Bebe

Vauvan uni ja unikoulu

Minulle jäi fiilis, että edellinen postaus jäi vähän kesken ja halusin syventyä aiheeseen vähän enemmän, etenkin unikouluihin.

Kun Jordan oli syntynyt, oletin, että unikoulu on normaali osa vauvan kasvatusta, joka luultavasti tarvitaan jossain vaiheessa. En kyseenalaistanut konseptia, tai miettinyt, olisiko sille vaihtoehtoja. Luulen, että epäilykseni unikouluja kohtaan tulivatkin vähän mutkan kautta.

Muistan lukeneeni somessa joitain nykyään vääräksi koettuja ohjeita vanhemmille vuosikymmenien takaa ja yksi oli kuinka äitejä kiellettiin imettämästä liian usein, vaikka vauva huutaisi. Mietin ahdistuneena, että kuinka surullista ja yritin lohduttautua sillä, että toivottavasti äitien vaistot ovat jättäneet tuollaiset neuvot omaan arvoonsa. On kuitenkin helppo kauhistella jälkikäteen nyt, kun tiedetään paremmin, minkä takia aloinkin miettiä, onko jotain, mitä nyt tehdään, mitä minun vaistoni ovat vastaan? Jokaisella aikakaudella tehdään virheitä lastenkasvatusneuvoissa, enkä usko, että vieläkään tiedämme niin merkittävästi enempää kuin vaikka 50 vuotta sitten.
No, tajusin, että unikoulut eivät olleet koskaan tuntuneet minusta hyvältä. Mitä enemmän olin aiheeseen tutustunut, ajatellen, että kohta sellaisen voisi pitää, sen enemmän aloin niitä kyseenalaistamaan.

Tunnette minut varmaan jo sen verran hyvin, että tiedätte, etten halua pahoittaa kenenkään mieltä tai arvostella kenenkään valintoja. Tämä kirjoitus pohtii aihetta, mutten tietenkään voi sanoa, mikä on oikein tai väärin. Haluan vain jakaa omia pohdintojani, sillä tuntuu, ettei unikouluja kyseenalaistavia tekstejä ole niin paljon ja kuuntelen mielelläni myös teidän ajatuksianne, puolesta ja vastaan.

Palatakseni nopeasti tarinaani, tajusin, että minusta vauvan signaalien tarkoituksellinen huomiota jättäminen ei tuntunut oikealta. Muistan jonkun kertoneen, että heille oli annettu ohjeeksi, että isä tekee unikoulun ja äiti on ensimmäisen yön poissa, sillä äidille se voi olla niin vaikeaa, hänen läsnäolo voi hämmentää vauvaa ja isä pysyy ehkä paremmin tiukkana. Tämä kuulosti korvaani kauhealta. Jos kyseessä oli operaatio, jota äiti ei meinaa edes kyetä tekemään, voiko se olla oikein? Myöskin, jos vauva saa turvaa äidin läsnäolosta, tuntuu kurjalta ajatus, että äiti olisi poissa.

Selvennän tässä paria käsitettä vielä, sillä termit eivät ole yksiselitteiset. Kun puhun unikoulusta, tarkoitan jotain metodia, jossa vauvan annetaan itkeä aina vähän pidempi pätkä kerrallaan, tai/ja häneen otetaan vain vähän kontaktia tai muuta vastaavaa.

Löysin aivan sattumalta tällaisen instagram-tilin ja sitten nettisivun kuin unihiekkaa.com ja suunnilleen kaikki mitä olin miettinyt olikin siellä ja vielä paljon enemmän! Jos unikoulu mietityttää, kannattaa tutustua. Yritän olla liikaa toistamatta tuota sivustoa, mutta totean vielä sen, että unta voi auttaa monin tavoin ilman unikouluja ja mikä oleellista ja tämä oli todella ihana ajatus itselleni, mikäli pitää paikkansa: vauvan unessa ei välttämättä ole mitään vikaa (vaikka hän heräilisi enemmän kuin joku toinen vauva), eikä sille vauvan takia tarvitse välttämättä mitään tehdäkään. Kirjoittaja referoi tutkimusta, jonka mukaan, karkeasti muotoiltuna, vauvat eivät oppineet nukkumaan juurikaan pidempiä pätkiä unikoulun seurauksena, vaan he vain lopettivat signaalien lähettämisen vanhemmille öisin. Unikoulut onnistuvat siis parantamaan vanhempien unta, mutta ei ollut selvää, että ne parantaisivat vauvojen unta. Se, että vauva lopettaa signaalien lähettämisen kuulostaa ikävältä, vaikka toki puhun täysin maallikkona, en tunne aiheen tieteellistä puolta yhtään. Tässä vielä yksi tärkeä pointti: jos vanhempien jaksaminen vaatii unikoulua, ymmärrän sen tosi hyvin ja se voi olla silloin perheelle paras vaihtoehto isossa kuvassa. Omatkin unet ovat super tärkeät ihan muuten vain, mutta myös niistä on vauvalle hyötyä, kun vanhemmat jaksavat paremmin.

