Sisustus

Meidän ulkoleffateatteri

Yksi asia, mihin asunnossamme ihastuin, oli sen suuri parveke. Viime keväänä Eerikki sai mahtavan idean, tai luultavasti useamman, mutta tämä idea on oleellinen nyt 😛 : mitä jos tekisimme parvekkeellemme ulkoelokuvateatterin?

Niinpä siis tilasimme projektorin ja screenin. Lämmitin meillä jo oli, mutta tilasimme vielä toisen sohvan ja päivitimme hieman sisustustakin. Häistä jäi muun muassa persikan värisiä vilttejä ja mintunvihreitä ruukkuja, joten parvekkeestammekin tuli minttu-persikan värinen. Alla on lopputulos!

Rakastan syksyä ja onkin aivan parasta fiilistellä sitä parvekkeelta iltaisin leffoja katsellessa. Meidän elokuvateatteri onkin ollut kovassa käytössä läpi syksyn, lämmittimellä siellä on helposti jopa liian lämmin, joten uskon, että voimme käyttää sitä läpi talven.

Koska syksystä ja talvesta ilman teetä ei toki tulisi mitään, tilasin myös uudet teekannut. Mukeja en ostanut lisää, sillä olen laittanut itseni mukien ostokieltoon… jota rikon säännöllisesti. Kun muutin ulkomailta takaisin Suomeen omistin vain kaksi matkalaukullista ja muutaman laatikon tavaraa, erikoista kyllä, nämä laatikot pitivät sisällään ehkä 16 mukia. Sitten ostin lisää mukeja, koska piti saada oikeaa sarjaa ja sitten glögimukeja ja niin edespäin ja nyt minulla olisi mukeja kaikille talomme asukkaille.

Australiassa asuessani rakastuin T2 nimiseen teekauppaan. Köyhänä opiskelijana minulla ei ollut kylläkään varaa ostaa sieltä mitään, mutta kävin siellä aina pyörimässä ja ihastelemassa teekannuja ja mukeja 😀 Muutama kuukausi sitten huomasin, että he toimittavat nykyään Suomeen, joten laitoin heti pari teekannua tilaukseen, kuvassa yllä. Voinkin seuraavaksi kerätä jokaiselle omistamallemme mukille siihen sointuvan teekannun 😀

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

fiFinnish