Joogakuulumisia
Kaupallinen yhteistyö: HIMA Happiness
Meillä oli joogaopettajakoulutuksessa kaksi lähiopetusviikonloppua peräkkäin touko-kesäkuussa, joten kesälomaa vasten tuli hyvä joogapläjäys! Toisesta viikonlopusta minulta jäi välistä pari päivää koska olimme vuokranneet mökin juuri siksi viikonlopuksi jo kauan sitten, mutta onneksi pääsin mukaan koko sunnuntaiksi.
Kerroin jo ennen koulutuksen alkua kuinka innoissani olen anatomianopinnoista ja täytyy sanoa, että ne ovat olleet vielä mielenkiintoisemmat livenä kuin osasin odottaa ennakkotehtäviä tehdessäni. Muistan, kuinka HIMA happiness joogakoulun opettajia oli kehuttu paljon arvosteluissa ja täytyy sanoa, että ainakin sen perusteella mitä olen tähän mennessä nähnyt, en ihmettele. Saara on erinomainen ja tarkka joogaopettajakouluttaja ja Jutta on todella karismaattinen anatomian opettaja. Luulen, että hänen opettamanaan voisin innostua vaikka kastematojen sielunelämästä, mutta onneksi kuitenkin aiheena on juurikin fanittamani anatomia.
Vatsani oli kasvanut selvästi ensimmäiseen viikonloppuun verrattuna, mutta en ole ainakaan vielä kokenut, että se olisi aiheuttanut ongelmia. Olin tuplaviikonlopun aikaan todella väsynyt ja meillä oli muutot ja kaikki päällä, joten pelkäsin, että en tule jaksamaan viikonloppua ihan vain sen takia, mutta onneksi aihe on niin mielenkiintoinen, että se ei tuottanut mitään ongelmia. Teimme taas paljon opettamisharjoituksia toistemme kanssa, mitkä olen kokenut erittäin hyödyllisiksi. Pari asentoa jätin välistä raskauden takia ja huilin silloin vähän, niin pysyin mukana hyvin.
Olen sen sijaan jäänyt vähän jälkeen omassa harjoittelussani, mutta onneksi ennätän nyt kesällä käydä tunneilla aktiivisemmin. Aloitin viikko sitten äitiysjoogakurssin ja olen käynyt kuntosalini erilaisilla joogatunneilla. On ollut tosi mielenkiintoista seurata, kuinka erilaiset joogatunnit eroavat toisistaan ja kuinka erilaisia tapoja ihmisillä on opettaa. Onkin ehdottomasti hyvä, että opettajakoulutuksen vaatimuksena on osallistuminen erilaisille joogatunneille, se on todella opettavaista ja opetusta seuraa nyt ihan eri näkökulmasta.
Meillä on seuraava koulutusviikonloppu vasta elokuussa ja saimme kesätehtäväksi käydä tietyllä joogatunnilla, jokainen sai eri tunnin. Odotan innolla, että pääsen omalle tunnilleni, kirjoittelen siitä sitten myöhemmin kesällä lisää!
Pitääkin alkaa katsomaan myös anatomian kotitehtäviä, mutta palataan taas pian myös joogakuulumisten kanssa 😘.