
Show must go on!
Kuva: bridalguide
Jotta elämä ei mene pelkän koronan pohtimiseksi, tekee välillä hyvää miettiä muita asioita. Viime postauksessa esittelin kutsumme, nyt jatketaan häätunnelman nostoa fiilistelemällä morsiamen hääasusteita. Koska eristyksessä on aikaa, voin luvata paljon postauksia niin kauan, kun tilanne on tällainen. Laadusta ei toki ole taetta, mutta sellaista nyt ei ole luvattu koskaan 😀
Joidenkin mielestä on järjetöntä laittaa suuria summia hääpukuun, kun sitä käyttää usein vain sen yhden kerran. Hääasusteisiin panostamisen voi perustella itselleen siinä mielessä helpommin; kun ostaa sellaista mistä tykkää ja mikä sopii muidenkin asujen kuin hääpuvun kanssa, voi se maksaakin vähän enemmän. Itse olen sitä mieltä, että jokainen panostaa ja pihistää budjetin ja fiiliksen mukaan. Minun hääpukuni tekee äitini ja hän tarjoutui maksamaan sen. Me voimme siis panostaa asusteisiin.
Mikäli olette seuranneet blogin instagram tiliä, niin tiedätte, että todella panostin hääkenkiin. Olen aina haaveillut Christian Louboutinin kengistä ja ajattelin joskus aikoinaan, että, jos joskus tilanne sallii, niin sellaiset ostan. Puolustuksekseni tällaisestä törsäilystä sanottakoon kuitenkin, että olin jo ottanut ne pois hääbudjettilistalta, kun häiden hintalappu alkoikin olla paljon suurempi kuin olimme alunperin ajatelleet, mutta Eerikki oli sitä mieltä, että kyllä ne kengät nyt ostetaan. 🙂

Ihania kenkiä löytyy myös halvemmalla. Minna Parikalla on häihin sopivia korkokenkiä ja tennareita sekä usein alennusmyyntejä, joita kannattaa odotella. Tietenkin silloin on aina riski, että juuri se malli tai koko, josta piti on mennyt. Todella kauniit kengät voi saada myös tuunaamalla itse lenkkarit tai korkokengät, sillä pääsee halvemalla ja kengät ovat taatusti ainutlaatuiset.


Häälaukkua en ole vielä löytänyt, olin totta puhuen unohtanut, että sellainenkin olisi varmasti hyödyllinen. En kuitenkaan halua mitään turhaa tavaraa kaappiin. Omistan yhden hyvän käsilaukun jota olen käyttänyt päivittäin jo yli kymmenen vuotta, joten uuden laukun pitää olla sellainen, jolle varmasti on käyttöä myöhemminkin. Luulen, että joku laadukas laukku second hand -liikkeestä voisi olla hyvä idea.

Sukkanauhan äitini tekee, luulen, että haluan sinisen. Yllä olevan tyylinen voisi olla aika kaunis. Tosin vain ylempi kahdesta, en halua Eerikkiä hameeni alle häissä koko suvun edessä 😀 Sain itseasiassa sukkanauhan White Dress liikkeen sovituksessa, luulen, että se menee heittosukkanauhaksi.
Mikäli sukkanauhan ompelijaa ei löydy lähipiiristä Etsyssä on paljon kauniita vaihtoehtoja. Etenkin nyt olisi kyllä kiva tukea suomalaisia yrittäjiä, joten sitähän voi kysellä myös hääpuvun tekijöiltä, hääliikkeiltä tai vaikka kangaskaupasta, voisivatko he tehdä omien toiveiden mukaisen asusteen. Kun postituksesta ei tarvitse maksaa, on hinta varmaan samoissa luokissa.
Hajuveden taas ostin jo joskus ennen kosintaa, kun satuin näkemään Lanvinin Marry Me hajuveden alennuksessa. Se onkin ollut kihlojen jälkeen ainoa käyttämäni hajuvesi. Mielestäni Lanvinillä on aina tosi hyvän tuoksuisia hajuvesiä, jos ette ole testanneet, niin suosittelen. Ostin myöhemmin vielä saman tuoksun suihkugeelin ja vartalorasvankin.

Näiden lisäksi olen miettinyt jotain kevyttä hupullista takkia, jotta saan veneajeluiden ajaksi hiukset turvaan ja voihan illalla olla viileääkin. Tämäkin on mennyt tilauslistalle äidilleni, joka tekee myös hääpukuni.


Huntu on listallani myös. Minulle oli itsestään selvää, että hunnun haluan, vaikka nykyään on kyllä vaikka mitä ihania vaihtoehtoja hiuskoruista kukkasiin. Ajattelin sen kuitenkin niin, että huntua voin käyttää tasan kerran elämässä ja jotenkin se kyllä teki morsian fiiliksen, kun sellaista hääliikkeessä sovittelin.
Jotain lainattua osiokin taitaa olla hanskassa, yksi kavereistani lainaa minulle helmikorvakorujaan, eli en joudu lainaamaan morsiusneitojeni pikkareita, kuten pelkäsin (pelkäsimme). Ja ei, se ei oikeasti ollut vaihtoehto 😀
3 kommenttia
fleck 5600 bypass valve
Pretty great post. I simply stumbled upon your weblog and wanted to mention that I have truly loved browsing
your blog posts. After all I’ll be subscribing
to your feed and I’m hoping you write once more very soon!
ปั้มไลค์
Like!! Thank you for publishing this awesome article.
Sissi
Thank you! I’m so glad you like it 🙂