Kuulumisia

Kuulumisia

Tajusin tässä, etten olekaan tainnut kirjoitella ihan vain kuulumisia vähään aikaan, joten tässä vähän päivitystä siihen, mitä täällä on puuhailtu.

Aloitetaan voinnista sen verran, että vointi on edelleen hyvä, lukuunottamatta väsymystä, joka on jatkunut läpi raskauden. Kyllähän sekin verottaa, välillä myös fiilistä, mutta pidän itseäni onnekkaana, kun olen säästynyt pahoilta kivuilta ja nukun edelleen hyvin. Olen myös keksinyt, että saan eniten aikaan ja fiilis on ehdottomasti paras, kun pysyn kotona! Nyt ei selvästi ole aika käydä tekemässä kaikenlaisia, tai minkäänlaisia, aktiviteetteja, vaan jotenkin on paras olo, kun pysyn kotona ilman suurempia suunnitelmia. Tuntuu, että tällä tavoin saan paljon enemmän aikaan niitä juttuja, mitä oikeasti haluan tehdä, kuten käydä kuntosalilla ja tehdä väitöskirjaa. Se on sinänsä hassua, koska normaalisti käymme Eerikin kanssa paljon ulkona syömässä/konserteissa/esityksissä/elokuvissa/tapahtumissa/pelaamassa mitä vain ja tuntuu, että yleensä kaikki tällainen kiva tekeminen antaakin energiaa, mutta nyt taas ihan parasta on se, että en lähdekään mihinkään, enkä tee juuri mitään suunnitelmia.

Onkin ollut ihanaa taas jaksaa välillä käydä salilla ja uimassa ja saada aivojakin valjastettua väitöskirjatyöhön. Olemme aloittaneet myös viime vuonna aloitetut tiistain leffaillat. Meille tulee siis tiistai-iltaisin muutama kaveri katsomaan elokuvaa parvekkeen ulkoleffateatteriin. Päätimme tänä vuonna aloittaa katsomalla kaikki Harry Potterit, mitkä sopivatkin täydellisesti pimeisiin syysiltoihin.

Lastenhuoneen remonttikin etenee! Aloin jossain vaiheessa jo epäillä, että saadaanko me tuosta huoneesta valmista ennen kuin Bebe tupsahtaa maailmaan, mutta nyt alkaa vaikuttaa oikein lupaavalta! Sänky saapui viime viikolla ja kokosin sen saman tien ja valmiina on myös muun muassa vaunut, kantokoppa ja hoitopöytä.

Aloitimme huoneen maalaamisen, mutta se onkin ollut mielenkiintoinen projekti… Nimittäin olemme nyt maalanneet seinät kahdella eri sävyisellä harmaalla, mutta ne ovat aina vain lilat… Ne eivät siis ole koskaan olleet lilat, paitsi nyt, kun yritämme saada niistä harmaita 😀 Päätimme tänään, että tilaan tapetin ja laitamme sen (se tulee yhdelle seinälle) ja katsomme sitten, miltä väri näyttää oikean tapetin kanssa. Voi kuitenkin olla, että pitää hakea vielä harmaaehdokas numero kolme ja maalata huone vielä kerran tapetinlaiton jälkeen. Seinäoperaation jälkeen homma alkaa kuitenkin olla jo hyvällä tolalla. Sänkyvaatteet ovat valmiit, uusi matto on hyvä, mobile saapui ja niin edespäin. Seiniä lukuun ottamatta jäljellä on yksi Ikean keikka, muutama porattava juttu ja jotain muuta pientä, mutta tuntuu, että nyt ollaan jo lähellä valmista.

Kävimme ottamassa odotuskuvatkin viikonloppuna! Niistä sitten lisää, kun ne saapuvat. Tänään oli myös viimeinen synnytysvalmennus, mutta siitäkin lisää pian. Sairaalakasseja varten on listat valmiina, niitä voisi alkaa pakkaamaan ensi viikolla.

Vauva potkii kovasti, Beben klassikko, kylkiluitteni potkiminen on saanut nyt kaverikseen virtsarakkoni käytön nyrkkeilysäkkinä. Pikkuinen onkin ollut pää alaspäin jo useamman viikon, mikä on hyvä, ja nämä pienet uimaharjoitukset eivät satu, joten homma toimii, kuten pitääkin. Koska minulla on istukka edessä, en alussa tuntenut kovin vahvasti ja usein vauvan liikkeitä, joten nyt onkin vain kiva huomata, että siellä puuhastellaan kovasti.

Siinä viimeisimmät kuulumiset täältä, ihanaa viikkoa!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

fiFinnish