Meidän joulu
Hyvää joulua kaikille!
Meidän joulun teema oli tänä vuonna: ”sieltä mistä aita on matalin” :D. Yleensä intoilen joulusta ja tykkään jouluvalmisteluista, mutta tänä vuonna ajattelin, että mitä helpommalla pääsemme sen parempi. Uskoin ensin, että se johtuu siitä, että kaikkien hääjärjestelyjen jälkeen on takki ihan tyhjä, mutta voihan se johtua ihan vain koko korona-ajasta. Me ollaan kyllä muutenkin oltu kaksi niin väsynyttä ja stressaantunutta tyyppiä, että loma tulee ihan ehdottomaan tarpeeseen.
Joulukuun alussa laitoimme joulukoristeet, mutta vain osaan asuntoa ja kirjakerhon kanssa pidimme pienet kolmen hengen pikkujoulut.
Itse joulun vietimme perheeni kanssa Hotel Havenissä, mikä oli tähän jouluun aivan mahtava idea.
Saavuimme Haveniin kello 14 aikoihin. Ennen illallista menimme Eerikin kanssa alkudrinkille ja siskonpoikani tuli mukaan. Harjoittelimme hänen kanssaan shakkia Havenin upealla isolla shakkilaudalla takan ääressä. Suuntasimme sitten koko perhe Havenin jouluillalliselle. Sen jälkeen menimme äitini ja siskoni huoneeseen avaamaan lahjoja ja kävimme vielä illan päätteksi kiertelemässä hiljaista Esplanadia ja Aleksanterinkatua.
Seuraavana aamuna pääsimme Havenin valmiiseen jouluaamupalapöytään ja sitten avasimme jouluaamun lahjat. Me menimme sitten Eerikin kanssa hetkeksi omaan huoneeseen pelaamaan Unoa 😀 ja sitten suuntasimme kotiin ja pelailimme illan mm. pakohuonepeliä.
Joulu oli epätyypillinen, mutta rentouttava ja helppo, eli juuri sitä mitä kaipasimme. Olikin tosi hauskaa kokeilla ihan erilaista tapaa viettää joulua. Toki kotijoulut ja kaikki joulujärjestelyt varmasti houkuttavat taas ensi vuonna, mutta luulen, että aina silloin tällöin teemme taas jotain ihan erilaista, suosittelen kokeilemaan sitäkin.