Sulhasen pukeutuminen

Sulhasen kynä vol. 1

Kaupallinen yhteistyö: Turo

Sulhanen täällä hei!

Tarkoituksenani on jo pidempään ollut kirjoittaa blogipostaus sulhasen ajatuksista ja ennen kaikkea puvusta, joten nyt on korkea aika tarttua tuumasta toimeen.

Kävimme syksyllä jo tutustumassa vuokrapukutarjontaan, mikä yllätti hieman kapealla valikoimalla. Alustavasti olin ajatellut puvun olevan joku vaalea, kesäinen saketti tai Bond-tyylinen tummansininen smokki häiden teemaväreihin sopivilla asusteilla. Vuokraamoista olisi löytynyt sinnepäin olevia pukuja, mutta kuitenkin melko tavallisia, jotka eivät istuneet täysin. Tästä syystä aloimme miettimään, josko kuitenkin teettäisin puvun häihin, jotta siitä saisi täydellisen ja samalla myös vaatekaappiin astetta hienomman juhlapuvun tuleviin tapahtumiin. Lopulta tykkäsin ajatuksesta niin paljon, että päätimme teettää puvun ja kuin tilauksesta tapasimme Turon edustajia ”Made in Haven” -häätapahtumassa helmikuussa. Heiltä sain oivallisia ideoita, miten pukuun saisi tuotua hieman särmää ja persoonallisuutta esim. takin sisävuoren väreillä ja kirjailuilla. Tässä kohtaa olin tehnyt jo päätöksen, että puku tulisi olemaan tummansininen smokki ja näiden ideoiden jälkeen olin todella innoissani, että saisin tyylikkään ja hienon puvun, mutta samalla myös ujutettua hieman väriä klassiseen juhlapukuun.

Ensimmäinen tapaaminen pukuun liittyen oli pari viikkoa sitten, missä katsoimme kangasvalikoimaa ja sieltä löytyi heti ensivilkaisulla ylivoimainen suosikki, tummahko tummansininen italialaisesta kankaasta. Samalla katsoimme värivalikoimaa myös mahdollisista smokkitakin sisävuoren väreistä ja sieltä löytyi tyylikäs kulta, jota olisi tarkoitus laittaa tuomaan väriä ja särmää, samalla kunnioittaen häiden teemavärejä.

Värien valitsemisen jälkeen testasin paria smokkia ja pukua ja jo testikappaleet näyttivät niin hyviltä, etten malta odottaa kun jonain päivänä pääsen pukemaan omiin mittoihin räätälöidyn smokin täydellisillä väreillä! Pitää myös antaa erityismaininta Turon työntekijälle (pahoittelut etten muista nimeä), joka oli superavulias ja ystävällinen antaen hyviä ideoita ja kertoen smokkeihin perehtymättömälle oululaiselle mitä eri vaihtoehtoja puvun teettämisessä on ja kuinka siitä voisi muokata omannäköisen samalla kuitenkin säilyttäen smokin tyylikkyyden ja arvokkuuden.

Tässä pukuterveiset tällä erää ja palaillaan muihin aiheisiin myöhemmin, kun sulhasen kynä taas alkaa sauhuamaan, pysykäähän blogin parissa valppaina!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

fiFinnish