Muut

Meidän hääbudjetti

Kuva: Glamour.com

Olen empinyt kirjoittaa hääbudjetistamme, sillä jostain syystä rahasta puhuminen tuntuu minusta kiusalliselta. Toisaalta mielestäni on mielenkiintoista lukea häiden budjeteista ja niistä on myös paljon apua etenkin hääsuunnittelun alkuvaiheessa. Koska en kuitenkaan halunnut alkaa listaamaan kulujamme euroissa, päätin esitellä budjettimme prosentteina. Kulut on siis listattu prosentteina koko budjetista. Esimerkiksi jos hääpuku maksaisi 1000 euroa ja budjettimme olisi 10 000 euroa, lukisi sen kohdalla 10%. Koska kaikkihan rakastavat exceleitä (?), tein yksinkertaistetun excelin menoistamme. Sen alle olen listannut tarkemmin, mitä kulut pitävät sisällään, missä, ja miten, olemme voineet säästää ja mihin taas olemme panostaneet.

Budjetissa ei ole minun hääpukuani, sillä äitini on tarjoutunut maksamaan sen, eikä siinä ole myöskään sulhasen pukua, sillä sen saamme blogiyhteistyöllä.

Hääpaikka HSS Paviljong 46.7%.

Meillä tosiaan menee noin puolet budjetista hääpaikkaan. Itseäni tämä summa huolestutti paljonkin, enkä tiedä olisinko ainakaan niin nopeasti uskaltanut valita tätä siksi hääpaikaksemme. Koska olimme aikoinaan, jo ennen kihloja puhuneet, että molemmista paikka olisi ihana hääpaikka, oli Eerikki sitä mieltä, että mitä sitä muita enää katsomaan, siitä me olemme aina puhuneet, siellä me menemme naimisiin.
Tämä summa pitää sisällään noin 100 henkilön pöytiintarjoillun ruokailun, avoimen baarin koko illan (oli meille ehdoton, vaikka toki suuri kuluerä) ja venemaksut, jotka veloitetaan, koska häämme ovat saaressa. Henkilökunta, pöytäkukat (kukittajaltamme tilaamiemme kukkien lisäksi), astiat ja peruspöytäliinat, loppusiivous, pöytien kattaminen yms. kuuluvat kaikki hintaan. Tähän sisältyy myös lisämaksu, jotta saamme juhlia yöllä myöhempään. Saamme myös lainata hääkaarta veloituksetta. Muutenkin täytyy sanoa, että henkilökunta HSS Paviljongissa on ollut äärettömän avulias ja joustava kaiken kanssa. Suuri helpotus on muun muassa se, että voimme tulla koristelemaan ainakin osin jo päivää ennen ja tavarat tarvitsee hakea vasta seuraavana päivänä.

Vihkisormus 10.5%

Vihkisormukseni on kaksiosainen, joten olimme suunnitelleet ostavamme ensimmäisen nyt ja toisen joskus vuoden, parin päästä. Kävi kuitenkin niin, että se tuli kerrankin tarjoukseen (kaksiosaisena), joten panostimme siihen. Esittelen sormukset, kun ne saapuvat. Eerikki ei halunnut vihkisormusta lainkaan, vaan haluaa vain sen yhden, minkä hänelle kihlasormuksena ostin.

Kihlasormukseni Olli Johan Lindroosin Kide ruusukultaisena

Valo- ja videokuvaaja 7.5%

Tämä on vielä arvio, sillä niin valo- kuin videokuvaajammekaan ei välttämättä pääsekään häihimme, kun päivämäärä muuttui. Voi siis olla, että joudumme maksamaan ainakin videokuvauksesta enemmän, sillä saimme alkuperäisen halvalla. Meille tulee koko päivän dokumentaarinen valokuvaus. Kihlajaiskuvaus kuului hintaan, kihlajaiskuvia näkee tässä postauksessa. Kuvaus on ehdottomasti asia johon haluamme panostaa, sillä, jos nyt järjestää suuret ja, ainakin omasta mielestään hienot häät, niin toki haluaa, että siitä jää mahdollisimman paljon kuvia ja videoita, joilla muistella päivää myöhemminkin. Summassa mukana myös kuvista teetettävä valokuvakirja.

