Bebe

Meidän vauva ei nuku

Pahoittelut, että en ole kirjoittanut nyt niin useasti, mutta otsikko selittää ehkä hieman miksi. Meidän vauva ei ole koskaan nukkunut pitkiä pätkiä, mutta tilanne ei ole juuri parantunut kuukausien saatossa ja nyt, kun vauva täyttää jo 7 kuukautta, alamme havahtua siihen, että jonkin pitää oikeasti muuttua.

Jordan nukkui oikeastaan alusta asti vieressämme, kunnes aika pian totesimme, että emme voi kaikki kolme nukkua samassa sängyssä. Meidän pehmeässä sängyssä minä ja vauva valuimme aina Eerikkiin kiinni ja lopulta nukuimme kaikki samassa kolossa hikisinä toisiimme takertuneina kuin iso tahmainen karkki :D. Niinpä otimme käyttöön vauvanhuoneen vuodesohvan. Kun jaoimme yöt, se, joka ei ollut syöttövuorossa nukkui siinä ja toinen nukkui sängyssämme vauvan kanssa. Jordan on siis alusta asti saanut maitoa myös pullosta, olen pumpannut hänelle äidinmaitoa, jotta Eerikkikin voi ruokkia häntä.

Olin huolissani maidon riittävyydestä, joten jossain vaiheessa en antanut Eerikin ottaa enää öisiä syöttövuoroja, sillä halusin imettää myös yöt. Niinpä Eerikki nukkui vauvan huoneessa vuodesohvalla ja minä ja vauva meidän sängyssämme. Tämä toimi ihan ok:sti jonkin aikaa. Jossain kohtaa vauva alkoi kuitenkin olla tosi levoton ja heräsi aivan jatkuvasti pitkin yötä ja minä aloin olla väsynyt, vaikka imetyshormonit pitävät huolen, että tätä valvomista jaksaa ihmeen hyvin. Siirsin hänet sitten omaan sänkyyn nukkumaan ja se meni sinänsä ilman ongelmia, sitten vain heräsin imettämään sängyn reunalla ja siirsin hänet takaisin omaan sänkyynsä. Se ei toiminut kovin hyvin pitkään, sillä hän heräsi edelleen monta kertaa yössä ja aloin pelätä, että hän tippuu, kun nukahdan kesken imetyksen. Niinpä meidän täytyi alkaa taas jakamaan öitä ja Eerikki alkoi hoitamaan osat yöstä pumpatulla maidolla. Siirsimme Jordanin pian myös omaan huoneeseensa ja pian Eerikki huomasi, että vauva nukkui huonommin, kun minä olin huoneessa nukkumassa myös, joten vähän yllättäen hän alkoikin sitten nukkumaan yöt omassa huoneessaan yksin.

Joten, tässä olemme nyt! Oli super ihanaa laittaa vihdoin vierassänky kasaan noin kuukausi sitten, kun pääsimme Eerikin kanssa vihdoin taas nukkumaan kaikki yöt samassa, omassa, sängyssämme. On kiva, että Jordan nukkuu jo omassa sängyssään ja jopa omassa huoneessaan, mutta yöherätyksiä tulee edelleen tosi paljon, emmekä oikein tiedä, mikä auttaisi.

Olemme kokeilleet erilaisia juttuja, mutta mikään ei ole oikein toiminut. Unikoulu ei jotenkin kuulosta omalta jutulta, joten siihen en halua ryhtyä ellei ole aivan pakko, eikä ainakaan vielä. Onneksi neuvolassa oltiin samaa mieltä, ettei ainakaan ennen kahdeksaa kuukautta. Tiedän, että monet ovat saaneet niistä avun ja kukapa osaa sanoa, mikä lopulta on varmasti oikein, mutta itkettäminen ei vain tunnu itselle oikealta.

Jaamme yöt ja Eerikki ottaa niistä isoimman osan ja jos en haluaisi tehdä töitä, tämä olisi ihan hyvä systeemi, mutta työnteko on tämän takia lähes mahdotonta. Eerikki (joka on siis vanhempainvapaalla) herättää minut siinä kuuden aikaan aamulla ja minä mahdollisesti torkun vielä ne pari pätkää aamulla, jotka vauva nukkuu (heräämistensä välissä). Sitten hoidan vauvaa noin puoleen päivään asti, jolloin herätän Eerikin. Käytännössä pääsen usein töiden pariin vasta siinä kello 13, mutta usein uneni ovat olleet katkonaiset, olen heräillyt yöllä korvatulpista huolimatta, tai en ole saanut enää kuuden jälkeen unta ja kun olen jo hoitanut vauvaa koko aamun ja aamupäivän paras työenergiani on poissa. Saan siis tosi huonosti töitäni tehtyä. Varmasti myös univelkaa on kertynyt paljon näiden seitsämän kuukauden aikana, sillä vaikka hormonit auttavat paljon, kyllähän sitä huomaa, että enää ei jaksa samalla tavalla, jos ei nuku.

Jos saan jotain päivällä tehtyä, yritän tehdä väitöskirjaani, joten blogille on vaikea löytää aikaa. Nyt ei myöskään ole niin paljoa kerrottavaa… paitsi, tämä aihe, joten päätin kirjoittaa siitä :D. Toivon, että joku päivä pian, pääsen kirjoittamaan, että mikä sitten lopulta auttoi. Saimme neuvolasta vinkin paikasta, josta hakea apua, joten aloitamme sieltä ja katsotaan miten tilanne etenee. Äitini on myös ihanasti lupautunut alkaa auttamaan vielä enemmän, kun jää osa-aikatyöstään lomalle. Hän lupasi ottaa pari aamua viikossa, niin voin tehdä töitä heti aamulla, jolloin olen parhaimmillani, ja Eerikki voi nukkua.

Muuten jaksamme kyllä oikein hyvin edelleen! Sovimme jo aika alkuun niin, että joka maanantai-ilta on minun vapaani ja torstai-ilta Eerikin, silloin ei ole siis mitään vauvanhoitovastuita, vaan voi tehdä mitä haluaa ja ottaa omaa aikaa. Muitakin vapaita saa toki pyytäessä. Aina viikottaiset vapaat eivät toteudu ainakaan täysin, mutta pyrimme pitämään niistä kiinni parhaamme mukaan. Perheeni asuu lähellä ja ovat aina valmiita auttamaan, jos haluamme mennä ulos syömään kahdestaan tai ottaa muuten yhteistä aikaa muutaman tunnin ajan, joten pääsemme viettämään aikaa kahdestaankin, mikä on ihanaa! Ja mikä parasta, Jordan on aivan ihana pikkuinen ja olemme aivan haltioissamme hänestä ja perhe-elämä tuntuu sopivan meille tosi hyvin :). Nyt pitää vain oikeasti keksiä tapa saada hänet nukkumaan, ennen kaikkea hänen itsensä takia.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

fiFinnish