Parisuhde

Paljon onnea…

Jos ihmettelette, miksei minusta ole kuulunut mitään hetkeen, se johtuu siitä, että sain heti syntymäpäivieni jälkeen flunssan, joten viime päivät olen vain yrittänyt toipua siitä.

Syntymäpäiväni olivat siis maanantaina (sama päivä ja vuosi kuin Sanna Marinilla 🙂 ). En ole koskaan tajunnut, miksi ihmiset inhoavat vanhenemista, itse näen sen niin, että elämässä on kaksi vaihtoehtoa, vanhenet tai kuolet. Itse tykkäilen tuosta ensimmäisestä huomattavasti enemmän, joten olen joka vuosi onnellinen, että sain taas tämänkin vuoden ja ehkä siksi niitä onkin minusta niin tärkeää juhlia. Ja onhan se myös ihanaa saada yksi päivä vuodessa ihan itselle 🙂

Teenkin syntymäpäivistä aina ison numeron, sekä omastani että Eerikin, mitä Eerikki alkuun ihmetteli, mutta nyt se on osa perinteitämme. Minä suunnittelen Eerikin synttärit ja kaikki on yllätystä ja Eerikki suunnittelee minun.

Tämä vuosi oli haastava Eerikin syntymäpäivien kanssa, sillä ne olivat häitä seuraavan viikon lauantaina ja, sitä paitsi, hän olisi silloin ystävänsä valmistujaisissa, joten järjestin hänelle juhlat perjantaina, samana iltana kun jolloin saavuimme minihäämatkaltamme. Olin kutsunut pari ystäväpariskuntaa yllätykseksi mukaan ja menimme Gr8:iin pelaamaan ja sitten ulos syömään. Loppuillaksi menimme porukalla varaamaani saunalliseen sviittiin Hotel Laplandissa pelaamaan ostamaani lautapeliä ja saunomaan.

Viime viikonloppu oli yhdessä suunniteltu yhteisen ajan/synttäreiden hemmottelu-staycation. Näitä on ollut meillä nyt harvinaisen paljon, mutta tämän jälkeen ei ole ihan heti tiedossa. Eerikki oli voittanut Made in Haven -tapahtumasta romantiikka- lahjakortin Hotel Haveniin ja olimme saaneet häälahjaksi lahjakortin Namina Spahan, joten päätimme käyttää ne nyt.

Aloitimme lauantai-päivän aamupalalla The Grindissa, mistä suuntasimme hotellillemme.

Aamupalalla

Meillä oli ihana huone merinäköalalla, mitä tovin ihasteltuamme suuntasimme Sky Wheeliin vuoden harmain päivä- teemaiselle lonkerolle ja ajelulle.

Romantiikkapakettiin kuului muun muassa samppanjaa, suklaata ja vaahtokylpy
Näköala huoneesta
SkyWheel. Eerikki ja lonkerohanska, tölkki oli kuulemma liian kylmä pidellä 😀

Kävelimme siitä Flying Cineman ohi, ja kun olen aina ihmetellyt, mikä se paikka oikein on, menimme sisään ja kävimme katsomassa kaksi minielokuvaa, molemmat noin viisi minuuttia. Se oli tosi hauska paikka ja heidän työntekijänsä aivan huippu.

Aina yhtä seksikkäät 3D-lasit

Tästä suuntasimme kylvyn kautta Dennisiin syömään ja sitten Erottaja Nightsiin laulamaan, sillä laulaminenhan on suuri intohimoni 🙂

En tiedä kuuluuko tämä pikku-valas Havenin peruskalustukseen, mutta se kruunasi päiväni, tai vähintäänkin kylpyni 🙂

Seuraavana päivänä saimme aamupalan huoneeseen ja sitten suuntasimme kodin kautta Namina Spahan.

Uninen aamupala-kamu

Minulla oli ihana Nana’s Foot Spa, suosittelen, ja Eerikillä hieronta.

Maanantain syntymäpäivä-ohjelma olikin sitten yllätys. Keskiyön lahjaksi (kyllä, meillä on sellainenkin 😀 ) sain Pepiltä Läckbergin kirjan. Peppi antaa minulla aina kirjan, sillä onhan meidän yhteinen intohimomme kirjojen ahmiminen…

Aamu alkoi perinteisellä Mimosa-aamupalalla sänkyyn. Perinteisiimme kuuluu myös, että teemme toisillemme syntymäpäiväksi kakun, toive sen vuoden kakusta pyydetään etukäteen ja tänä vuonna olin toivonut suklaabrownieta vaniljajäätelön kera. Tiedän, sanon aina, ettemme kumpikaan juuri pidä suklaasta, mutta joskus harvoin minun tekee sitä mieli ja nyt oli se hetki.

Lahjaksi sain Eerikiltä Aloyogan legginsit ja topin ja perheeltä Birckenstockin sandaalit. Myönnän auliisti, että olin itse valinnut lahjani 😀

Suuntasimme kotoa Escape roomiin, jonka läpäisimme, tosin juuri ja juuri. Siitä Eerikki ajoi minut… Namina Spahan! Hänen oli pakko tehdä töitä muutama tunti, joten sen ajaksi minä pääsin bambuhierontaan. Se oli aivan ihanan rentouttavaa.

I’m back!

Sitten suuntasimme kohti seuraavaa etappia, joka paljastui Jokerit-peliksi. Eerikki oli pyytänyt, että he toivottavat minulle screenillä hyvää syntymäpäivää, mikä oli aivan ihana ele ja tuntui kivalta tulla huomioiduksi ja pääsin vilkuttelemaan kaikille ja sain pienen ravintolalahjakortinkin :). Kaiken huipuksi siskonpoikani sattui olemaan samassa pelissä myös ja hänkin halusi muistaa minua ja toi minulle erätauolla punaisen Jokerit-mukin lahjaksi. Se oli niin ihanaa, että hän halusi antaa minulle lahjan, vaikka ei todella olisi tarvinnut. Oli tosi ihanaa tulla huomioiduksi niin pelissä kuin ihanan kummipoikani toimesta <3.

Sitten suuntasimme syömään Amarilloon. Paikka valikoitui sillä yksinkertaisella perusteella, että se oli auki pisimpään. Valitsimme hampurilaiset ja kun samppanjapullo oli todella kohtuuhintainen, otimme sellaisenkin. Erittäin toimiva synttäri-illallinen, hampurilainen ja samppanjaa 🙂

Ruoan jälkeen suuntasimme kotiin ja lahtasin vähintään viisikymmentä tyyppiä sarjatuliaseilla. Virtuaalisesti toki! Rauhallisen ja romanttisen aktiviteetin jälkeen oli hyvä siirtyä unten maille 🙂

Tiistaina heräsin ja tunsin heti, että nyt on flunssa iskenyt.. Eli nyt takas lepäämään, palataan, kun olen täysin terve 🙂

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

fiFinnish