Juttelin Eerikin kanssa aiheesta ja kerroin, mitä olin lukenut ja itselleni epätyypillisesti annoin tietoisesti paljon painoarvoa sille, miltä minusta tuntui, jos yleensä olen kiinnostunut siitä, mitä on tieteellisesti todistettu. Tunnen, että vanhemmuus on asia, jossa luotan aika hyvin vaistoihini. Eerikki oli ehkä jopa yllättäen täysin samalla kannalla, kun asiaa pohdimme ja niin päätimme, että ainakaan tällä erää, emme unikouluja harkitse. Mikäli yöt eivät parane kesän loputtua, etsimme muita tapoja auttaa unta. Kannustavaa on myös se, että pari yötä sitten, vauva nukkui paremmin kuin koskaan, vaikkemme olleet muuttaneet mitään. 😄

8 kommenttia

  • Maria

    Kiva lukea samoja ajatuksia, mitä itsellänikin on unikouluista! Täällä 5kk tissimaakari, joka heräilee öisin 3-6 kertaa (useimmiten lähempänä 6 kuin 3 😁) ja useimmilla kerroilla auttaa vain imetys uneen. Tuntuu välillä siltä, että jokaiselle vauvalle tehdään unikoulu jossain vaiheessa, mutta oikeasti näin ei varmasti ole enkä koe unikoulua hyväksi ratkaisuksi meidän perheessä. Tiedostan kyllä, että ei tällainen yöheräily voi jatkua loputtomiin, mutta uskon (tai ainakin toivon..!) myös ajan korjaavan ongelmaa.

    • Sissi

      Täällä herätään kanssa vähintään 4 kertaa yössä, mut nyt viime päivinä on ollut selvästi parempia öitä ja pidempiä unipätkiä, niin alan luottamaan, että kyllä tää tästä helpottaa, ihan varmana teilläkin! ☺️💗

  • MaisaK

    Kiitos postauksesta, mielenkiintoisia ja hyviä pohdintoja. Kuten sanoitkin, on vaikeaa määrittää oikeaa ja väärää tässä kun tilanteita voi olla niiiin monia! Siksi onkin mielestäni hyvä idea mennä omien vaistojen mukaan, itse kun tuntee aina tilanteensa, lapsensa ja toimintatyylinsä parhaiten 🙂 Myötätuulia unimatkalle!!

    • Sissi

      No juuri näin! Jokaisen perheen täytyy löytää heille sopiva tapa. Mut oli kiva tajuta, että unikouluillekin on vaihtoehto, eikä sellaista tarvitse tehdä, jos ei halua. Kiitos ja toivotaan, että unet tästä jatkaa paranemistaan! 💗

  • Lotta

    Me pidimme lempeän syliunikoulun kun vauva oli 7kk, sillä heräilyjä oli vähintään 2h välein läpiyön ja tätä jatkunut useamman kuukauden. Siirryimme siihen että ruokaa (tissiä) sai 4h välein eli n.2 kertaa yössä ja aamulla. Huudatus ei ollut meillä ideana, ja kun vauva osasi jo nukahtaa itsenäisesti pyrimme nukuttamaan omaan sänkyyn aina, mutta jokaisesta itkusta pääsi syliin. Tämä toimi, ja nyt yöherätyksiä 10kk kohdalla on syömisten lisäksi vain yksi (joskus jopa 0) ja nukahtaninen yöllä käy hetkessä.

    Neuvolan mukaan toisesta yösyötöstä voisi jo luopua, mutta se tuntuu vielä liialta. Vauvalla tuntuu olevan aina aamuyöstä nälkä joten mielummin annan syödä kahdesti yössä. Meillä lempeä unikoulu karsi turhia heräämisiä pois, ja ei tuntunut itselle liian rajulta vaikka ensimmäisinä öinä oli vastustusta kun ruokaa ei saanut aina kuin halusi

  • Sanna

    Tämä oli niin mielenkiintoinen teksti, että on pakko kommentoida. Mulla on omien kokemusten perusteella tähän vähän eri kulma. En kuitenkaan missään nimessä halua tuputtaa omia ajatuksiani ja kokemuksiani sulle tai kellekään, oon vaan niin innoissani että näistä asioista puhutaan! (Ja siksi tästä tulikin maratonikommentti…) Liian usein tyydytään vain sanomaan, että vauvat nyt nukkuu huonosti. Toisaalta yksittäisen psykologin tai lääkärin sanomiset otetaan yleispätevänä totuutena (kuten se, että alle yksivuotiaita ei saa unikouluttaa tai että vauva nukkuu huonommin liikkeessä). Vauvat ja tilanteet on erilaisia, olisi mun mielestä epätodennäköistä, että kaikkiin pätisivät juuri samat lainalaisuudet.

