Hääkoristeet

Tätäkö se häähulluus on?

Julkaistu alun perin Meidän Häät -sivustolla.

En saanut viime yönä unta. Etenkin yksi ajatus ei antanut rauhaa ja lopulta ei ollut enää muuta vaihtoehtoa, kun nousta sängystä ja lähteä testaamaan ideaa – kello oli puoli neljä aamuyöllä. Mikä minua piti sitten hereillä oli seuraava täysin järkevä pohdinta: voiko vaalean keltaisen tekoruusun maalata persikanväriseksi veteen sekoitetulla huonekalumaalilla?

Olenkin jo maininnut, että minulla on tapa jäädä hiomaan yksityiskohtia, joista muut eivät edes välittäisi. Siitä lähtien, kun nämä tekokukat saapuivat olen miettinyt, etten pidä niiden väristä, vaikka se onkin sinänsä teemaan sopiva. Viime yönä siis ajattelin keksineeni ongelmaan ratkaisun enkä vain voinut nukkua, ennenkuin idea oli testattu.

Tunsin itseni kyllä hieman sekopääksi maalaillessani huonekalumaalilla tekoruusuja puoli neljältä yöllä. Ja kyllä, tajusin olevani kuin herttakuningatar Liisa Ihmemaassa, ja ei, se ei varmasti ole hyvä asia 😀 Lopputulos oli kuitenkin se, että tekoruusut VOI maalata vedellä jatketulla huonekalumaalilla ja ruusut ovat nyt huomattavasti paremmat! En tiedä mikä siinä on, että voittaja-ideat tulevat usein juuri keskellä yötä.

Kuin peiliin katsoisi 😀 Kuva: Disney.

Halusin jakaa tämän kanssanne siltä varalta, että siellä joku muukin salaa maalailee tekokukkasia yön pimeydessä. Oma suunnitelmani on tämä: ennen häitä otan kaiken hauskuuden irti yksityiskohtien hiomisesta ja iloitsen jokaisesta luovasta onnistumisesta. Hääpäivänä kuitenkin muistan, että tarpeeksi hyvä riittää täydellisesti, enkä aio murehtia yhdestäkään väärän sävyisestä kukkasesta tai vinoon leikatusta paikkakortista, vaan nautin päivästä täysillä. 🙂

Mikäli tykkäät blogista, voit käydä äänestämässä sitä vuoden hääblogi finaalissa täällä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

fiFinnish
en_USEnglish fiFinnish