Raskaus

Odotusajan pienet mokat

Olen kokenut, että odotusaika on mennyt tosi kivasti, mutta kieltämättä, ehkä koska kyse on ensimmäisestä raskaudesta tai ehkä se on aina tällaista, välillä tämä on pientä totuttelua ihan uuteen elämänvaiheeseen ja pari kertaa olen ihan oikeasti pelästynyt, että teinkö vauvalle jotain vahingollista.

Ensimmäinen kerta, kun oikeasti pelkäsin tehneeni Bebelle jotain hallaa, oli kun olimme auttamassa kaveripariskuntaamme muuttamaan. Se oli sitä aikaa alkuraskaudessa, olisinkohan ollut viikolla 9, kun väsymys oli valtava, mutta halusin ehdottomasti mennä auttamaan muutossa.
Olimme uudella talolla ja olin hakemassa lisää tavaraa pakettiautosta ja astuin harhaan laskeutuessani autosta alas. Pakettiautossa oli porras, jossa oli vain ulkoreunat ja astuin portaasta suoraan läpi. Jalkani osui maahan ja yritin löytää tasapainon, mutta jalkani oli hankalasti portaan sisällä. Ehdin laskea ison laatikon käsistäni ja kääntämään selän kohti maata ennen kuin kaaduin. No, minähän menin aivan tolalleni tästä kaatumisesta. Tiesin kyllä järjellä, että kaikki oli varmasti hyvin, olin tullut selkä edellä, kohtalaisen hallitusti ja bebekin oli vielä ihan pikkuinen, mutta väsymys, minkä takia ehkä kompuroinkin alunperin, hormonit ja ihan vain ajatus siitä, mitä olisi voinut käydä jos vaikka olisin tullut alas iso laatikko sylissäni saivat minut aivan järkyttyneeksi ja meni pitkän aikaa toipua pelästyksestä.

Toinen pelähdys tuli, kun päätin mennä kevät-talvella, raskausviikolla 9, uimaan. Olen harrastanut talviuintia pari vuotta ja olin lukenut, että se on sallittua raskaanakin kunhan sitä on aiemmin harrastanut, joten en ollut asiasta huolissani.

RV 9

Tämä oli aikaa, kun olin erityisen turvoksissa ja ajattelin, että sehän voisi tehdä hyvää verenkierrolle ja virkistää väsymyksen keskellä. No, itse uinti meni oikein hyvin ja tuntui hyvältä, mutta matkalla kotiin aloin tajuta, että olin aivan umpijäässä. Kotona menin sitten suoraan sohvalle peiton alle edelleen untuvatakki päällä ja yritin lämmetä, mutta tuloksetta. Yritin käydä vielä nukkuvan Eerikin vieressä lämmittämässä itseäni hänen ruumiinlämmöllään, mutta sekään ei auttanut. Lopulta menin pitkään kuumaan kylpyyn, kunnes vihdoin alkoi helpottaa. Olin lukenut, että pitkät kuumat kylvyt eivät ole välttämättä hyväksi raskaana, enkä tiennyt miten bebeen vaikuttaisi se valtava palelu, jota tunsin niin pitkään, mutta neuvolassa oltiin sitä mieltä, että vauvalla varmasti kaikki oikein hyvin ja keho vain kertoi, ettei tämä ollut se, mitä tässä tilassa kaivattiin. Pian sen jälkeen tajusinkin, että en kestä alkuraskaudessa kylmää ollenkaan. En edes saunan jälkeen sietänyt kovin viileää suihkua ja kuljin edelleen toukokuussa untuvatakissa.

Nämä seuraavat eivät ole mokia, vaan sanotaan vaikka erikoisia ylpeilyn aiheita, joita en usko, että olisin käsittänyt lainkaan ennen raskautta.
Kun tulin raskaaksi, taisimme molemmat hieman yllättyä, että se tapahtui niin nopeasti. No, Eerikkihän koki sitten suurtakin ylpeyttä uimariensa tehokkuudesta… josta minä ja lopulta myös ystävät saimme kuulla tasaisella rutiinilla, kunnes jossain kohtaa lopulta ehdotin, että tämän aiheen voisi laittaa pakettiin ja palata siihen vaikkapa tuossa puolen vuoden päästä. Tämä lapsentekoprojekti oli omasta puolestani vielä hieman kesken, eikä minusta ollut ihan joka päivä juhlimaan Eerikin uimareiden huippusaavutuksia, vaikka vaikein osuus olikin jo toki hoidettu. 😀

En voi kuitenkaan tuomita Eerikin innostusta lainkaan, sillä sorruin itse samanlaiseen, joskin vielä käsittämättömämpään ylpeyteen. Olimme varhaisultrassa viikolla kahdeksan ja siinä kun alkio oli tarkastettu, kätilö tutki sitten myös kohtuni varmistuakseen, että siellä ei ollut verenvuotoja tai muuta. Hän tätä tehdessään totesi sitten pariin otteeseen, että ”oikein siisti ja nätti kohtu on” ja tästäkös minä innostuin. En usko, että ketään on ultraäänessä haukuttu rumasta ja sotkuisesta kohdusta, mutta minähän olin hyvin ylpeä tästä kohdulleni suodusta laatuleimasta ja muistin mainita sen kotona useinkin. On ollutkin onni, että tällaiset kauniskohtuiset ja huippu-uimariset yksilöt ovat löytäneet toisensa ja päässeet vielä lisääntymäänkin!

RV 22

Tässä ei toki ole jokainen pelästys, joka tänä aikana on ennättänyt tulla, mutta tarkoitus ei ollutkaan listata jokaista pientä ”mokaa”, vaan toiveeni oli jakaa vertaistukea, että kaikkea sattuu ja varsinkin ensimmäisessä raskaudessa ei tiedä kaikkea eikä aina tule ajatelleeksi kaikkea. Yritetään silti olla huolehtimatta ja nauttia elämästä, eiköhän ne vauvat ole aika hyvässä paketissa siellä vatsassa <3.

2 kommenttia

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

fiFinnish