Synnytys

Synnytyskertomus: hätäsektio osa 1

Päätin pian synnytyksen jälkeen, että kirjoittaisin tapahtuneesta blogiini, mutta meni kuitenkin vähän aikaa ennen kuin olin siihen valmis. Koen, että synnytys meni pieleen monella tapaa ja minun piti saada asia ensin itse käsiteltyä, jotta minusta tuntui hyvältä kirjoittaa siitä.

Olen yrittänyt kuvata kaiken niin tarkkaan kun muistan, Eerikki muistaa tai sairaalan papereissa lukee. Ärtymykseni kuulee varmasti tekstistäni, koen, ettei minua tai Eerikkiä kuunneltu lainkaan.

Kerroin synnytystoivelista -postauksessa, mitä olin laittanut synnytyskirjeeseni toiveikseni synnytyksen suhteen. Lyhyesti muotoiltuna tärkein toiveeni oli riittävä lääkkeellinen kivunlievitys läpi synnytyksen. Kirjoitin, että minua jännittää ennen kaikkea ponnistusvaihe, ja pyysin siksi sekä epiduraali- että pudendaalipuudutuksen. Viimeiseksi toivoin, että mikäli oloni käy kovin tukalaksi ja toivon keisarinleikkausta, se tehtäisiin tilanteen salliessa matalalla kynnyksellä.

Olin raskausviikolla 41+5, eli lasketusta ajasta oli jo 11 päivää, kun lähdimme perjantaiaamuna 3.12. Eerikin kanssa naistenklinikalle synnytyksen käynnistykseen. Meidät otti vastaan oikein kiva nuori kätilö ja fiilis oli hyvä. Tässä vaiheessa otettiin vauvan sydänkäyrää ja mitattiin supistuksia, joten minun tarvitsi vain istuskella nojatuolissa. Olin jännittynyt, mutta innoissani, kaiken sen odottelun jälkeen olin vihdoin täällä! Vauva ei ollut antanut juuri mitään merkkejä, että hän suunnittelisi syntyvänsä oma-aloitteisesti, mutta nyt minun ei tarvinnut enää vain odotella, vaan kohta pitäisi alkaa tapahtumaan.

Kätilö kertoi, että muutama supistus oli näkynyt monitorilla, mutta sanoin, etten ollut tuntenut niitä. Otin tämän kuitenkin hyvänä merkkinä. Jotain kropassa jo tapahtui, vaikken ollut itse sitä huomannutkaan.

Seuraavaksi meidät lähetettiin lääkärin vastaanotolle. Heillä oli kuulemma sairastapaus ja vain yksi lääkäri vuorossa, joten he sanoivat, että joutuisimme odottelemaan vähän aikaa. Kun vuoromme tuli, lääkäri kysyi haluaisinko aloittaa ballongilla vai lääkkeillä. En ollut odottanut, että minulle tarjottaisiin vaihtoehtoja, joten sen kummemmin asiaa ajattelematta sanoin, että mennään ballongilla, kun sen olin olettanut saavani. Lääkärillä oli kuitenkin vaikeuksia saada ballonkia paikoilleen ja jossain kohtaa tunsin kipua ja kun reagoin siihen, hän ilmoitti, että oli raapaissut minua ja että vuosin verta. Kun hän sai ballongin paikalleen, kävi pian ilmi, että se ei ollutkaan oikealla paikalla ja irtosi saman tien. Tässä kohtaa hän kysyi, että yritetäänkö uudelleen vai haluanko mielummin aloittaa lääkkeillä. Ballongin laitto verta vuotavine haavoineen oli epämukavaa, joten ajattelin, että kun on kerran vaihtoehto, päätin tässä kohtaa valita lääkkeet. Lääkäri totesi myös, että voimme ehkä kokeilla ballonkia uudelleen, kun paikat ovat siihen valmiimmat lääkkeen jälkeen. Olin vuotanut tämän raapaisun takia lammikon verta alleni, mutta olin edelleen hyvällä fiiliksellä ja innostunein tunnelmin.

Koska käynnistys aloitettiin lääkkeillä, minun tuli jäädä heti sairaalaan. Tiesin, ja kätilökin huomautti heti, että käynnistyksessä voi mennä usea päiväkin. Olinkin tosi iloinen, että huoneestamme, johon meidät ohjattiin, löytyi myös Eerikille nukkumapaikka. Vaihtoehtoina olivat lattialle tuleva patja tai nojatuoli, mutta ne olivat oikein riittävät, tärkeintä oli, että hän olisi mukana.

Ensimmäinen käynnistyslääke misoprostolia tuli vähän vaille kello 13 ja sai aikaan supistuksia, jotka näkyivät käyrillä, mutta joita en itse tuntenut. Minä sain ruokaa ja Eerikki kävi tässä kohtaa kotona hakemassa muutaman sinne jääneen tavaran, laittamassa Pepille kaiken kuntoon ja nappasi matkalta itselleenkin ruokaa. Illalla laitoimme Jokerit -pelin päälle ja valmistauduimme pitkään odotteluun.