    Mulla on lähes samanikäinen bebe, pian 8 kk. Hän nukkui ensimmäiset kuukautensa varmaan aika tavanomaisesti, pari kolme kertaa yössä heräten. Hän nukkui vieressäni ja me molemmat nukahdimme imetykseen, joten tilanne oli hyvinkin ok. Neljän kuukauden iässä sitten iskivät hulinat ja unet menivät ihan rikki. Vauva heräsi pahimmillaan alle tunnin välein ja minä nukutin hänet aina syöttämällä. Pari viikkoa jaksoin sitä ja sitten oli pakko lopettaa: totesin että vauvalla ei mitenkään voinut yhtäkkiä olla nälkä alle tunnin välein varsinkin kun hän puklaili öisin itsensä märäksi ja vääntyili vatsavaivoissa. Itselläni puolestaan alkoi olla ikäviä väsymyksen sivuoireita kuten huimausta. Aina välillä tuli parempi yö, mutta aivan valtaosa öistä oli tiheää heräilyä. Luin aika monta uniopasta ja päädyin metodiin, jossa erotetaan syömisen nukahtamisesta. Siis opetetaan vauvalle muu tapa nukahtaa kuin syöminen. Käytännössä opetin vauvan ensin syliin-sänkyyn unikoululla nukahtamaan itse, minkä hän oppi todella nopeasti. Sitten aloin öisinkin rauhoitella hänet samalla metodilla, jos hän heräsi alle kolmen tunnin päästä edellisestä syötöstä. Tähän prosessiin meni vähän kauemmin, vajaan parin viikon päästä vauva heräsi vain kolmen tunnin välein. Sen jälkeen olen pikku hiljaa pidentänyt syöttöväliä entisestään.

    Nyt vauvani nukkuu pääsääntöisesti noin klo 20-5, syö vieressäni ja jatkaa sitten uniaan vielä aamukahdeksaan. Toki poikkeusöitä tulee esimerkiksi hampaiden tulon, uusien taitojen ja nuhan vuoksi. Mutta kun pääosassa öitä saan itse hyvät unet, jaksan päivisin paremmin ja olen hyväntuulisempi äiti. Minun ei tarvitse nukkua päivällä vauvan nukkuessa vaan saan silloin aikaa tehdä omia juttujani. Sekin on omalle hyvinvoinnilleni todella tärkeää.

    Syliin-sänkyyn unikoulu sopii niille, jotka eivät halua että vauva huutaa yksin (tosin tämä metodi ei ilmeisesti aina toimi yli puolivuotiaille, jotka saattavat vain provosoitua liiasta koskettamisesta). Itkua siihen toki kuuluu, mutta vauvan voi aina itkiessä nostaa syliin rauhoittumaan. Kyllä se oli muutaman yön rankkaa. Ihan mikä tahansa asia joka pitää tehdä univelkaisena keskellä yötä on rankkaa, mutta erityisesti oman lapsen pettymysitku. Unikoulun myötä olen kuitenkin tajunnut, etten haluakaan lohduttaa lastaan aina sillä sekunnilla kun tämä harmistuu. Haluan opettaa lapselleni, ettei hänellä ole mitään hätää nukahtaa itse omaan sänkyyn. Ja toisaalta sitten jos todellinen hätä tulee (kuten nuha tai hammaskipu), olen viereisessä huoneessa valmiina lohduttamaan häntä. On ihan ymmärrettävää, että vauva protestoi uutta nukahtamistapaa vastaan. Ajattelen, että vanhempana minun pitää ottaa protesti rauhallisena vastaan ja tukea lasta pettymyksen hetkellä. Kun olen itse levännyt, jaksan paremmin pysyä rauhallisena. Tällaisia pettymyksiä tulee varmasti tulevaisuudessa lisää, esimerkiksi päiväkotia aloittaessa.

