Nimiäiset
Kaupallinen yhteistyö: Allas Sea Pool
Ihanaa päästä vihdoin kertomaan meidän pikkuisen nimiäisistä, joita vietettiin sunnuntaina juuri ennen joulua. Olimme valinneet paikan ja päivän jo monta kuukautta ennen syntymää, mutta koska hän tulikin sitten niin myöhässä tuli meille aikamoinen kiire järjestelyjen kanssa ja sen lisäksi koronatilanne oli juuri silloin pahenemassa. Pääsimme kuitenkin viettämään ihania juhlia koronatilanteeseen sopivalla kahdenkymmenen hengen porukalla ja pikkuinen sai nimensä Jordan Benjamin.
Juhlapaikaksi valikoitui upea Talviterassi Allas Sea Poolilla. Allas Sea Pool kuuluu lempipaikkoihini Helsingissä ja kun aloimme miettiä nimiäisiä ajattelin heti, että sieltähän voisi löytyä jokin upea tila talvijuhliin ja Talviterassi oli aivan huippu löytö! Talviterassista on upea näköala niin merelle kuin kaupunkiinkin ja illan hämärtyessä paikka oli ihanan tunnelmallinen kynttilänvalossa. Pidin myös sisätilojen sisustuksesta, joka on kauniin neutraali, muttei silti lainkaan tylsä tai kolkko vaan todella tunnelmallinen. Tilaa on helppo muokata omaan teemaan sopivaksi, mutta se on myös kaunis sellaisenaan, mikäli ei kaipaa mitään ylimääräisiä koristeita. Nimiäisten teemavärit olivat kulta, valkoinen ja persikka ja toteutimme ne viemällä paikalle niissä väreissä olevia kynttilöitä, servettejä ja muuta pientä. Olin maininnut henkilökunnalle, että persikka kuuluu teemaväreihimme ja he olivat sitten hankkineet tilaan ihanat pienet persikan väriset kukat. Näillä yksityiskohdilla juhlista tehtiin meidän näköiset, mutta paikan oma sisustus ei jäänyt peittoon, kuten olin toivonut.
Minulla oli vaikeuksia löytää Jordanille väreihin sopivaa asua, tuntui, että pojille löytyi juhlavaatteita vain tummissa väreissä tai sitten pellavaisena, mutta minä koen pellavan kesäisenä. Lopulta sain asun kokoon etsimällä osat siihen eri kaupoista. Kultaiset nahkakengät tilasin Etsystä, housut löytyivät H&M:stä, body Kampin ostoskeskuksesta ja kultaisen rusetin teki äitini.
Olin tilannut juhliin myös käsidesit, jotka vieraat saisivat lahjaksi, mutta kiireisen aikataulun takia, ne tulivat vasta juhlien jälkeen. Se ei onneksi ole niin vakavaa, olemme antaneet niitä vieraillemme nyt sitten jälkikäteen, kun heitä tapaamme.
Ohjelma oli seuraavanlainen. Alkuun pikkusiskoni avopuoliso Tommi soitti kitaralla ja lauloi ja sitten siirryimme varsinaiseen seremoniaan. Jordanin kummisetä toivotti vieraat tervetulleiksi ja sanoi muutaman sanan ja sitten jokainen kummeista luki pikkuiselle jotain, runon tai vastaavan ja yksi kummeista lauloi hänelle. Sen jälkeen hän kummisetänsä kertoi hänen nimensä ja nostimme maljan hänelle ja toivotimme hänet tervetulleeksi. Loppuun Tommi vielä soitti ja lauloi ja sitten seremonia oli ohi ja loppuaika oli syömistä, juomista ja seurustelua varten. Kappaaleet, jotka Tommi soitti seremoniassa olivat ”Over the rainbow”, ”I wanna hold your hand” ja ” Can’t help falling in love”.
Olimme tilanneet tarjoilut Allas Sea Poolista ja ne olivat erinomaiset! Ne koostuivat ihanista salaateista ja voileivistä ja kala-kasvisruokavalioni oli otettu hyvin huomioon. Juomaksi oli Proseccoa (tietenkin), kahvia ja teetä. Toimme jälkiruoaksi nimiäiskakun ja karkkibuffetin.
Voin liioittelematta sanoa, että tämä oli kaunein paikka talvijuhlille, jonka olen nähnyt. Paikasta tuli vielä ekstra upea illalla, kun aurinko laski ja kaupungin valot loistivat pimeässä talvisäässä. Ihastuimme paikkaan täysin, nämä eivät varmasti jää viimeisiksi juhliksi, jotka täällä pidämme.