Synnytys,  Vauva

Mitä pakata sairaalakassiin?

Niin se aika rientää, että synnytys lähestyy ja on jo aika alkaa pakkaamaan sairaalakassia!

Oikeasti sitä pärjäisi varmasti hyvinkin pienellä varustuksella, etenkin, mikäli sairaala on niin lähellä kotia, että mahdollinen tukihenkilö voi käydä lisävarusteita hakemassa, mutta minusta kassin kokoaminen mahdollisimman kattavaksi on ollut hauskaa. Kuten tiedätte, olen innokas suunnittelija ja etukäteen valmistelija, joten sairaalakassilistojen tekeminen oli minusta kivaa ja toivottavasti listoistani on apua muillekin.

Olen tehnyt kolme listaa, yhden äidin, yhden tukihenkilön (isä/partneri/muu) ja yhden vauvan tavaroille. Mikäli tukihenkilö ei jää synnyttäjän kanssa perhehuoneeseen, tarvitsee hän toki vähemmän tavaraa mukaan. ”Äidin sairaalakassi” listassa on mitä minä otan, ”voit myös tarvita” pitää sisällään suositeltuja tarvikkeita, joita syystä tai toisesta en usko itse pakkaavani mukaan.

Meillä on Eerikin kanssa samanlaiset nahkalaukut joihin pakkaamme meidän ja vauvan sairaalatavarat. Muista, että säilytystila sairaalassa on rajallinen, joten kovin isot matkalaukut eivät sairaalan säilytykseen mahdu.

Äidin sairaalakassi

  • Neuvolakortti ja henkilöllisyystodistus
  • Kännykkä ja laturi
  • Synnytyskirje kätilölle, eli mitä toivot tulevalta synnytykseltä
  • Lääkkeet – mikäli syöt reseptilääkkeitä, perus kipulääkkeitä saa sairaalasta
  • Hygieniatuotteet: Hammasharja ja -tahna, siteitä, deodorantti, huulirasva, shampoo, hoitoaine, meikinpoistoaine ja niin edespäin.
  • Harja/kampa, hiuslenkki
  • Korvatulpat, silikoniset ovat parhaat, ja unimaski. Nukun aina paremmin vieraassa paikassa korvatulppien kanssa ja nämä ovat erityisen tärkeät, mikäli huone on jaettu.
  • Urheilujuomaa, esim. Gatorade. Tämä oli mielestäni hyvä vinkki! Kohtu tarvitsee energiaa, jotta se jaksaa supistella, mutta ruoat eivät välttämättä pysy sisällä. Suositus on myös olla syömättä siltä varalta, että joudutaan keisarinleikkaukseen. Kysyin eräältä kätilöltä, onko näissä jotain ei-suositeltuja ainesosia, mutta hän oli sitä mieltä, että vaikka olisikin, niin siinä kohtaa kun synnytys on jo käynnissä, sillä ei ole enää väliä.
  • Imetysliivit, liivinsuojat, maidonkerääjä/rintapumppu. Mikäli luulet tarvitsevasi, muista imetykseen myös mahdolliset rasvat ja rintakumit.
  • Musiikkia synnytyssaliin. Tyyli vapaa: oma kaiutin (muista myös sen laturi), kuulokkeet tai ilmeisesti CD:kin käy. Ideoita synnytyssoittolistaan löydät täältä.
  • Ajanvietettä: tabletti, läppäri, kirja, sudokuvihko tai muuta. Eräs jo synnyttänyt kertoi katselleensa miehensä kanssa tv-sarjaa läppäriltä supistusten aikana, se kuulemma auttoi harhauttamaan ajatuksia. Muista myös läppärin tai tabletin laturi.
  • Mukavia vaatteita: mukavia alusvaatteita, sukkia, aamutakki, verkkarit, yöpuku, tossut. Sairaalasta saa toki päälle pantavaa, mutta itse pukeudun mielummin omiin vaatteisiini.
  • Kotiintulovaatteet. Kuka tietää, missä asussa päätyy synnyttämään, joten on kiva, että kotiin lähtiessä on mahdollisimman mukavat, ja puhtaat, vaatteet päällä. Valitse nämä koossa, joka olisi mennyt sinulle toisen kolmanneksen loppupuolella.
  • Meikit, en tiedä huvittaako minua meikata, mutta varmuuden vuoksi.
  • Kuivattuja luumuja, on kiva, että vatsa toimii, kun paikat on kokeneet kovia
  • Herkkuja! Raskaana moni herkku oli kielletty, mutta näitähän voi ottaa mukaan jo sairaalaan. Itse otan ainakin irtokarkkeja kaikilla mahdollisilla salmiakeilla…
  • Vesipullo. Vettä saa lasistakin, mutta pullon kanssa sitä ei tarvitse olla jatkuvasti täyttämässä.
  • Samppanja ja lasit. Minulle on kerrottu, että moni ottaa mukaan pienen juhlasamppanjan, joka korkataan syntymän jälkeen. Olen himoinnut juurikin samppanjaa läpi koko raskauden, joten odotan tätä kovasti!

Voit myös tarvita:

  • Villasukat
  • Rentoutumistarvikkeita, kuten hierontaöljy tai muuta, mitä sairaalasta ei ehkä löydy
  • Eväitä
  • Ummetuslääke
  • Kuivashampoo
  • Kamera
  • Oma tyyny
  • Silmälasit/piilolinssit

Tukihenkilön sairaalakassi

  • Etenkin jos kyseessä on vauvan vanhempi, on hyvä pakata vaatetta, jossa myös hän saa vauvan helposti ihokontaktiin, esimerkiksi vetoketjullinen huppari.
  • Eväitä. Yöllä kanttiinit ovat kiinni, joten on pakkaa omia eväitä mukaan.
  • Energiajuomaa. En tiedä, voiko tällaisessa tilanteessa väsyttää, mutta ei niistä haittaakaan ole.
  • Kännykkä ja laturi
  • Tossut. On se kivempi kuljeskella mahdollisesti päiväkaupalla jossain sisäkengissä/tossuissa kuin sukkasillaan tai ulkokengissä
  • Hygieniatarvikkeet
  • Vaihtovaatteita: alusvaatteita, sukkia ja mukavia vaatteita
  • Korvatulpat ja unimaski
  • Ajanvietettä: tabletti, läppäri, kirja tai muuta. Älä käytä näitä synnytyksen aikana, ellet ole varma, että se on synnyttäjän toive :).
  • Omat lääkkeet, mikäli sellaisia on
  • Oma tyyny
  • Silmälasit/piilolinssit

Vauvan sairaalakassi

  • Turvakaukalo
  • Lämpöpussi
  • Kotiintulovaatteet. Tämän on tärkeä olla vuodenaikaan sopivaa ja mieluiten tietenkin jotain erityisen mukavan tuntuista. Pään yli vedettävät vaatteet voivat olla hankalia pukea. Muista pakata myös sukat, lapaset ja hattu, säästä riippumatta. Mikäli olet epävarma vauvan koosta, voit ottaa mukaan vaatteita muutamassa koossa kuten 44, 50 ja 56.
  • Vaatteita. Ainakin Helsingin Perhepesässä käytetään vauvan omia vaatteita, joten on hyvä pakata pari ylimääräistä asua mukaan, jos sinne toivoo pääsevänsä.
  • Lelu ja harso, näitä ei missään nimessä tarvita, mutta yritämme saada näihin vähän meidän tuoksua ja otamme mukaan varmuuden vuoksi.

Toivottavasti näistä on apua ja kommentoi alle, mikäli jotain unohtui!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

fiFinnish