Vihkiseremonia

Kuva: Vill Sander

Kaupallinen yhteistyö: Expomatto ja Helsingin Venetaksi

Häidemme tarina jatkuu siitä, mihin jäimme hääaamu-postauksessa.

Saavuimme saareen ja minä menin yläkertaan odottamaan seremonian alkua. Minun piti olla saaressa jo hyvissä ajoin, sillä sinne piti ennättää ennen vieraita, minun piiloon ja morsiusneitojen laittamaan mantereen puoleinen laituri valmiiksi. Olimme teettäneet soodavesipulloihin omat etiketit ja hankkineet piccolo Prosecco-pulloja, jotta vieraille olisi jotain tarjoiltavaa heti heidän saapuessaan. Mintunvihreissä vesipulloetiketeissä oli kuvamme ja niissä luki toisella puolella ”Tervetuloa häihimme <3” ja toisella puolella ”Sissi & Eerikki HSS Paviljong”. Pillit skumppapulloihin olivat maatuvaa muovinkorviketta, nimittäin paperipillit saavat kuohuviinin vaahtoamaan. Olimme myös hankkineet laiturille pitkän valkoisen maton, samanlaista Expomaton valkoista messumattoa käytimme myös seremoniassa. Halusimme, että heti laiturille saapuessaan vierailla on sellainen olo, että tästä juhlat alkavat ja he ovat kaikki kunniavieraitamme. Meillä oli oma häävene varattu koko päivälle, jonka olimme koristelleet vihreän ja persikan värisillä köynnöksillä.

Minä istuin HSS:n yläkerrassa kitaten niin paljon vettä, kun vessahätää ajatellen uskalsin ja seurakseni ennätti vain kymmenvuotias siskonpoikani Josua. En tule ikinä unohtamaan sitä noin tuntia siellä yläkerrassa, jonka vietimme Josuan kanssa suurimman osan ajasta ihan kahdestaan. Minä jännitin hirveästi, Josua jännitti ja me vain ihmettelimme sitä päivää ja aina välillä Josua haki minulle uuden lasin vettä. En osaa selittää, se oli jotenkin jännällä tavalla ihana hetki meille yhdessä, kun kaikki muut touhusivat ympäri saarta. Minulla oli tosi kuuma, sillä helmani ehkä 20 metriä kangasta tunsi, joten en jaksanut juuri muuta kuin istua 😀 Välillä kurkimme alas ikkunasta ja katselimme vieraiden saapumista. Ihmiset olivat niin kauniina, tyylikkäinä ja komeina, he olivat suorastaan upeaa katsottavaa. Olimme laittaneet pukukoodiin ehdotuksen, että naiset pukisivat hatun tai näyttävän hiuskoristeen ja oli ihanaa, että niin moni oli halunnut tehdä niin.

Seremonia pidettiin HSS Paviljongin terassilla. Meillä kävi uskomaton onni sään kanssa, päivä oli aivan ihana, aurinko paistoi koko päivän ja oli ihanan lämmin, jopa saaressa, jossa voi joskus käydä kova tuuli.

Olimme keränneet koko vuoden second hand liikkeistä kauniita valkoisia vintage nenä- ja taskuliinoja, joita jaettiin vieraille ennen seremonian alkamista.

Meillä oli jousikvartetti Ylioppilaskunnan Soittajat soittamassa seremoniassa ja ensimmäinen kappale oli Canon in D. Tämä on hyvin perinteinen hääkappale, mutta minusta niin kaunis, että halusin sen ehdottomasti seremoniaan. Tämä soi, kun sormuksenkantajamme Josua toi sormukset ja kaasot ja morsiusneidot kävelivät paikoilleen. Minä olin valinnut värin kaasojen ja morsiusneitojen pukuihin ja toivonut pitkää mallia, muuten he saivat valita mekkonsa itse.

Lisä listaan ”hauskoja asioita, joihin ei osaa varautua” oli se, että en tietenkään kuullut jousikvartettia sieltä rakennuksen toiselta puolelta, missä seremonian alkaessa piileskelin. Yritin siis kurkkia, olivatko morsiusneidot jo paikoillaan ja kuunnella, mikä kappale soi, jotta tietäisin, milloin on minun aikani mennä. En kuitenkaan halunnut, että Eerikki näkee minua vielä, joten yritin jostain puskan takaa kuikuilla, että mitä tapahtuu :D. Äitini väitti, että on aika mennä, enkä meinannut millään uskoa, mutta onneksi lopulta uskoin häntä ja siinä vaiheessa, kun pääsimme matolle, kappaleeni olikin jo puolivälissä. Tämä ei toki haittaa, morsiantahan on ihan sopivaa odotellakin hieman :). Ehdotan kuitenkin, että vastaavanlaista ulkoseremoniaa suunnitellessa neuvoo vihkijää pyytämään ihmisiä seisomaan, kun morsiamen kappale alkaa, jotta morsian näkee jo kaukaa, että nyt on aika. Minun kappaleeni oli John Williamsin Jurassic Park, tai kuten sen mielessäni nimesin ”Here comes the dinosaur” 😀 Rakastan scifiä ja dinosaurukset on huippuja, joten kappale sopi minusta täydellisesti.

Minut saattoi äitini. Äitini rakastaa pukeutumista ja on hyvin tarkka tyylistään ja hän oli heti häistä kuultuaan pyytänyt, että saa pukea häihin suuren hatun, hänen mielestään morsiamen äidillä kuuluu olla suuri hattu. Minä taas tiesin, että haluan suuren helman, joten vitsailimme usein sillä, että kuinka leveä matto meille pitää laittaa, jotta mahdumme viereikkäin kävelemään? 😀

Vihkijämme piti ihanan puheen, olimme käyneet tapaamassa häntä ja lähettäneet hänelle vielä jälkikäteen vähän tietoja meistä ja hän oli tehnyt sen perusteella ihanan puheen niin meistä, rakkaudesta kuin avioliitostakin. Me olimme kirjoittaneet valat, jotka lausuimme toisillemme. Pelkäsin, että tunteeni ottaisivat vallan, en ollut saanut valoja luettua kertaakaan ilman, että meinaisin alkaa itkeä, mutta seremoniassa oli sen verran kova jännitys päällä, että itkusta ei onneksi ollut pelkoa.

Kun ”tahdon” oli sanottu, sormukset vaihdettu ja pusu annettu, soitti jousikvartetti John Legendin All of me – kappaleen, tämä oli Eerikin valinta ja kaunis kappale onkin. Sitten alkoi loppukappale, jonka aikana poistuimme, John Williamsin Star Warsin Throne Room, mikä sopi mielestäni aivan mahtavasti tähän loppuun. Hehkutan nyt häidemme musiikkia kovasti, mutta olin vain siihen todella tyytyväinen, kyllä nyt häissä pitää Star Warsia ja dinosauruksia olla.

Sitten meidät saatettiin saippuakuplilla laiturille, jossa veneemme odotti. Olimme sopineet puolen tunnin venekyydin seremonian perään, jotta saisimme olla pienen hetken yhdessä ja fiilistellä tuoretta avioliittoa. Hankin kyydin Helsingin Venetaksi -firmalta ja suosittelen heitä kovasti, kyyti oli ihana ja heidän henkilökuntansa aivan erityisen ystävällistä.

Veneessä joimme samppanjaa ja ihastelimme maisemia. Sää oli tosiaan todella kaunis ja lämmin ja oli aivan ihanaa viettää hetki ihan rauhassa kahdestaan.

Vene jätti meidät ajelun jälkeen Uunisaaren laituriin, josta jatkoimme kuvaukseen…