Hankinnat toista lasta varten
Kun Minimini oli vielä ajatuksen tasolla, kuvittelin, että toisen lapsen kanssa pääsee ainakin halvalla, koska ei tarvitse ostaa juuri mitään. Tein Jordania odottaessa excelin kaikesta, mitä tarvitsemme ja siihen tuli jatkuvasti lisää tavaraa sitä mukaa, kun aloin tutustua aiheeseen. Kun aloin tekemään exceliä Miniminille, käsitin, että ihan halvaksi ei tule toisenkaan lapsen hankinnat. Toki, ostamme lapsille aika pitkälti sitä mitä haluamme, emme aina sitä halvinta, mutta ostan kaiken käytettynä tai alennuksesta jos vain onnistun löytämään. Vaatteitakin ostan aika vähän täydellä hinnalla, kesäalet on täynnä valkoisia ja vaaleita vaatteita, joita ostan kasoittain usein monta kokoa eteenpäin ja olen löytänyt käytettynä ihania Gugguun haalareita ja Metsolan pupu- ja nallerompereita, joita ei enää tehdä. Babysitterin ostin käytettynä, toisaalta muun muassa kantoreput, sängyn, syöttötuolin ja rattaat ostin Jordanille uusina.
Ajattelin jakaa listani siitä, mitä olemme hankkimassa toiselle lapselle, toivottavasti siitä on myös muille apua. Jokaisen perheen tarpeet ja budjetit ovat tietenkin erilaiset, mutta ehkä tästä saat jotain ideoita omaan listaasi.
- Sänky: Stokke Sleepi Mini. Meillä on tämä sänky Jordanille (nyt Sleepi koossa kuvassa), ja haluan samanlaisen Miniminille. Meillä on Jordanin vauva-ajalta verhotanko, verho, peitto ja lakanat, joten tarvitsemme enää Stokke Sleepi Minin. Ilmeisesti perus Stokke Sleepistä ei saa tehtyä Mini versiota helpolla, mutta kun meillä jo Sleepi Mini on, laitamme sen Miniminille ja Jordan saa käyttöönsä ostamamme Stokke Sleepin.
2. Jordanille turvaistuin. Ei varsinaisesti kuulu Miniminin listaan, kun turvakaukaloa pitäisi voida käyttää kahteen vuoteen asti, mutta se menee kyllä Miniminille heti. Toisaalta tietenkin jokin turvaistuin molemmilla lapsilla on oltava. Kaukalo on ollut Jordanille epämukava jo pitkään, eikä Jordan pitänyt autossa matkaamisesta ollenkaan kun hän istui siinä, joten panostimme ja ostimme Jordanille Cybex Anoris T i-size – turvaistuimen. Se on saanut parhaat turvallisuuspisteet kaikista turvaistuimista ja koska siinä on oma airbag, lapsi pääsee istumaan kasvot eteenpäin, mikä oli meille tosi tärkeää. Nyt vihdoin, kun Jordan on saanut tämän istuimen, hän viihtyy autossakin.
3. Uusi auto. Jep, halvaksi tulee! Saimme hädin tuskin kaiken mahtumaan autoon yhden lapsen kanssa kun lähdimme viikonloppureissulle, lapsen mukana tulee nimittäin ihan hirveästi tavaraa: ruoat, vaipat, rattaat, matkasänky, vaatteet jne. Tarvitsimme myös kaksi isofix paikkaa (eli mihin turvaistuimet laitetaan) ja ihan vain mahdollisimman paljon tilaa, joten meistä tuli katumaasturiperhe. Olen pitkään halunnut katumaasturin, joten sehän sopii! Toinen auto, jonka olen aina halunnut on avoauto, mutta se jää ehkä odottamaan hieman erilaista elämäntilannetta, aloitetaan vaikka siitä, että minulla olisi ajokortti 😄.
