Juhlat,  Kuulumisia

Meidän kevät kuvin

Heippa! Viimeksi, kun kirjoittelin kuulumisia, oltiin vähän synkissä tunnelmissa, joten halusin tarjota päivitystä, nyt kun vihdoin on jotain kerrottavaa. Kerroin viimeksi, että yhdelle perheessämme on tulossa leikkaus keväällä ja voin suureksi helpotukseksi kertoa, että leikkaus meni hyvin! Olemme päässeet palaamaan nyt normiarkeen ja mikäs sen kivempaa! No okei, kyllähän täällä on edelleen levottomia öitä, kun Gabriel heräilee ja kaikenlaista muuta pientä, tämä vuosi on ollut meidän perheelle kyllä aika nihkeä, mutta minulla on vahva fiilis, että nyt ollaan menossa kohti hyviä juttuja ja tärkein onkin jo takana, kun leikkaus meni hyvin.

Keväällä oli sekä Gabrielin nimipäivä että puolivuotis syntymäpäivä. Nimipäivää juhlimme nimpparikahveilla (hän ei juonut 😛) ja syntymäpäiväkahveille tuli myös äitini ja Gabrielia muistettiin myös lahjalla. Otin hänestä myös puolivuotiskuvat söpössä nalle romperissa. Onneksi otin, sillä kun puin sen hänelle, se mahtuikin enää juuri ja juuri päälle…

Eerikki on nyt vanhempainvapaalla ja minä olen palannut töiden pariin ja ennätän panostaa blogiinkin taas enemmän. Varsinainen työnihän on väitöskirjani, mutta teen sitä omaan tahtiin, oma toive olisi kyllä saada sitä kohti loppusuoraa tämän kesän aikana. Kun Eerikki jäi ensimmäiselle vanhempainvapaaosiolleen kun Jordan oli ihan pieni, teki se käytännössä sen, että olimme molemmat kotona hoitamassa Jordania. Okei, sain minä nyt vähän töitä tehtyä, mutta pääosin olin Eerikin ja vauvan kanssa ja mikäs siinä. Minulla ei mitään tiukkaa deadlinea ole eikä ollut ja vauvavuosi on ihanaa aikaa olla kotona. Tällä kertaa luulen, että osaan jo keskittyä töihinkin vähän paremmin. Jordan on kohta jo kaksi ja puoli vuotta ja olen saanut viettää hänen kanssaan ihanan paljon aikaa kotona, päiväkotiin hän menee syksyllä. Gabrielkin menee päiväkotiin vasta lähempänä kolmea ikävuotta, joten meille on tulossa kahdenkeskistä aikaa vielä vaikka kuinka paljon, osan päivää voisi nyt siis tehdä töitäkin kun mahdollisuus kerran on.

Pääsiäisen kuvia on enemmän instagramissani, juhlimme sitä piiloittamalla pääsiäismunia kotiin, virpomaan emme vielä tänä vuonna menneet. Olimme myös ystäviemme luona brunssilla, lapset pupuasuissa, tietenkin! Myös kukko muni sängyn alle, sillä se on perinne, joka meillä oli aina lapsuudenkodissani. Olimme myös äitini luona syömässä kuten yleensä pääsiäisenä.

Vappuna meillä oli brunssi kotona ja vappudisco. Kävimme myös kaivopuistossa kävelyllä katselemassa meininkiä. Jordan oli vapun alla äitini luona yökylässä ja he kävivät alueen vapputapahtumassa, missä Jordan pääsi ratsastamaan ponilla ja valitsemaan vappupallonsa. Äidistäni se oli todella huvittavaa, että Jordan valitsi roska-autoilmapallon… tai että roska-autopalloja on edes olemassa 😅.

Minä, Eerikki ja Gabriel olimme joogakouluni loppuretriitissä juuri vapun alla, siitä kirjoitankin sitten oman postauksen pian. Vapun jälkeen juhlimme äitienpäivää. Olin löytänyt ihanan collegepaidan johon sai lasten nimet kirjailtuina, joten pyysin sellaisen äitienpäivälahjaksi, lopulta sainkin niitä kaksi erilaista. Koska ne tulivat jo paljon ennen äitienpäivää, Eerikki oli ostanut vielä pienen ekstralahjan, Maailman Paras Äiti -pystin 🥰.

Kävimme keväällä myös ruotsinlaivalla, siskonpoikani tuli mukaan ja meillä olikin tosi kiva reissu! Niin kiva, että päätimme, että lähdemme uudelleen jo kesäkuussa.

Siinä meidän kevään kuulumiset. Nyt kohti kesää töitä tehden, alkuvuosi oli sellaista, että ei käynyt mielessä tehdä hirveästi suunnitelmia, mutta nyt on taas pää täynnä ideoita, niin kerron täällä heti kun jokin niistä varmistuu.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

fiFinnish