Paluu töihin… melkein!

Terveisiä sairastuvasta, täällä ollaan koko perhe saatu norovirus!

Mennään kuitenkin vähän taaksepäin. Eli ensinnäkin, hieman myöhässä suunnitellusta, minä palasin vihdoin maanantaina töihin ja Eerikki jäi vanhempainvapaalle. Juhlistimme Eerikin vanhempainvapaata lähtemällä viikonlopuksi ruotsinristeilylle ystäväperheemme kanssa. Ajattelimme, että tämä olisi helppo tapa lähteä ensimmäiselle reissulle, ei tarvitse säätää lentokentällä ja koneessa, emmekä ole jumissa autossa tai edes junassa, sen kuin kävelemme laivaan. Kaikki menikin aika hyvin, vähän Jordan taisi olla ihmeissään uudesta paikasta, mutta toisen yön hän nukkui jo paremmin kuin ensimmäisen. Ystävillämme on vuoden ikäinen vauva, joten oli helppo mennä yhdessä, molemmat ymmärsivät, että reissu ei olisi ihan samanlainen kuin ennen lapsia :).

Sunnuntaina laivalta palattuamme lähdin juhlimaan ystäväni babyshowereita ja maanantaina alkoivat sitten työt. Maanantaina en saanut paljoa töitä tehtyä, Jordan tuntui kaipailevan lähelleni jatkuvasti ja aloin jo epäillä koko töihin paluu -suunnitelman toimivuutta. Tiistaina hän viihtyi taas oikein hyvin isänsä kanssa ja huokaisimme helpotuksesta. Minähän teen nyt ainakin alkuun töitä ihan vain lastenhuoneessa, jotta voin imettää ja olla lähellä, jos Jordan kaipaa minua.

Tiistai-keskiviikko yönä Eerikki alkoi oksentamaan ja hänelle nousi kuume. Minä sairastuin seuraavana yönä. Myös Jordan on ollut vähän kipeä, mutta onneksi ei ainakaan vielä yhtä kipeä kuin me. Eli, sain siis oikeastaan yhden työpäivän, tiistain, tälle viikolle. Hieman vaatimaton alku, mutta sellaistahan se elämä on! Onneksi kuitenkin voimme kaikki ihan hyvin nyt ja oletettavasti joka päivä vain paremmin.

Perhearki on edelleen ihan parasta! En tiedä mitä näissä imetyshormoneissa on, että sitä jaksaa, vaikka vauva herää usein jopa yli 20 kertaa yössä, nyt kun neljän kuukauden hulinat ovat alkaneet. Aivan ihanaa on myös palata töiden pariin kun töitä saa tehdä omaan tahtiin ja voimme kaikki totutella siihen rauhassa. Sanoinkin Eerikille, että elän ehkä koko tähänastisen aikuiselämäni onnellisinta aikaa.

Kerron mielelläni uusista työjutuista, kun sellaisista voi kertoa, mutta aloitetaan nyt sillä, etten valitettavasti päässyt astronautiksi… Vielä! Tämä haku tuli vähän liian aikaisessa vaiheessa uraani, mutta olen sitäkin valmiimpi, kun astronautteja haetaan seuraavan kerran. Myönnän, että vähän oletinkin, että haussa käy näin, joten en ole kovin pettynyt. Ensi kerralla :).

Olemme alkaneet etsimään uutta asuntoa. Meille on tulossa putkiremontti ilmeisesti vuoden sisällä ja vauvan kanssa se menisi aika säädöksi, joten päätimme muuttaa sen alta pois. Sinänsä harmi, sillä rakastan meidän kotiamme, mutta toisaalta, minulla on ikuinen remontointi/sisustuskuume, joten harmitus ei ole kovin suuri! Asuntoja tuntuu vain olevan tosi huonosti markkinoilla juuri nyt, en tiedä uskaltaako tässä laittaa omaansa myyntiin, jos ei löydäkään mitään. Meillä on hakusessa kolmio parvekkeella täältä Helsingin keskustasta, eli samanlainen kuin nykyinen kotimme, mutta tuntuu, että niitä on tosi vähän tarjoilla.
No, etsiminen on puoli iloa! Minulla on itseasiassa tapana katsella asuntoilmoituksia silloinkin, kun en edes etsi asuntoa, saatan tehdä sitä vaikka tunnin päivässä kun oikein innostun, kutsun sitä ”asuntopornoksi”.

Siinä viimeisimmät tapahtumat meiltä. Ehkä ensi viikolla pääsen oikeasti kunnolla töiden pariin ja pääsen taas kirjoittelemaankin useammin, sitäkin on ollut ikävä.