Upeimmat syysasusteet
Kaupallinen yhteistyö: Sauso
Vitsit, että olen odottanut, että pääsen tekemään tätä postausta! Olen suuri Sauso-fani ja okei, kuten aiemmin todettu, pidän kaikista vuodenajoista, mutta tänä vuonna syksyn saapuminen on ollut vielä ihan erityisen ihanaa, joten olen myös fiiliksissä näiden kuvien syksyisestä tunnelmasta.
Sausohan on jo lähes 100-vuotias suomalainen brändi, joten historiaa ja kokemusta äärimmäisen laadukkaista käsineistä löytyy rutkasti. Jokainen käsinepari käy läpi yli 100 käsityövaihetta, joten jokaiseen upeaan pariin on panostettu sekä aikaa että vaivaa ja sen huomaa niin ulkonäössä kuin kestävyydessäkin. Ei ole tavatonta, että hyvin pidetyt Sauson käsineet periytyvät jopa sukupolvelta toiselle!
Käsineitä löytyy niin arki kuin juhlakäyttöön, sekä myös harrastuksiin, kuten golfiin ja ratsastukseen. Itselleni tarpeen olivat käsineet jokapäiväiseen käyttöön, joten minulla lähti mukaan yhdet kosketusnäyttöhanskat, kuvissa yllä, ja yhdet kevyemmät käsineet, kuvissa alla, joita voi käyttää kevään ja syksyn lisäksi myös viileinä kesäiltoina. Näiden lisäksi valitsin kahdet upeasta peccary-villisiannahasta tehdyt talvikäsineet.
On ihanaa, että Sausolla on laajennettu brändiä myös muihin asusteisiin ja minä ihastuin heti ihanaan kaksiväriseen silkkihuiviin, jota olen käyttänyt niin toppina kuin huivina päässäni.
Arvostan suuresti Sauson eettisiä periaatteita, kuten sitä, että käytettävät nahat ovat ruoan hankinnasta sivutuotteena saatavia nahkoja. Eettisistä periaatteista ei tietenkään jousteta myöskään upeiden peccary-villisiannahkakäsineiden kanssa. Peccary-villisika on CITES-suojeltu villieläin, ja sitä pyytävät Etelä-Amerikassa alkuperäiskansoihin kuuluvat yhteisöt ruoan hankkimiseksi, eli tämäkin nahka on ruoan hankinnan sivutuote. Nahka on aivan ihanan tuntuista, tosi pehmeää, mutta myös poikkeuksellisen kestävää. Koska eläin on suojeltu, sen pyyntiluvat ja nahan myyntiluvat ovat tarkkaan rajattuja ja määriteltyjä ja suuren kysynnän ja poikkeuksellisen luonteensa vuoksi peccary-nahka on todella arvokasta ja Sauso onkin ainoa suomalainen käsinebrändi, jolla on saatavilla peccary-käsineitä. Minulla on alla olevissa kuvissa peccary-käsineet Oatmeal ja Cork väreissä.
Nyt syksyllä valikoimaan on tullut myös neuleasusteita, kuten pipoja, kynsikkäitä ja kasmir-huiveja, itse olen aivan ihastunut etenkin malliston upeaan valkoiseen kasmir-huiviin!
Eerikki valitsi itselleen myös kosketusnäyttökäsineet, kuvassa yllä sekä peccary-villisiannahkahanskat, kuvassa alla. Emme kumpikaan käytä juuri mustaa, joten valitsimme molemmat käsineemme ruskean eri sävyissä. Meidän pikku Bebellekin piti tietenkin saada vielä ihanat vauvan tossut, joten nyt meillä on koko perhe valmiina talveen… no, ainakin asusteiden puolesta!
Sauson kivijalkaliike sijaitsee Helsingin keskustassa, osoitteessa Eerikinkatu 1. Tuotteita voi tilata myös verkkokaupasta sauso.com ilman toimituskuluja.