Kuulumisia

Meidän joulu ja uusi vuosi

Olimme miettineet jo hyvissä ajoin etukäteen, miten juhlisimme joulua ja uutta vuotta, tietäen, että viettäisimme niitä nyt pienen vauvan kanssa. Päätimme sitten perheeni kanssa, että he tulevat sekä jouluaatoksi että joulupäiväksi meille. Vietämme usein joulua näin ja tulimme nopeasti siihen tulokseen, että se olisi tälle vuodelle ehdottomasti helpoin ratkaisu.

Uudelle vuodelle halusin myös jotain hauskaa tekemistä ja ennen kaikkea sellaista, joka olisi helppo toteuttaa vauvan kanssa. Keksin sitten, että voisimme ottaa Jätkäsaaren Clarion-hotellista huoneen, josta olisi näköala kohti ilotulituksia. Tällä tavoin näkisimme ilotulitukset oman huoneen lämmöstä joutumatta näkemään yhtään vaivaa, eikä olisi väliä olisiko vauva unessa, hereillä vai syömässä. Pääsisimme myös aloittamaan vuoden ihanalla hotelliaamupalalla ja ehkä uimaan, saunaan ja Sky Roomiin drinkeille.

Aloitetaan joulusta. Joulu meni tosi hyvin, siskoni tarjoutui pitelemään vauvaa ruokailun ajan (hänhän nukkuu parhaiten sylissä) ja Jordan oli muutenkin rauhallinen ja tyytyväinen koko joulun, lukuunottamatta yhtä kiukkukohtausta, kun olimme menossa nukkumaan jouluaattoyönä. Myöskään riisipuuron keitto vauva sylissä ei ollut menestys, ensimmäinen kiehui yli ja toinen maistui hyvin, öh, savuisalle. Tarkalleen ottaen puuro maistui sille, kuin se olisi käynyt aamutupakalla. Jos ihmettelette miksei Eerikki hoitanut toista hommista, niin hän nukkuu aina aamun, jos hän valvoo vauvan kanssa yön.
No, minut palkittiin sentään sillä, että löysin tänä vuonna mantelin (jonka olin itse piilottanut) puurosta (jonka olin itse tehnyt) ja sain siis mantelilahjan (jonka olin itse ostanut) 😀 Olin tähän silti hyvin tyytyväinen, Eerikki-parka sen sijaan söi tupakkapuuronsa kiltisti ilman palkintoja…

Vietimme joulun siis syöden ja jutellen ja tietenkin vauvaa ihastellen ja joulupäivänä katsoimme leffoja ja herkuttelimme. Jordan vietti joulun pääosin jonkun sylissä, tosin muutaman pätkän hän nukkui omassa sängyssäänkin.

Uutena vuotena suuntasimme hotelliimme ja Jordan nukkui vaunuissa matkan sinne. Pääsimme Sky Room baariinkin hetkeksi juomaan yhdet juomat, pikkuinen kylläkin kiinni minussa koko ajan, mutta sehän sopii, näin ihanaa uuden vuoden asustetta minulla ei ole koskaan ollutkaan!

Loppuillan vietimme huoneessamme, tilasimme huonepalvelusta ruokaa ja söimme, joimme hieman samppanjaa ja katsoimme ilotulituksia. Aaamulla äitini tuli hakemaan Jordanin kävelylle ja me pääsimme Eerikin kanssa kahdestaan hotellin aamupalalle.
Hotellin uima-allas ja sauna olivat koronan takia kiinni, mutta saimme huoneen kylpyammeella, joten olimme oikein tyytyväisiä.

Kaikki meni siis tosi kivasti! Olimme kaikki aika väsyneitä jouluna, mutta sehän ei toki haittaa. Suurin osa ruoista oli valittu niin, että ne olivat mahdollisimman pitkälti valmiita tai vaativat hyvin vähän ja joulunahan saa levätä, kuten teimme 🤍. Uutena vuotena oli aivan ihanaa päästä vähän tuulettumaan kotoa ja ilotulitukset olivat upeat! Näimme jokaisesta kolmesta ikkunasta useat ilotulitukset samaan aikaan, menemme ehdottomasti takaisin joku vuosi.

Odotan innolla seuraavia jouluja ja uusia vuosia taaperon kanssa, jännää, kun kaikkien juhlapyhienkin viettäminen on muuttunut ihan erilaiseksi! Toivottavasti nautitte omasta joulusta ja uudesta vuodestanne, palataan taas pian 🤍.

2 kommenttia

Vastaa käyttäjälle Sissi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

fiFinnish