Synnytys

Synnytyskertomus: hätäsektio osa 2

Alkuperäinen värikuva: Matti Myller/Yle

Ensimmäinen osa synnytyskertomusta löytyy täältä.

Kysyimme heti Eerikin kanssa epiduraalia, mihin kätilö totesi, että pitää katsoa ennättääkö sitä enää. Minut istutettiin pyörätuoliin ja suuntasimme hissille ja alas synnytyssaliin.

Synnytyssaliin minua kärrätessään kätilö hihkui innoissaan, että ”vau, aukesit tuollaista vauhtia ja ilman juuri mitään kivunlievitystä, tiesin heti, että olisit hyvä synnyttäjä!” ja ”tätähän sinä halusit, nyt se vauva tulee”, kun olin huolissani epiduraalista. Ymmärrän, että ehkä hän yritti olla positiivinen, mutta minä koin, että hän ei ollut kuunnellut toiveitani lainkaan ja koin hänen sanansa tunteideni vähättelyltä. Myönnän, että tämän muisteleminen edelleen ärsyttää minua. Minulle tuli olo, että tämä oli sellainen synnytys, jota hän arvosti, ilman lääkkeitä ja nopea, mutta se oli kaikkea muuta kuin mitä olin hänelle antamassani kirjeessä ja suullisesti ilmaissut toivovani. Tuntui, ettei hän ollut kunnioittanut minun toiveitani, vaan minun pitäisi nyt olla vielä iloinenkin siitä, että sekä minut että Eerikki oli jatkuvasti ohitettu, koska hänen mielestään tämä oli jokin hieno saavutus. On hyvä, että on niin erilaisia tapoja synnyttää, eikä minulla ole mitään sitä vastaan mitä joku muu haluaa – tietenkään, mutta synnytyksen toivominen ilman kipulääkkeitä tuntuu itselleni yhtä todennäköiseltä, kuin että menisin polvileikkaukseen ja sanoisin, että leikatkaa ilman kivunlievitystä. Koska kipuun on tiede kehittänyt lääkkeet, minä käytän niitä ja saavutukset elämässäni haen muualta kuin kestämällä tarpeetonta kipua.

Nyt jälkikäteen asiaa mietittyäni luulen, että asiat menivät pieleen siksi, että sain liikaa lääkettä käynnistykseen. Sen takia aukesin niin nopeasti ja supistukset olivat niin kivuliaat ja ilman taukoja. Olen ymmärtänyt, että käynnistyssupistukset ovat yleensäkin kivuliaampia kuin luonnostaan tulevat, mutta ymmärtääkseni niidenkin tulisi tulla tasaisin väliajoin eikä yhteen putkeen jatkuvasti. Koska paikat aukesivat niin nopeasti, kävin läpi synnytyksen vaiheet todella nopeasti ja intensiivisesti ja tästä syystä kätilö ei käsittänyt, missä vaiheessa menin ja kuhunkin vaiheeseen sopiva kivunlievitys jäi siksi saamatta. Tämä on toki vain minun veikkaukseni tapahtumien syistä.

Synnytyssaliin päästyämme parin minuutin päästä olinkin jo 10 cm auki. Pyysimme Eerikin kanssa minulle taas epiduraalia, mutta meille ilmoitettiin, että nukutuslääkäri ei ennättäisi paikalle alle puolen tunnin ja vauva syntyisi aivan juuri. Kaksikymmentä minuuttia, pari ponnistusta ja vauva on täällä, he sanoivat.

Kuten kerroin, ponnistusvaihetta olin jännittänyt eniten. Kätilö tosiaan kertoi synnytyssalin henkilökunnalle, että olin auennut vauhdilla ilman kipulääkkeitä ja sanoin lääkärille, että tästä syystä olen aika loppu. Ajatus siitä, että sen jälkeen joutuisin ponnistamaan, osa joka oli minua jännittänyt eniten ja vielä ilman kivunlievitystä tuntui tosi pelottavalta. Esikoisten syntymät kestävät yleensä kauan ja kaikki hekin, joiden olin kuullut päässeen sairaalaan vasta viime hetkillä olivat silti ennättäneet saada epiduraalin. Jollain käsittämättömällä tavalla minä olin ollut koko synnytyksen ajan sairaalassa, jäänyt lähes ilman mitään lääkkeitä ja nyt joutuisin ponnistamaan lapsen vielä uloskin ilman epiduraalia.