    Tässä pari lainausta Unihiekkaa etsimässä -kirjasta, joka perustuu moniin lähteisiin ja erilaisiin tutkimuksiin: ”Unikoulun tuottaman mahdollisen hyödyn ja haitan suhde on paljon monimutkaisempi kuin äkkiseltään luulisi.” — ”Huolimatta huudatuksen laajasta arvostelusta, sitä ei tieteellisesti ole todistettu vahingolliseksi. Vuonna 2010 julkaistun laajan katsauksen mukaan tähän mennessä ei ole julkaistu yhtäkään tutkimusta, joka olisi osoittanut haitallisia vaikutuksia lapsen ja vanhemman kiintymyssuhteeseen.” — ”Lukuisissa tutkimuksissa on sen sijaan havaittu unikoulun vaikuttaneen myönteisesti perheen ihmissuhteisiin.” – ”Myös itkun ja kiintymyssuhteen välinen yhteys on todellisuudessa paljon mutkikkaampi kuin arkijärjellä ajattelisi. Unikoulujen kohtaama laaja vastustus liittyy siihen, että yleensä normaali vanhempi ei halua antaa lapsensa itkeä yrittämättä lohduttaa tätä. Helposti kuitenkin unohtuu että käytännössä kukaan normaali vanhempi – ainakaan useamman kuin yhden lapsen vanhempi – ei pysty vastaamaan heti lapsen jokaiseen itkuun. Jokaiseen itkuun vastaaminen saattaa olla haitallistakin. Jos vanhempi on saatavilla ja lohduttaa todellisessa hädässä, lapsen on helpompaa kehittää perusluottamus ja turvallinen kiintymyssuhde. Kaikki lapsen itku ei kuitenkaan kumpua vakavasta hädästä vaan lievemmistä epämukavuuden tunteista. Joidenkin kiintymyssuhdeteoriaan erikoistuneiden tutkijoiden mukaan se, että vanhempi vastaa kaikkiin itkuihin kuten ne viestisivät suuresta hädästä, saattaa lisätä lapsen itkemistä, koska se estää häntä kehittämästä omia epämukavuuden sietokeinojaan.”

    On hyvä, että erityisesti blogeissa ja sosiaalisessa mediassa vauvan unesta puhutaan yhä enemmän! Kunhan sama siirtyisi esimerkiksi perhevalmennukseen. Minusta puhe unesta on edelleen ihan liian yksipuolista. Ja liian usein siinä asetetaan vauvan ja vanhemman etu vastakkain: kärjistäen sanotaan, että joko nukut itse huonot unet tai sitten traumatisoit vauvasi unikoululla. En usko, että vauva traumatisoituu huutounikoulusta, mutta samalla ajattelen että vain vanhemman lohdutteluun tottunut vauva oppii kyllä lopulta ihan itsenäiseksi, siihen vain menee pidempään. On tärkeää, että vanhemmilla on riittävästi tietoa vauvan unesta, jotta he voivat tehdä omalle perheelleen parhaiten sopivat uniratkaisut. Usein, kun puhutaan unikoulusta, tarkoitetaan huutounikoulua, vaikka oikeasti on olemassa tosi lempeitä metodeita (syliin-sänkyyn-metodin lisäksi esimerkiksi Jay Gordonin unikoulutus). Vanhempia syyllistetään niin herkästi puoleen ja toiseen, sekä traumatisoimisesta että paapomisesta, mutta oikeasti vain he voivat tietää, mikä on parasta juuri heidän perheelleen – silloin kun heillä on tarpeeksi tietoa. Hienoa, että sinun perheesi puhaltaa niin vahvasti yhteen hiileen vauvan uniasioissa!

    • Sissi

      Tosi hyviä pointteja nämäkin!
      Tämä on selvästi aihe, jonka tutkimiseen voisi käyttää paljonkin aikaa, eikä silti löytyisi yhtä oikeaa vastausta, vaan jokaisen perheen pitää löytää heille ja juuri heidän vauvalleen toimiva systeemi. Ehkä joku päivä tiedetään enemmän ja voidaan oikeasti antaa jokin suositus suuntaan tai toiseen.
      Olen ihan samaa mieltä, että vanhempien syyllistäminen on väärin, toivonkin, että onnistun kirjoittamaan vanhemmuudesta niin, ettei kukaan kokisi oman tapansa tulleen kritisoiduksi. Kaikki tekevät parhaansa, eikä suureen osaan kysymyksistä ole, ainakaan vielä, mitään yhtä oikeaa ratkaisua. On myös ok, että joinain päivinä oma paras ei ole sen kummempi kuin että lapset ovat turvassa ja perustarpeet on hoidettu. 🙂 Mitä unikouluihin tulee, niin tosi ihanaa, että sinäkin sait sellaisesta apua ja kuulostaa siltä, että tuossa tilanteessa se oli hyvä idea, vanhempien jaksaminen on super tärkeää.
      Ihanaa viikonloppua ja kiitos tosi mielenkiintoisesta kommentista!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

fiFinnish