4. Tuplarattaat. Päätimme, että hankimme tuplarattaat siksi aikaa, kunnes Jordanille riittää seisomalauta, eli ehkä ensi kesään asti. Sitten vaihdamme takaisiin ihaniin Cybexeihimme ja myymme tuplarattaat pois. Päädyin nopeasti Mountain Buggy Duet -tuplarattaisiin, sillä ne ovat niin ihanan pienet. Halusin ehdottomasti rattaat, jossa lapset ovat vierekkäin, eivät peräkkäin, sillä se tuntuu hankalalta. Päällekkäin oli vielä isompi ei, jotenkin minusta se alakerroksen lapsi siellä roiskuvan loskan seassa näyttää aina niin reppanalta 😄💗. Buggy Duetit ovat myös kevyen tuntuiset, vaikka toki tuplarattaat ja kaksi lasta ovat painavammat, mutta senkin takia mahdollisimman kevyet rattaat on vielä isompi plussa tuplarattaissa. Niissä on myös tosi fiksu käsijarru alamäkiin, joka on varmasti todella kätevä liukkaalla kelillä, mutta ennen kaikkea ne tosiaan ovat pienet! Ne mahtuvat aivan ihmeellisesti jopa meidän vanhan asunnon minihissiin ja jos normirattaillakin on välillä vaikea mahtua kauppojen kapeilla käytävillä, halusin rattaat, joiden kanssa liikkuminen olisi mahdollisimman helppoa, sillä olemme liikenteessä paljon. Jos siis haluat helpot, kevyet ja pienet tuplarattaat (leveys noin 63cm), en voi suositella näitä tarpeeksi! Löysin nämä käytettyinä, joten hinnaksi tuli alle 200 euroa ja muutama kymppi lisää saman merkin sadesuojista, jotka löytyivät myös käytettyinä.
5. Seisomalauta. Tarvitsemme Cybexin seisomalaudan ensi kesäksi, toivon, että siihen mennessä heiltä tulee sellainen versio, jossa voi myös istua tai sitten täytyy tutkia sopisiko toisen valmistajan istuma/seisomalauta myös Cybexeihin, koska sellainen olisi kätevin.
6. Syöttötuoli. Jordanilla on nimikoitu Tripp Trapp ja samanlaisen saa Miniminikin. Tätä ei toki tarvita ennenkuin puolen vuoden kohdalla, mutta listalla se on jo.
7. Harsoja. Ostin Jordanille ihanat harsot Aden & Anaisilta. Niitä on pesty paljon ja ne olivat vaaleakuvioisia alunperinkin, joten ne ovat nyt jo haalistuneet ja halusin muutenkin Miniminille omat. Ostin messuilta kolme ihanaa kultakimaltavaa harsoa ja kesällä löysin kauniita Lion King-teemaisia juurikin Aden & Anaisilta. Pari hyväkuntoista säästän kyllä Jordanilta, mutta viimeksi harsoja oli ehkä yhdeksän, joten suunnilleen saman verran uskon tarvitsevani nytkin.
8. Tutteja ja tuttipulloja. Näitä ostan alkuun pari, samoja, mitä Jordanilla oli. Meillä oli Philips Avent tuttipullot, joita ostin nyt anti-koliikkiventtiilillä ja tutteina meillä on Bibsin supreme silikonitutit. Liikaa ei tietenkään kannata ostaa, jos hänelle ei vaikka kelpaakaan juuri tämä tuttipullomalli, tai vaikka tutti ollenkaan.
9. Kantorepputakit molemmille. Tästä en ole vielä aivan varma, mutta kuvittelisin, että tällaiset olisivat kätevät. Meillä on nykyään niin iso eteinen, että saamme pidettyä molempia rattaita siinä, joten voisi kuvitella, että olisi tosi kätevää laittaa Minimini välillä kantoon ja ottaa Jordan Cybexeissä mukaan. Löysin itselleni raskausajaksi tosi kätevän etupaneelin Canada Goose takkiini. Sillä saa siis lisättyä takin kokoa, jotta se mahtuu raskaana ja raskauden jälkeen paneelin voi kääntää toisinpäin jolloin alle mahtuu vauva kantorepussa. Super fiksua! Eerikille en ole kuitenkaan ostanut vielä kantotakkia, voi olla, että ensin katson, kuinka paljon käyttöä omalleni tulee.
10. Owlet älysukka. Jordanille meillä oli Nanny-patjakätkythälytin, mutta tulin jo silloin tulokseen, että olisi pitänyt ostaa Owlet-sukka (aiheesta lisää täällä), joten myin kätkythälyttimemme ja ostimme Owlet-sukan sen sijaan. Etenkin koska oletan, että vauva tulee nukkumaan vieressämme ainakin ensimmäiset kuukaudet, minusta Owlet on hyvä panostus. Ehkä Jordaninkin kanssa olisin nukkunut paremmin, jos hänellä olisi ollut tällainen enkä olisi siksi heräillyt tarkistelemaan häntä niin usein.
