Bebe,  Kuulumisia,  Vauva

Vauvanhoitosuunnitelmia

Aloitetaan sillä, että meillä oli oikein erinomainen suunnitelma vauvan ensimmäisille kahdelle vuodelle kunnes selvisi, että vanhempainvapaauudistus tulee voimaan näillä näkymin elokuussa 2022, emmekä me pääse sitä hyödyntämään. Koska en voinut pitää jalkoja ristissä sinne asti, oli pakko tehdä uusia suunnitelmia.

Meillä on pari periaatetta, joista pyrimme pitämään kiinni mitä vauvanhoitoon tulee. Nämä ovat kuitenkin ehdottomasti vain asioita, jotka tuntuvat meistä hyviltä ja joiden pitäisi olla meille mahdollisia, kenenkään toisen valintoja en ikinä arvostelisi, kaikki tekevät sen, mikä oman perheen tilanteeseen sopii ja mikä tuntuu hyvältä.

Meidän ensimmäinen periaate, tai sanotaan vaikka pyrkimys, on se, että Jordan on kotona vanhempiensa hoitamana vähintään kaksivuotiaaksi saakka. Toinen on se, että pyrimme noudattamaan ”enintään niin monta tuntia erossa vanhemmista, kun on ikäkuukausia” -ohjetta.

Meidän alkuperäinen suunnitelma oli, että kun vauva syntyy, minä jään äitiyslomalle ja sen jälkeen vanhempainvapaalle, ollen kotona noin vuoden. Eerikki taas jäisi ensin isyysvapaalle ja sitten pitäisi kaikki lomat, joita hänellä onkin sellainen kuusi viikkoa käyttämättä, sitten Eerikki palaisi töihin jääden kotiin vuodeksi sitten, kun minun vanhempainvapaani loppuu, eli siinä kohtaa, kun Jordan on vuoden ikäinen. Tämä ei ollut kuitenkaan mahdollista nykyisten vanhempainvapaiden rajoissa, joten muutimme suunnitelmaa niin, että olemme edelleen molemmat alkuun kotona, minä äitiyslomalla ja Eerikki ensin isyyslomalla ja sitten pitämällä kaikki rästilomansa. Nyt kuitenkin, kun äitiyslomani loppuu Eerikki jääkin vanhempainvapaalle ja minä taas jään vuodeksi kotiin vasta sitten, kun Eerikki palaa töihin vanhempainvapaidensa loputtua, eli syksyllä 2022. Eerikki pitää myös loput isyyslomastaan jossain kohtaa vauvan toisen vuoden aikana, jolloin minä voin tehdä töitä.

Sitten tähän ikäkuukausi-poissaolo asiaan. Tästä saatamme joustaa hitusen, jos vauva on vaikkapa unessa ison osan poissaoloajasta. On myös täysin eri asia, jos toinen vanhemmista on vauvan kanssa, eli oleellista on, että emme ole samaa aikaa poissa enempää kuin noin tunnin/ikäkuukausi – tosin ei tässä kumpikaan haluakaan olla vauvasta erossa kovin pitkään. Minä olin tehnyt väitöskirjaani kotoa käsin jo ennen koronaakin, joten pystyn äitiysloman loputtua olemaan vauvan kanssa aamulla, lounaalla ja päivälläkin miten haluan, joten minäkään en joudu olemaan hänestä erossa ensimmäisen vuoden aikana kovin paljoa, vaikka työntekoon palaankin jo helmikuun lopussa.

Suunnitelmana oli antaa ensisijaisesti pumpattua äidinmaitoa, mutta täysin vastoin odotuksiani pidänkin imetyksestä, kun taas pumppaaminen on mielestäni tylsää, joten äitiysloman jälkeenkin imetän päivisin ja pumppaan ennen kaikkea öitä varten, jotta voimme jakaa yösyötöt niin, että saan tarpeeksi unta työskentelyyn.

Tässä siis meidän suunnitelmamme, miten asiat oikeasti menevät voikin olla jotain aivan muuta. Kuten se, että tykkäänkin imettää, se oli iso yllätys, olin ihan valmistautunut pumppaamaan koko ensimmäisen vuoden!

Imetyksestä puheen ollen, Jordan syö edelleen tosi tiheästi ja nukahtaa sitten syliini ja jos häntä yrittää siirtää, hän yleensä herää. Tämän takia blogipostauksia tulee välillä harvemmin, sillä en meinaa päästä koneelleni juuri nyt. Jos ennätän pumpata, yritän säästellä niitä maitoja yötä varten, jotta voimme jakaa Eerikin kanssa yöt. Välillä annamme kyllä edelleen korviketta sen verran, että saan pienen tauon tai nukuttua pidemmän pätkän.

Aloitimme noin viikko sitten vaunulenkit, mikä on tehnyt hyvää. Vaunuissa Jordan nukkuu parikin tuntia ja minä pääsen ulos vaikka Eerikki nukkuisi. Jordan on myös kasvanut hirmuisesti! Hän saa joka punnituksessa kehuja siitä, joten ainakin kaikki tämä imetys kannattanut :).

2 kommenttia

  • Kia

    Hei, haluutko vähän selittää tota auki että miksei ole mahdollista sun olla ekaa vuotta kotona ja Eerikin tokaa? Kun siis voisithan sä pitää äitiysloman, vanhempainvapaan, sitten pari kk hoitovapaata ja sit kun Eerikki jää niin hän pitäis isyyslomat ja jäisi sitten hoitovapaalle. Vai mitä tarkoitit?

    • Sissi

      Moikka! Siis mahdollista se olisi juuri noin kuin kirjoitit, mutta taloudellisesti se ei olisi ollut meille mahdollista. Siksi teimme sen näin, että Eerikki pitää kaikki vanhempainvapaat ja koska ne täytyy käyttää nyt heti ensimmäisen vuoden aikana, Eerikki jää kotiin nyt ja minä palaan töihin äitiysloman jälkeen ja olen kotona sitten toisen vuoden. <3

Vastaa käyttäjälle Kia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

fiFinnish