Sain toisen kerran käynnistyslääkettä siinä viiden ja kuuden välillä ja jossain kohtaa sen jälkeen minua alkoi sattumaan toiselle puolelle selkää todella paljon. Tämä kipu ei ollut täysin samanaikaista supistuskäyrien kanssa, eikä kätilö tuntunut uskovan, että se liittyi synnytykseen. Minua kuitenkin sattui niin paljon, että pyysin kipulääkettä ja sain yhden panadolin. Muistan silloin sanoneeni Eerikille aika huolissani, että jos tämä ei ole synnytyskipua, niin miten tulen kestämään tämän synnytyksen ja myös, että mikä ihme minua sitten sattuu? Väitän, että kätilö oli kuitenkin väärässä, sillä kipu selässä yltyi niin pahaksi, että lopulta oksensin. Samalla kuin oksensin sängyn reunalla minulla meni lapsivedet, tämä oli saamieni papereiden mukaan kello 21.45. Valitettavasti en ollut vielä ennättänyt vaihtaa päälleni sairaalavaatteita… Tämän jälkeen aloin tuntea supistuksia ja ne olivatkin heti voimakkaita. Kätilö halusi kuitenkin, että otan vielä kolmannen kerran käynnistyslääkettä, hän myös tutki minut ja olin kaksi senttiä auki.

Oksensin vielä pari kertaa lisää ja yritin pyytää lisää kipulääkettä, olinhan saanut vain yhden panadolin ja senkin olin varmaan suurimmaksi osaksi oksentanut ulos, mutta kätilö sanoi, ettei voinut antaa minulle mitään ja ehdotti, että menen lämpimään suihkuun. Lämmin suihku auttoi hieman, mutta kipu oli niin kova, että lopulta istuin vuorotellen muovituolilla tai kontallaan suihkun lattialla ja oksensin.

En muista tarkalleen, mikä tapahtui missäkin kohtaa, mutta muistan, että lapsivesien menosta alkaen pyysin kivunlievitystä usein, mutta aina kun pyysin lääkettä hän joko sanoi, ettei ole mitään, mitä hän voi tässä kohtaa antaa tai sitten hän tuntui yrittävän puhua minut ympäri, sanomalla jotain sellaista kuin ”sitten joudun ensin laittamaan sinut taas käyrille ja sinun on niin epämukavaa olla paikallasi niin pitkään” tai että ”sitten joudun tekemään ensin sisätutkimuksen ja se voi olla epämukavaa kun olet niin kipeänä”. Hänen käytöksestä minulle tuli sellainen olo, että olen nyt jotenkin liian herkkä ja en minä oikeasti tarvitse mitään. Mitä käyriin tulee (eli kun vauvan sykettä mitataan) on totta, että niiden mittaus oli vähän vaikeaa, sillä vauva oli ilmeisesti paljon unessa ja he pitivät minua niissä sen takia todella pitkään ja sinä aikana minun tuli pysyä kohtalaisen paikallaan mikä oli kuitenkin vaikeaa, koska jouduin kipujen takia nousemaan aina välillä sängyn laidalle oksentamaan, jolloin mittaus keskeytyi.

Kätilö pyysi pari kertaa minua sanomaan milloin supistuksessa on tauko, jotta hän voi aloittaa sisätutkimuksen tai jotain muuta ja molemmilla kerroilla kerroin, että niissä ei ole lainkaan taukoja, ne olivat alusta alkaen olleet aivan jatkuvia ilman yhtäkään taukoa. Minusta oli jo silloin outoa, ettei hän reagoinut tähän tietoon mitenkään, olin kuitenkin lukenut supistusten ja taukojen kestävän jonkin eri ajan eri vaiheissa synnytystä, minä taas vain haaveilin edes yhdestä parin sekunnin tauosta.

Eerikki katseli sitä meininkiä ja hänkin yritti pyytää minulle lääkitystä pitkin iltaa ja kyseli epiduraalia, mutta sai vastaukseksi, ettei sen aika ole vielä. Jossain kohtaa suihkun jälkeen sain käyrien jälkeen vihdoin kivunlievitystä – sain yhden kipupiikin ja muistan, kuinka ihanaa se oli. Se ei poistanut kipua, mutta teki siitä siedettävän. Kipupiikki auttoi ehkä puoli tuntia, jonka jälkeen hirveä kipu jatkui. Yritin sanoa, etten pärjää näiden kipujen kanssa, mutta pyynnöistäni huolimatta en saanut taaskaan mitään lääkettä. Jossain kohtaa tajusin, että minua ponnistuttaa. Pyysin Eerikkiä hakemaan kätilön, vaikka ihmettelin, että ei kai synnytys ole sellaista vauhtia voinut edetä. Kello oli tässä kohtaa noin yksi aamulla ja olin ollut kolme tuntia aiemmin kaksi senttiä auki. Kätilö teki minulle alatutkimuksen ja totesi aivan ihmeissään, että olen kahdeksan senttiä auki ja nyt lähdetään synnyttämään…

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

fiFinnish