma, josta kirjoitin täällä. Tapahtuma oli todella kiva, suosittelen osallistumaan ensi vuonna, mikäli tällä kertaa jäi välistä. En oikein tiedä, mikä teki siitä niin onnistuneen, voihan olla, että se oli se ilmainen samppanja. 😀 Ei, mutta tosissaan se oli ihanan intiimi ja hieman erilainen tapahtuma, tykkäsimme! Paikka oli suhteellisen pieni ja todella kaunis. Siellä oli live musiikkia ja kuvausseinä. Tapahtumassa oli toki myös eri palveluntarjoajia, erikoisuutena St. George Span nurkkaus, jossa sai minihoitoja. Sitä en tiedä, mitä siellä olisi tarkalleen saanut, sillä siellä oli aika tungos, joten suuntasimme toisaalle. 

Hääboolibaari, Made in Haven
Hääkakkuja, Say it with a Cake
Hääkaari, Made in Haven

Tapahtumassa oli myös muotinäytös ja arvonta. Kaiken ihanan päälle voitimme vielä Eerikin kanssa molemmat jotain arvonnasta, minä sain todella kauniin Katri Niskasen valkoisen kasmir-silkkishaalin <3

Täysin häihin liittymättä halusin vielä mainita, että minulle tuli täytenä shokkina, että Australian metsäpaloissa on kuollut yli miljardi eläintä. Sen lisäksi monet ovat huonossa kunnossa ja ilman elinpaikkaa. Mikäli asia puhuttelee ja tilanne sallii, on monta säätiötä, joille voi lahjoittaa asian auttamiseksi, me valitsimme WWFn.

MinttupersikoitaJaProseccoa instagramissa esittelyssä mm. hääkengät ja hajuvesi. 🙂

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

fiFinnish