Raskaus

Miksi en nauttinut raskaudesta

Tiedän, että olen hehkuttanut paljon, kuinka paljon olen tykännyt meidän uudesta elämästä vanhempina ja kuinka kivaa vauva-arki on. Halusin kuitenkin kirjoittaa myös siitä, mistä en pitänyt, nimittäin raskaudesta.

Huomasin raskaana ollessani, että monet synnyttäneistä naisista, joille kerroin, että en nauti raskaana olosta vastasivat heti huojentuneina, että eivät hekään pitäneet. Kun juttelin asiasta eri ihmisten kanssa, kävi selväksi, että meillä kaikilla oli sellainen olo, että on paljon naisia, joista on ihanaa olla raskaana ja joille se oli jotenkin maagista aikaa. En ole kuitenkaan juuri löytänyt näitä ihmisiä, kun olen aiheesta puhunut. Toki, pari henkilöä, joille juttelin tykkäsi olla raskaana ja muutama nautti esimerkiksi jostain raskaudesta, mutta seuraavasta ehkä ei. Kuitenkin suurin osa tuntui olevan samaa mieltä kuin minä. Mitä nautinnollista on siinä, että ei voi tehdä mitään, syödä tai juoda mitä haluaa ja on koko ajan huolissaan? Lisäksi kroppa käyttäytyy aivan eri tavalla kuin olet tottunut ja mahdollisesti keräät vielä lisäkiloja, raskausarpia ja selluliittia? Liikkuminen ja nukkuminen voi olla hankalaa, kivuliasta tai jopa mahdotonta ja joillain pahoinvointi kestää läpi raskauden. Sitten ovat vielä ihan oikeat terveysriskit. Raskausdiabetes on todella yleinen ja nostaa riskiä saada diabetes myöhemmin elämässä ja synnytyksen aikana voi käydä vaikka mitä, mistä jäisi pitkäkestoisia, tai jopa elinikäisiä, ongelmia.

Monet ystävistäni olivat sitä mieltä, että juurikin bloggarit tapaavat hehkuttaa ihanaa raskausaikaansa, mikä antaa sen kuvan, että sen pitäisi olla upeaa aikaa elämässä. En tiedä, onko asia näin – hehkuttavatko bloggaajat raskautta, mutta joka tapauksessa ajattelin, että eipä siitä ainakaan haittaa ole kertoa, miten koin itse raskauden. Tarkoitus ei ole missään nimessä vähätellä tai pilkata heitä, joista raskaus on ihanaa, päinvastoin, olen teille kateellinen! Tarkoitus on vain tuoda toinen näkökulma, jotta toivottavasti voin antaa vertaustukea heille, joille raskaus ei ollut niin ihana kokemus.

Erotetaan tässä myös alkuun kaksi asiaa toisistaan. Olen pitänyt meitä todella onnekkaina, että edes pystyimme saamaan (ilmeisesti) terveen lapsen. En ole ikinä pitänyt sitä itsestäänselvyytenä, että raskaaksi joskus tulisin ja että lapsi olisi vielä tervekin. Olin todella onnellinen ja innoissani siitä, että me pystyimme saamaan lapsen aluilleen ja että vauva vaikuttaa olevan terve. Kun puhun fiiliksistäni raskaana, puhun siitä, millaista on olla raskaana, en siitä, kuinka ihanaa ja onnekasta oli saada tulla vanhemmaksi.

Usein raskautta kuvaillaan jotenkin näin: ensimmäisen kolmanneksen on väsynyt ja huonovointinen, toinen kolmannes on parasta aikaa: on hirveästi energiaa eikä vielä kipuja ja viimeisessä kolmanneksessa on kipuja, vaikea nukkua ja tuskailee, että syntyisi jo. Minä en kokenut raskautta näin. Minulle parasta aikaa oli ensimmäinen ja viimeinen kolmannes, etenkin mitä pidemmälle se meni.