11. Moonie-nalle. Tämä oli ihan paras löytö Jordanille ja koska Jordan nukkuu edelleen omansa kanssa, tarvitsee pikkusisarus tällaisen myös. Nalle tuottaa pink noise- kohinaa, mikä tuntuu rauhoittavan vauvoja ja menee itsestään päälle yöllä, jos lapsi pitää ääntä. Nallessa on myös muita ääniä ja valoja, mutta niille ei ole ainakaan vielä ollut juuri käyttöä.
12. Vaatteita, kotiintuloasu. Oma ihana kotiintuloasu pitää hankkia, mutta mitään muita vaatteita ei oikeastaan tarvitakaan… mutta olen niitä silti ostellut! Kaikki Jordanille ostetut vaatteet ovat hyvässä kunnossa ja minusta ihania edelleen, mutta en voi sille mitään, olen silti innostunut ostelemaan Miniminille vähän uusiakin vaatteita (kuvassa vain murto-osa…). Minusta on myös ollut ihanaa ostaa lapsille yhteensopivia asuja, joten kun olen löytänyt Jordanille jotain ihanaa, olen välillä ostanut samanlaisen pienemmässä koossa myös Miniminille.
13. Nimiäis- tai ristiäisvaatteet. Ensimmäisiin omiin juhliin on kiva olla ihan oma asu ja löysin sitä paitsi niin ihanan asun, että se oli pakko hankkia jo senkin takia. Sitä en kuitenkaan vielä esittele, vasta nimiäispostauksessa sitten!
14. Hygienia- ja yleistarvikkeet: Vaippoja, nännirasvaa, siteitä, minigrip-pusseja yms. Tässä on pitänyt palautella mieleen, että mitä sitä tarvitsikaan silloin ihan alkuun. Vaipat nyt on aika selvä juttu, mutta myös Lansinohin-rasva on aika kaivaa esiin ja minigrip-pusseja täytyy muistaa ostaa valmiiksi, jotta pumppaamisen saisi käyntiin mahdollisimman pian. Mikäli tarvitset siteitä ja liivinsuojia, nekin on paras ostaa etukäteen. Minulla löytyy molempia edelleen kotoota. Mikäli et ole liivinsuojia vielä ostanut, suosittelen hankkimaan merinovillaisia, ne ovat pehmeitä ja uudelleenkäytettäviä ja voisin kuvitella, että ne auttavat ehkäisemään myös tulehduksia ja sammasta paremmin kuin kertakäyttöiset, jotka voivat hiostaa sisältäessään muovia. Pieni paketti kertakäyttöisiä on hyvä silti olla, jos ei ennätä pyykätä.
15. Lahja esikoiselle. Kirjoitin oman postauksenkin siitä, miten valmistaa taapero vauvan tuloon ja yksi vinkeistä oli hankkia jokin pieni lahja tulevalle isosisarukselle. Onhan tämä suuri juhlapäivä myös hänelle ja pikkusisaruksen hyväksymiseen auttaa varmasti se, että saa itsekin huomiota. Emme ole vielä päättäneet, mikä lahja olisi, mutta jotain kivaa haluan hänelle hankkia kun hän saa ihan uuden roolin elämässään, olla isoveli 💗.
16. Matkarattaat? Olen miettinyt, että mitä teemme matkoilla, mutta en ole vielä tehnyt mitään ostoksia sen suhteen. Meillä on Babyzen Yoyo -rattaat, joihin saisi toisen ratasosan kiinnitettyä, mutta ei tekisi mieli käyttää enää siihen rahaa. Toisaalta meidän tuplarattaat ovat niin kevyet, että ehkä voisimme ottaa ne mukaan reissuun. Koska en tiedä vielä minkä ikäiset lapset ovat, kun lähdemme ensimmäiselle reissulle, niin olen päättänyt jättää asian pohdintaan siihen asti. Kallein vaihtoehto olisi ostaa sekä toinen ratasosa Yoyoihin että niihin kuuluva vaunukoppa, mutta toivotaan, ettei se ole tarpeen.
Laittakaa viestiä, jos tuntuu, että jotain oleellista unohtui 💕.
2 kommenttia
Elina
Bumbrider seisomalauta penkillä kuulemma sopii kaikkiin rattaisiin – meillä sama edessä 😃
Sissi
Tämähän on tosi hyvä vinkki, kiitos! ☺️💗