
Vauvanvaateostoksia
Minun oli pitkään tosi vaikea ostaa meidän Bebelle vaatteita. Olin tutkinut kyllä mitä kaikkia laitteita vauvan kanssa voi tarvita, kuten rintapumppu, vaunut, kätkythälytin ja itkuhälytin, vertaillut niiden ominaisuuksia ja valinnut omat suosikkini – itse asiassa tilasimme vaunutkin jo ehkä raskausviikolla 7, mutta vaatteiden ostaminen ei tuntunut lainkaan luontevalta.
Toki mitään pakottavaa syytä hankkia tavaraa ja vaatetta näin aikaisin ei ole, mutta tykkään aina varustautua ajoissa ja rauhassa, joten minulle itselleni tämä oli ongelma. Valitsimme Eerikin kanssa pari vaatetta ja tutin sitten joskus ensimmäisen ultran aikoihin, jotta jotain olisi ostettu ja sitten asia taas jäi. Nyt kuitenkin olen löytänyt vision että millaista Bebelle ostetaan ja innostunut aina välillä jotain hankkimaankin. Eli ajattelin esitellä tähän mennessä tekemäni ostokset. Muutamat hankkimani kengät jäävät käyttämättä, jos saamme pojan, mutta muuten vaatteet on ostettu sopimaan sukupuolesta riippumatta, kun emme ole tyttö/poikaväri ihmisiä.
Ainoa syy, että saimme ensimmäiset vaatteet ostettua, oli se, että ihastuimme ideaan, että Bebellä olisi ensimmäisen talven oikeastaan pelkästään valkoista ja samppanjan väristä (eli beigeä). Oleellista on sanoa juuri samppanjan väristä, koska a) sillä nimellä ensimmäisten ostamiemme vaatteiden väri kuvattiin ja b) tämä Bebehän tuntuu olevan pieni snobi, kun minun tekisi jatkuvin väliajoin mieli samppanjaa, mistä syytän siis häntä :D. Mikä olisikaan siis parempi väri hänelle!
Olen häidenkin jälkeen edelleen aivan ihastunut persikan väriin, joten sitä tulee olemaan paljon, kun Bebe kasvaa ja siihen sopisi kauniisti myös vaaleansininen, Eerikki keksi. Minna Parikan kengät ostin, kun Bebe oli vielä ”pilke äitinsä silmäkulmassa”, viimeisestä Parikan varastomyynnistä joskus viime vuoden puolella. Muihin olen laittanut kuvaukseen ostopaikan lisäksi linkin kauppaan.
0-3 kk

Valkoinen neuletakki korvilla, Next, Zalando
Samppanjan värinen body ja housut, Happy Brand, Babyshop
Lapaset, Gugguu
Merinovillainen pipo, Fiilinki
Kimaltavat kengät rusetilla, Kids Avenue
Kultaiset kynsisakset, Vaunu-Aitta
Vaaleanharmaa -mintunvihreät Mini ja Mama -paidat, Seraphine

3-6 kk

Persikan värinen huppari, Gugguu
Beiget bodyt ja housut, Jesper Junior
Ruusukultainen tutti, Bjällra of Sweden, Babyshop
Samppanjan värinen body, Happy Brand, Babyshop
Persikan väriset housut, Next, Zalando
Vaaleansiniset tutit, Hemtex
6-9 kk

Mintunvihreä ja vaaleankeltainen raidallinen t-paita, Muji
Persikan värinen huppari, Gugguu
Persikan värinen lippis, Gugguu
Persikan värinen college, Moomin shop
1-2 vuotta

Lilat pupulenkkarit kahdessa koossa, Minna Parikka
Tennis college ja lasten housut, Gina Tricot ja Zalando
Ruokalappu, Kids Avenue
3-5 vuotta

Aikuisten ja lasten tennis college ja lasten housut, Gina Tricot ja Zalando
Persikan värinen t-paita, Moomin Shop
Pupulenkkarit, Minna Parikka