Tässä kohtaa ei toki ollut vaihtoehtoja, joten ajattelin, että tämän jälkeen mitä parikymmentä minuuttia lisää enää, nyt sitten se vauva vaan ulos. Olin pyytänyt pudendaalia (paikallispuudutus) epiduraalin lisäksi ja sen sain. Lääkäri kysyi, että auttoiko se, mutta minä en tuntenut mitään eroa, minkä kerroinkin. Hän vastasi tähän jotain, että ”voi minä niin toivoin, että se olisi auttanut edes vähän”, mihin totesin, että ”minä myös”. Niinpä siis aloin ponnistamaan, mutta tuntui, ettei se tehnyt mitään. Aloin jo epäillä, että mitä jos en ponnista tarpeeksi kovaa, koska pelkään niin, että paikat repeää, eikä mikään estä minua tuntemasta sitä. Lääkäri halusi yrittää imukuppia, joten yritimme sitä kahdesti siinä kohtaa, hän laittoi myös oksitosiinitipan vahvistamaan supistuksia. Synnytyssalin kivut, supistukset ja imukuppi, olivat kuitenkin pientä avausvaiheeseen verrattuna. Imukuppi ei auttanut ja jossain vaiheessa Eerikki alkoi pyytämään keisarinleikkausta ja jossain kohtaa minä yhdyin tähän toiveeseen. Lopulta tämä pikainen kahdenkymmenen minuutin, parin ponnistuksen synnytys, oli kestänyt lähemmäs kaksi tuntia.

Jotain tilastani synnytyssalissa kertoo ehkä se, että muistan sieltä naislääkärin ja myöhemmin mieslääkärin. Vasta juteltuamme synnytyksestä Eerikin kanssa jälkikäteen, minulle selvisi, että salissa oli koko ajan kätilö kanssani. Minulla ei ole hänestä mitään muistikuvaa, vaikka hän juuri sitä synnytystä hoiti ja oli koko ajan kanssamme. Pudendaalipuudutuskaan, jos olisi toiminutkin, ei olisi tässä kohtaa enää vaikuttanut ja paikalle tuotiin nyt toinen lääkäri. Yritimme pyytää keisarinleikkausta, mutta hänkin halusi kokeilla imukuppia, mutta he lupasivat, että jos se epäonnistuu, saan keisarinleikkauksen. Niinpä päätin, että nyt sitten kaikki viimeiset voimat kehiin, tavalla tai toisella homma on kohta ohi. Niinpä minä ponnistin vielä toiset kaksi yritystä imukupilla ja muistan vain jotain puhetta sykkeiden laskusta. En ole ihan varma, tajusinko, että kyse oli vauvasta, eikä minun sykkeistäni.

Kun nämäkin kaksi imukuppiyritystä epäonnistuivat, kuulin heidän sanovan hätäsektio. Muistan, että ainoa mitä ajattelin siinä kohtaa oli, että ”hätäsektiohan tehdään nukutuksessa. Ihanaa, olen kohta tajuton”.

2 kommenttia

  • Neitoperho

    Eläydyin tähän täysin ja kyynel vierähti poskelle. Synnytys muistutti niin kovin omaani vuosien takaa – joka päättyi samaan lopputulemaan samassa paikassa. Koin myös, että kipujani vähäteltiin ja tuntemukseni jyrättiin. NKL on vauvatehdas ja se tunne välittyi kaikesta. Minulle jäi synnytyksestä trauma, koska se päättyi 3 vuorokauden yrittämisen jälkeen kurjien vaiheiden kautta hätäsektioon. Vasta myöhemmin tajusin miten monta virhettä matkan varrella tehtiin, aina käynnistämisestä alkaen. En nyt enempää tähän vuodata, mutta saat kaiken empatiani täältä!

    Olet ollut todella urhea ja lähetän Sinulle täältä ison halauksen, vaikka se ei mitään autakaan. En ole missään kokenut niin pahaa henkistä jyräämistä kuin synnytyksessä. Kiitos kun kirjoitit tämän kokemuksesi meidän muiden luettavaksi ♡

    PS. Ihastuttavan hyvännäköinen potilas

    • Sissi

      Kiitos aivan ihanasta kommentista 🤍 Olen niin pahoillani, että sinunkin synnytys meni pieleen niin monella tapaa, jotenkin en itse ainakaan osannut odottaa sellaista lainkaan, kun luotin vaan henkilökunnan ammattitaitoon. Toivon sinulle kaikkea hyvää 😊💗

Vastaa käyttäjälle Sissi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

fiFinnish