Ensimmäinen kolmannes oli oikeastaan jopa kivaa aikaa. Olin super väsynyt, menin usein sänkyyn kello 17, nukahdin ehkä klo 20 ja heräsin siinä kello 6. Sitten nukahdin uudelleen viimeistään puolen päivän aikaan ja sitten laskin vain tunteja, että voisin mennä taas yöunille. Kuvotus oli jatkuvaa, mutten oksentanut kertaakaan, sen sijaan söin jatkuvasti jotain pientä (joka ei kuvottanut sinä päivänä) ja se piti kuvotuksen aisoissa. Ei ehkä kuulosta ihanalta, mutta se oli silti ehkä raskauden parasta aikaa! Oli aivan ihmeellistä, että olimme onnistuneet tulemaan raskaaksi niin nopeasti ja koin, että kehossani tapahtui jotain aivan mielettömän siistiä. Lähestyin raskautta tavallisen innon ja onnen lisäksi tieteellisellä uteliaisuudella ja luin kaiken mahdollisen siitä, miten alkio kehittyy ja mitä kehossa tapahtuu. Yhtäkkiä kaikki piti tehdä eri tavalla, mutta se tuntui jännältä. Keho ei kestänyt enää lainkaan kylmää, ruoat vaihtuivat toisiin, vatsani tuntui pullahtaneen ulos heti ja oli jotenkin hauskaa elää niin erilaisessa rytmissäkin. Olin usein hereillä jo kello 5 aamulla ja siinä oli oma ihana hohtonsa saada ne hiljaiset aamut itselleni -tai oikeastaan minulle ja pikku Bebelle. Myöskin varhaisultra oli yksi elämäni suurista kokemuksista. On vaikea kuvailla sitä tunnetta, kun näin näytöllä sen pienen pähkinän kokoisen olennon, jolla sydän löi ja joka asui minun sisälläni. Muistan, kuinka minulla valuivat kyyneleet liikutuksesta, se oli aivan ihana hetki. Turvotus teki sen, että vaihdoin lähes heti äitiyshousuihin, mutta sekään ei haitannut, sehän kuuluu asiaan. Väsymyksen ja kuvotuksen luvattiin hellittävän toisella kolmanneksella, joten odotin sitä innolla.

Toinen kolmannes sijoittui minulla kesälle. Kroppani ei tuntunut omaltani, se ei näyttänyt siltä eikä se toiminut niin. Jouduin vaihtamaan kaikki kosmetiikat allergiatestattuihin, sillä olin herkistynyt lähes kaikelle. Kuvotus helpotti, mutta väsymys ei juurikaan. En enää nukkunut jatkuvasti, mutten kyllä myöskään jaksanut tehdä mitään. En toisaalta olisi uskaltanutkaan tehdä mitään. Lähes jokainen aktiviteetti luettiin osioon, ”kiellettyä raskaana” tai ”ei suositella/sisältää riskejä” ja minulle ne olivat aika sama asia. Niin jäi sitten asiat, joita en olisi tullut ajatelleeksikaan, etten voisi raskaana tehdä, kuten golf, tennis, jumppatunnit, jooga, huvipuistot, vesiliukumäet, pyöräily yms. Nimeä aktiviteetti -luultavasti löytyy joku syy, miksi sitä ei suositella. Jostain syystä kävely alkoi sattumaan minua vatsan sivulle, en vieläkään tiedä oliko kyse supistuksista vai jostain muusta, mutta jouduin ehkä viidennestä kuusta alkaen minimoimaan myös kaiken kävelemisen, tämä kipu helpotti vasta loppuraskaudessa. Oli hellekesä ja olin tosi väsynyt, tylsistynyt ja huonolla tuulella. Ihme kyllä en purkanut tätä ärsytystä juurikaan Eerikkiin, oikeastaan mitä vieraampi ihminen, sitä helpommin ärsyynnyin. Olin huonoin mahdollinen versio itsestäni ja yritin tehdä kaikkeni, että en olisi kiukkuinen ihmisille, vaikka minua ärsyttikin lähes jatkuvasti. Ehkä sen takia olin niin uupunut 😀 Olin jaksanut ensimmäisen kolmanneksen epämukavuudet ajatellen, että toinen kolmannes on sitten energinen ja ihana ja olin tosi pettynyt. Yritin tehdä kaikkea mahdollista mitä keksin, jotta piristyisin, mutta usein vain toivoin, että voisin mennä jo takaisin sänkyyn, eikä minun tarvitsisi enää yrittää olla pirteä ja hyvällä tuulella. Tunsin läpi koko raskauden, että minulla ei ole hyvää syytä olla tyytymätön, koska koin, että pääsin tosi helpolla kuitenkin. Ensinnäkin, vauvan terveydestä ei ollut koskaan huolta, minulla ei ollut mitään vakavia kipuja missään kohtaa ja nukuin ihan hyvin loppuun asti. Ainoat ongelmani oli väsymys, kuvotus alkuraskaudessa, vatsakivut kävellessä, muutamat pienet kivut ja jalkapohjien kipu loppuraskaudessa. Tämä oli kuitenkin pientä siihen, mitä muilla tuntui olevan.