Kuva: Matilda Saarinen

Koristeet 5.7%

Tiesin, että olen innostunut koristeiden kanssa, mutta olin silti hieman yllättynyt, että niihin menee näin paljon. Tosin toivon, että ison osan voin myydä eteenpäin häiden jälkeen. Näistä en lähde sen enempää kertomaan, kuin että tulevissa postauksissa esitellään osa, pöytänumerot esittelin täällä, instagramissa on esitelty muutamia lisää ja häiden jälkeen esitellään loput 🙂

Viihde 5.5%

Tämä pitää sisällään ennen kaikkea musiikin. Meidän kokemuksemme on ollut, että parhaissa häissä on live-bändi, se saa ihmiset tanssimaan ja juhlatuulelle, on tavallaan siis myös osa sitä vieraista huolehtimista, mihin kovasti haluamme panostaa. Toki, ihmisillähän on eri mieltymyksiä ja asioita joihin voi, ja haluaa, panostaa, mutta meille tämä on tärkeä ja on toiminut meidän ystäväpiirimme keskuudessa. Muusta viihteestä en mainitse vielä mitään 🙂

Morsiamen asusteet 4.8%

Tähänhän me panostimme ennen kaikkea kenkieni muodossa. Asusteisiin saisi kyllä kulumaan vaikka kuinka paljon ja kaikkea en edes tulisi tällä summalla saamaan rehellisesti sanottuna. Jos haluat juhla- ja vaihtokengät, uuden yöpuvun, morsian aamutakin, häälaukun, uudet alusvaatteet, sukkanauhan, takin tai huivin, hunnun tai kukkakorun, uudet korut, hajuveden ja huulikiillon…. ja niin edespäin, niin kyllä sille hintaa kertyy. Meillä tähän summaan kuuluu hääkenkäni, aamutakkini, alusvaatteet, vaimomekko ja hajuvesi. Siitä jää vielä pieni summa häälaukkuun, jota en ole vielä hankkinut. Yöpuvun sain lahjaksi piristämään, kun häät siirtyivät. 🙂 Korut yritän lainata ja hunnun, sukkanauhan ja takin äitini tekee. Vaihtokengät ja muut ostan luultavasti budjetin ulkopuolisella rahalla.

Lanvin Marry Me – hajuvesi

Hääkakku 2.3%

Halusimme monikerroksisen hääkakun, tämä oli pieni panostus, mutta toisaalta saimme mielestäni kohtuullisen diilin.

Kakkumaistelussa

Muut 2.3%

Mystinen muut osio pitää sisällään muun muassa vihkijän, vessakorit, tanssitunnit ja vihki- sekä kihlajaisilmoituksen lehteen.

Hääyö 2.2%

Olemme varanneet St George hotellista huoneen kahdeksi yöksi, yölle ennen häitä ja hääyöksi. Minusta Vanhankirkon puisto on niin ihana, että halusin sen jotenkin osaksi häitämme, joten pyysimme huoneen, jossa on parveke puistoon päin.

Kukat 2.2%

Tämä pitää sisällään pöytiin tulevat kukat, kimput ja vieheet. Tosin pöytäkukkia tulee myös HSS Paviljonin toimesta, joten säästämme siinä hieman.

Morsiusneitojen mekot 1.9%, bestmanien asusteet

Näissä säästimme tilaamalla ulkomailta. Halusimme kuitenkin tarjota ne, sillä minulla oli aika tarkka toive siitä, mitä halusin. Tilasin mekot Azazie-nimisestä, ilmeisesti amerikkalaisesta verkkokaupasta. Äitini voi sitten muokata niitä, mikäli joku ei istu täydellisesti. Bestmanit taas tarjoutuivat ostamaan uudet puvut häitä varten, he tarvitsivat sellaiset kuulemma muutenkin, joten heille menee vain pieni summa asusteisiin.

Kattaus 1.7%

Tämä pitää sisällään kaitaliinat, jotka ostin käytettäväksi HSSn pöytäliinojen kanssa, nimikyltit ja servetit.

Kampaaja ja meikkaaja 0.9%

Sovin halvemmasta hinnasta kampaajan kanssa blogiyhteistyöllä ja meikkajanani toimii siskontyttöni, joka tekee sitä ammatikseen.

Tämä budjettilaskelma on tämänhetkisten arvioiden perusteella tehty. Kuten huomaa, olemme hitusen yli budjettimme, kun pitkään olimme alle. Tämä johtuu siitä, että päädyimme ostamaan molemmat vihkisormuksen osat nyt. Uskon, että pysymme kyllä budjetissa säästämällä muualla. Tämä laskelma pätee toki vain silloin, mikäli häämme ovat HSS Paviljongissa joko tänä tai ensi kesänä. Mikäli juhlimme häitämme ulkomailla talvella, täytyy budjettilaskut tehdä uudelleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

fiFinnish
en_USEnglish fiFinnish