Hääkoristeet

Missä väreissä juhlittaisiin?

Kuva: bespokedecor.ca

Julkaistu alun perin Meidän Häät -sivustolla.

Meillä yksi ensimmäisistä asioista, mikä haluttiin päättää pian hääsuunnittelun alkaessa oli teemavärit. Ajattelin nimittäin, että voimme alkaa keräämään häätilpehööriä pitkin vuotta, mutta sitä varten piti tietää, mitä värejä häissämme tullaan käyttämään.

Eerikki ehdotti vitsillä (?), että valitsemme teemaväreiksi hänen lempijenginsä Kärppien värit – se ei saanut kannatusta. Oman jengini, Jokereiden, 90-luvun värejä lilaa ja vihreää olisin vielä voinut harkita, mutta toisaalta, ehkä ei ole välttämätöntä juhlia häitä lätkäväreissä.. 😀

Eli, kun jääkiekkojengit oli pyyhitty listalta jäi jäljelle… no tuhat muuta mahdollista väriyhdistelmää. Tässä avuksi riensi tietenkin Pinterest!

Alkuperäinen ajatukseni oli, että haluaisin häihin keltaista. Rakastan keltaista väriä ja halusin häihin iloista, aurinkoista tunnelmaa, joten ajattelin, että keltainen olisi täydellinen. Ihastuin Pinterestissä erilaisiin pastellisävy-yhdistelmiin, mutta pelkäsin, että lopputulos olisi lasten mehukestit-look. Lopulta useita vaihtoehtoja mietittyämme päädyimme kuuteen teemaväriin. Se on aika paljon, luin jostain, että yli neljää teemaväriä ei kannata käyttää. Tästä kuitenkin poikkeus oli, että eri värien sävyeroja voi olla enemmän. Otimmekin lopulta kolme pääväriä vaalean keltainen, mintun vihreä ja persikka ja tehosteväreiksi kulta, smaragdin vihreä ja koralli.

Tässä siis teemavärimme ja tyyli-ideoita lopulliseen lookiin.

Kuva: 100layercake.com
Kuvat: heatherrothphotography.comdifferentweddings.com.au
Kuvat:  barbadosweddings.net,  mileswittboyer.com
Kuvat: sweetchicevents.comheatherrothphotography.com
Kuvat:  burnettsboards.com,weddingomania.comthefashiontamer.com

Meillä on hääpaikassa sininen katto, joten mietin pitkään täytyykö kattauksessa olla myös sinistä, mutta eikö sininen katossa mene ikäänkuin taivaan värinä? Myöskään keltainen puku morsiusneidoilla ei saanut kaikilta asianomaisilta suorastaan innostunutta vastaanottoa, oli keskustelua siitä, sopiiko se yhden ihonväriin ja toisen hiusten väriin. En halua, että kukaan kokee oloaan epämukavaksi häissämme, joten oli tärkeää, että kaasot ja morsiusneidot ovat myös tyytyväisiä. Onneksi valitsemani sävy tuntui lopulta sopivan kaikille.

Näitä värejä on kyllä sen verran palloteltu, että en pidä täysin mahdottomana sitäkään, että mieli vielä muuttuu, mutta ainakin tällä hetkellä olen tyytyväinen ja uskon, että näistä syntyy kaunis kattaus ja seremonia. Sitä paitsi olemme jo ostaneet 100 kappaletta mintunvihreitä servettejä, joten siinä värissä on nyt ainakin paras pysyä! 😀

Kaiken kaikkiaan valinta oli yllättävän hankala! Kertokaa millaisia teemoja tai teemavärejä teillä on ja oliko valinta helppo.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

fiFinnish