Viimeinen kolmannes oli huojennus. Kesä oli vihdoin ohi, voisin pukeutua isoihin verkkareihin ja istua kotona. Enää ei tarvitsisi yrittää olla aktiivinen tai etsiä jotain vaatetta, jossa kokisi näyttävänsä jotenkin siedettävältä. Lastenhuoneen remontti vei ison osan viimeisestä kolmanneksesta, mutta muuten pyrin olemaan tekemättä mitään ja se olikin ihan parasta. Aloin miettiä, että ehkä minun olisi pitänyt olla näin koko raskaus, maata sängyssä ja katsoa sarjoja, kun se kerran tuntui hyvältä, eikä yrittää keksiä kaikkea mahdollista aktiviteettia. Toinen asia, mistä nautin raskaana oli hieronnat. Jos vain tilanne sallii, suosittelen lämpimästi raskaushierontoja, ne olivat ultraäänitutkimusten lisäksi ainoat aktiviteetit, mistä raskaana ollessani oikeasti nautin.

Mitä lähemmäksi tulin laskettua aikaa, sitä paremmalla tuulella olin. Ei minulla silloin enää ollut niin kiire, nyt oltiin loppusuoralla, viikko tai pari sinne tai tänne ei tehnyt enää mitään. Kesällä tuntui, että vauva ei synny ikinä, mutta nyt en ollut enää ollenkaan malttamaton, en edes kun laskettu aika tuli ja meni. Kyllä se sieltä ulos tulee lopulta, ajattelin. Viimeisellä kolmanneksella voin varmaankin parhaiten, väsymyskin hellitti ehkä hitusen ja heti kun lastenhuone valmistui, annoin itseni vain levätä. Jalkapohjani tulivat kipeiksi jos olin jaloillani, joten kuljin mahdollisimman pehmeissä tossuissa kotona ja istuin paljon. Ehkä sekin auttoi minua lepäämään.

Olen kertonut, kuinka synnytyksessäni asiat menivät pahasti pieleen, mutta kun muistelen sitä nyt, mieleeni tulevat vain kaikki ihanat asiat. Kun sain vauvan syliini, kuinka ihana tuki ja tsemppari Eerikki oli, millaista oli tulla äidiksi. Se ensimmäinen samppanja ja salmiakit :D. Vauva-arjesta kuulee paljon kaikkea ikävää, mutta minusta tämä aika on ollut aivan mielettömän ihanaa. Raskaus ei ollut minun juttuni, mutta toisaalta ajattelin silloin, ja edelleen, että se on myös todella lyhyt aika. Kunnes joku keksii kehon ulkopuolisen vauvainkubaattorin (googlasin aiheen raskaana ollessani, vielä ei olla lähelläkään :D), niin raskaudella mennään. Toivon kaikille kivoja raskauksia ja onneksi jokainen raskaus on erilainen.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

fiFinnish